maanantai 24. elokuuta 2015

Pappisten lava 21.8.2015

Tämä postaus hivenen myöhästyi - tekstin kirjoitin jo lauantaina (huomaa oudot aikamuodot), mutta kuvat sain aikaiseksi siirtää tietokoneelle vasta nyt :) Olkaa niin hyvät!

Eilen tosiaan viimeiset tanssit ennen lähtöäni Espanjaan. Ja oli kyllä ehdottomasti kaikkien aikojen paras ilta ikinä! Juuri sellainen tanssi-ilta, millainen viimeisen tanssi-illan haluaa olevan.

Pappisten lava oli minulle uusi tuttavuus. Jostain syystä minulla oli melkoisesti ennakkoluuloja lavaa kohtaan - muunmuassa ajattelin, että siellä on pelkkiä eläkeläispariskuntia. Mutta ennakkoluuloni eivät pitäneet paikkaansa sitten ollenkaan! Ihmisiä riitti lavalle jokaisesta ikäluokasta, vaikka samalla oli käynnissä Kapakanmäen megailta Varjokuvan, Hurman ja Finlandersin tahdittamana. 

Miljööstä ei ole mitään negatiivista sanottavaa. Heti lavan ulkopuolella oli ultimaattisen romanttinen järvi (lampi? lätäkkö?) ja pieni uimaranta. Lava ja sitä ympäröivät rakennukset olivat hempeän vaaleansiniset ja suorastaan huokuivat vanhanaikaista maalaisromantiikkaa. Lava oli pieni, mutta ainakin eilen sinne mahtui hyvin tanssimaan. Tanssia saattoi myös ulkona terassilla, itse eksyin sinne vain kerran sillä ilta oli melkoisen kolea. Orkesterin lava oli melko korkealla ja bändi näkyi hyvin joka paikasta. Onkohan Pappisissa aina vain yksi bändi? Lava oli niin pieni, että ei sinne kyllä kahden bändin vehkeitä mahdu... (ainakin jos soitinten määrä on Sinitaivaan luokkaa :D)

Sinitaivas muistutti taas mahtavuudestaan. Jäipähän ainakin sellainen olo, että kyllä Sinitaivas on ehdottomasti Suomen tanssilavojen ykkösbändi. Omia suosikkejani eilisillalta olivat Särkyneen toiveen katu, Sinä minussa sekä tietysti Japen huikea polkka. Encorena tuli Alle mun sateenvarjon, mikä oli aivan ihanaa. Se oli ensimmäinen biisi, jonka Sinitaivaalta olen koskaan kuullut, ja edelleen minusta bändin kappaleiden parhaimmistoa :)

Sinitaivaan välilevyjä on myös vähän kehaistava. Tosi hyviä ja monipuolisia biisejä! Hieman kyllä nauratti, kun yhdellä tauolla tuli ensin salsa ja sitten Hurman Varjo unimaan - joka ei välttämättä ole salsaa nähnytkään ^^ Nopeasti pojat kyllä huomasivat mokan ja pahoittelut tulivat seuraavan setin alussa! Välilevymusiikista jäi erityisesti mieleen Saija Tuupasen Valkoinen ruusu. Aina olen miettinyt, mikä se biisi on - on ollut Sinitaivaan välilevyillä usein - mutta nyt vasta löysin sen Spotifysta.

Tuttuja oli paikalla kourallinen, uusia tuttavuuksia sitäkin enemmän. Ellin kanssa oli ihan parasta vauhkoilla polkkaa, jenkkaa ja masurkkaa sekä Miljoonan markan pakaroita. Iltaan mahtui myös muutamat ihan huikeat buggit ja fuskut. Kaiken kaikkiaan ilta oli aika vauhkoilupainotteinen, ja hitaiden biisien kohdalla lähdin suosiolla karkuun. 

Niin hauskaa! Varmasti tulee tanssimista ikävä tässä muutaman kuukauden aikana - katsotaan sitten jos jouluna tulen Suomeen lomailemaan ja lähden jonnekin tanssimaan :)

ps. Kuvat tällä kertaa maisemapainotteisia! Jos teitä kiinnostaa, mitä minulla oli päälläni, niin voin paljastaa salaisuuden - minulla oli tismalleen samat vaatteet kuin Esakalliolla edellisenä perjantaina :D Mutta jos kerran löytyy hyvät niin mitä sitä vaihtamaan?


perjantai 21. elokuuta 2015

15 päivää lähtöön - kysymys blogin jatkosta!

Niin se kesä vain meni menojaan. Äsken sitä seisottiin koulun salissa ja painettiin yo-lakit päähän, ja nyt siitä hetkestä on kulunut jo melkein kolme kuukautta. Aika lähteä uusia seikkailuja kohti. 

Minun tapauksessanihan uudet seikkailut tarkoittavat lentämistä Espanjaan au pairiksi (tämän te lukijat jo tiedättekin). Lähtöön on enää 15 päivää ja alan olla aivan pähkinöinä. Tanssi tietysti jatkuu maisemanvaihdoksesta huolimatta. Kysymys kuuluu, mitä tapahtuu SLVTE:lle sen jälkeen?

Osa minusta haluaa jatkaa bloggaamista. Vaikka olenkin viime aikoina postannut melkoisen laiskasti ja postausten kirjoittaminen on ollut työn ja tuskan takana, on tämä silti hauskaa puuhaa :) Varmaankin uutta intoa löytyisi taas sen jälkeen, kun on asettunut Espanjaan eikä koko ajan ole jotain järjesteltävää, siivottavaa, suunniteltavaa tai mietittävää niin kuin nyt. 

Toinen osa minusta miettii, onko mitään järkeä jatkaa postailua Espanjasta käsin. Tämä on kuitenkin alusta asti ollut nimenomaan tanssiblogi - kuoleeko osa blogin ideasta, jos en kirjoita enää tanssireissupostauksia? Tanssiminenhan ei tietenkään Espanjassa lopu - olen jo katsellut erästä salsakoulua uuden kotini lähellä... Tanssijutut keskittyisivät siis todennäköisesti lattarien opetteluun ja syvällisempiin pohdintoihin tanssimisesta.

Heitän pallon teille, rakkaat lukijat. Mitä mieltä olette, haluatteko minun jatkavan blogia vai pistävän sen vuodeksi tauolle ja palaavan taas ensi kesänä uudella innolla? :) Olen miettinyt myös kaikenlaisia vieraskynä-tyyppisiä ratkaisuja, niin että myös tanssiraportteja olisi luettavissa tulevaisuudessakin. Arvostaisin kovasti, jos kertoisitte mielipiteitänne ja ehkä myös vinkkejänne tai toiveitanne! Sillä turhaahan minun on jatkaa kirjoittelua, jos lukijat kaikkoavat sitä mukaa kun päivät Espanjassa karttuvat :D


Tänään on vuorossa näillä näkymin viimeinen tanssi-ilta Suomessa ennen lähtöä. Orkesterina itseoikeutetusti Sinitaivas, paikkana Pappisten lava. Saan siis vielä korkattua ihan uuden lavankin tässä viime hetkellä!

torstai 20. elokuuta 2015

Valasrannan tanssileiri - päivä 6

Jes, saadaan vihdoinkin tämä viimeinen Valasranta-postauskin ulos! Pahoittelut viivästymisestä, toivottavasti jotakuta vielä kiinnostaa kolmen viikon takaiset tapahtumat... :D

Torstai oli ehkä koko tanssileirin paras päivä. Tosin lähtö kotiin oli edessä, mutta ei sitä ehtinyt ajatella koko päivänä, kun oli niin hauskaa! Leirillä ohjelmassa oli koko päivän salsaa. Mikko Kemppe piti salsatunteja, ensin tekniikkaa ja oppia instrumenteista, ja sen jälkeen musiikintulkintaa. Oli kyllä ehdottomasti leirin parasta antia! Pidin erityisesti rytmi-kuvio-harjoituksista toisella tunnilla. Toivon, että Kemppe on opettajana myös seuraavalla Valaksen leirillä, niin huippuja hänen tuntinsa olivat!

Viimeiselle salsatunnille en enää ehtinyt, sillä piti käydä nopeasti suihkussa ja lähteä ajelemaan kohti Somerniemeä. Ilma oli sateisen synkkä, mutta eipä tuo haitannut - niin hyvä fiilis jäi koko leiristä, että ajeleminen oli ainoastaan mukavaa, hyviä biisejä fiilistellessä ja tanssileirin kommelluksia muistellessa.

Somerolle saavuin (tapani mukaan) aivan liian ajoissa, joten poikkesin ABC:lle vetäisemään hyvät hampparimätöt ennen tansseja. Tämän jälkeen vietin aikaa ABC:n vessassa puhelinta ladaten ja hiuksia laittaen tansseja varten. Turhaahan se oli - "laitanpa kerrankin hiukset auki" -ajatus vaihtui äkkiä tansseissa "en enää ikinä laita hiuksia auki!" -ajatukseksi, kun hiki valui ja hiukset olivat koko ajan naamalla. Enkö minä ikinä opi!?

ABC:n jälkeen otin suunnan kohti lopullista määränpäätäni - Ämyriä. Siellä oli naistentanssit, esiintyjänä Sinitaivas. Ihmisiä oli ihmeen vähän, paljon vähemmän kuin viime naistentansseissa. Tuntui myös, ettei tuttuja ollut kovinkaan paljon. No, me tanssimme Ellin kanssa paljon, joten en joutunut pettymään tanssi-iltaan! :) Sinitaivas oli tapansa mukaan todella hyvä. 

Kirjoitukset jäivät torstaista vähän lyhyiksi, mutta nauttikaa ihmeessä valokuvista, niitä sain nappailtua montakin :D Ensimmäistä kertaa blogissani nähdään myös bändikuvia! Ennen niitä taidokas "asukuva" à la Elli! Kuvia yritettiin ottaa varmaan vartin verran, koska Elli trollasi niistä jokaisen - tämä mielestäni otoksista ehdottomasti paras. Siinä on jopa jotakin taiteellista arvoa, eikö? :D On ainakin minun ja Ellin näköinen <3

tiistai 18. elokuuta 2015

Esakallio 14.8.2015

Ei, en ole kuollut, muuttanut Siperiaan enkä liioin unohtanut blogiani. Viime aikoina on vain ollut niin paljon fiilisteltävää ja asioita hoidettavana Espanjaan lähtöä varten (18 päivää jäljellä, ihan käsittämätöntä!), etten ole saanut aikaiseksi kirjoittaa ainuttakaan postausta. Silloin kun on joskus ollut ylimääräistä aikaa, olen väsymyksissäni maannut sängylläni ja tuijottanut kattoon :D Joten pahoittelut pienestä postaustauosta! En lupaa, että tahti palaa entiselleen, ainakaan nyt ennen Espanjaan lähtöä. Katsotaan sitten uudelleen kun olen asettunut aloilleni siellä :)

Viime perjantaina olin tosiaan Esakalliolla, viimeistä kertaa tänä kesänä. Esakallion tanssit toki jatkuvat vielä lokakuuhun asti, mutta minulle tämä perjantai oli viimeinen. Lähdimme pitkästä aikaa matkaan vanhalla kunnon tanssiporukalla: minä, Elli ja Tommi.


Valitsin melko riskialttiit vaatteet: uudet kukkahousut. En ollut käyttänyt housuja vielä kertaakaan missään ennen noita tansseja, joten en tiennyt miten ne käyttäytyvät. Osoittautuivat kuitenkin oikein mukavaksi tanssivaatteeksi - mitä nyt liimautuivat välillä kiusallisesti kiinni reisiin niin että suuremmat hypyt ja jalkojenheiluttelut olivat vaikeita, mutta eipä sitä aina tarvitse sen suuremmin hyppiäkään :) Ei varmasti jää viimeiseksi kerraksi, kun näitä housuja tansseissa käytän! Olivat mielestäni paljon miellyttävämpi vaihtoehto kuin farkut. Hiustyylistä vastasi luottohiustaiturini Elli, joka loihti ihan todella hienon lettikampauksen <3 


Esakalliolla soittivat Hurma sekä Henkka ja kulkurit. Ensin mainittu soitti taas tuttuun tyyliinsä upean keikan. Jälleen ihastelin heidän uutta POTC-tangoaan. Ei-niin-positiivisena uutena tuttavuutena jäi mieleen cover Haloo Helsingin kappaleesta, jonka nimeä en nyt millään saa mieleeni. Melko laimea kappale. Mutta se olikin sitten ainoa negatiivinen asia Hurman perjantaisissa seteissä :)

Henkka ja kulkurit oli myös hyvä, niin kuin muistin heidän olevan. He olivat oikein erityisen hyvässä vedossa perjantaina! Tanssikansa sai kuulla todella hyvää musiikkia biisi toisensa jälkeen, ja vieläpä oikein energisesti ja mukavasti esitettynä. Huomasin, että Henkka ja kulkurit soittaa aika paljon samoja covereita kuin Sinitaivas, ja muutamia Hurman soittamiakin kappaleita seteistä bongasin. 

Ihmisiä oli paikalla melko vähän (jos ajattelee, että lavalla oli kuitenkin Hurma), mutta kuitenkin tarpeeksi. Tanssimaan pääsi ja hiki tuli (tosin Esalla tulee hiki aina, vaikka vain seisoisi paikallaan). Näin myös monia tanssituttuja, joitakin melko pitkästä aikaa. Kaiken kaikkiaan ihana ilta, ellei jopa paras ilta ikinä. Kotiin lähdettiin jo viimeisten valssien aikana, erittäin tyytyväisinä tanssi-iltaan ja erittäin väsyneinä!

maanantai 10. elokuuta 2015

Valasrannan tanssileiri - päivä 5

Keskiviikkona oli toinen päivä, jota olin kovasti odottanut. Luvassa oli nimittäin Carloksen salsapäivä!


Ensin aloitettiin kuitenkin Antin ja Hannan musiikintulkintatunnilla. Siellä käytiin läpi musiikintulkintajuttuja lähinnä buggiin ja valssiin. Oikein hauska tunti, jolla sai vähän kokeilla ja irrotella. Tosin minä olen aika huono irrottelemaan tuollaisilla kursseilla, sillä jos joku sanoo "irrottele" niin vaikea siinä on sitten alkaa kehittelemään mitään omia hienoja kuvioita :D Eri asia sitten iltatansseissa, joissa vauhkoilen sitten kurssienkin edestä. Tosin en tiedä, voidaanko minun vauhkoiluani ja hienojen kuvioiden kehittelyä pitää missään mielessä synonyymeina...!

Musiikintulkinnan jälkeen oli tosiaan kolme tuntia salsaa. Carlos oli minulle uusi opettajatuttavuus, ja tykästyin kyllä heti hänen opetukseensa. Jokaisella salsatunnilla käytiin erilainen kuviohäkkyrä, ja opetus eteni hyvällä tahdilla. Kuviot vaikuttivat aika haastavilta (varsinkin, kun niitä oli paljon), mutta niitä veivattiin niin monta kertaa uudestaan ja uudestaan, että suurin osa tunnilla olijoista pysyi kärryillä. Porukkaa lähti tasaiseen tahtiin, niin että siinä missä ensimmäisellä tunnilla sali oli täynnä, viimeisellä se oli puolillaan. 

Salsatunneilla kiinnitin huomiota myös älyttömän ihanaan musiikkiin. Ei soinut mikään Suomi-salsa (vaikkei siinäkään ole mitään vikaa!), vaan ihanat autenttisen kuuloiset lattaribiisit :) Tykkäsin! 


Viimeiseltä salsatunnilta piti nipistää lopusta vartti suihkussa käymistä ja muonitusta varten, sillä illalla oli luvassa Särkkä-tanssit. Ihanat T-M & co (en tiedä saako nimeäsi mainita, joten heitän sen tänne näin lyhennettynä että saan kiitokset perille ^^) ottivat minut kyytiin ja matka kohti Särkkää alkoi. Ilma oli tosi ihana, kesäisen aurinkoinen, ja fiilis oli korkealla - pääsin kuin pääsinkin Särkkään kerran tänä kesänä! Kiitos vielä matkaseuralle erittäin paljon!! <3


Särkässä soittivat Neljänsuora ja FBI-beat. Jälkimmäisen näin ihan hiljattain Sinitaivaan parina jossakin (muistaakseni...), joten tiesin jo että kyseessä on hyvä bändi. Illan aikana saatiin nauttia monipuolisesta tanssimusiikista!

Neljänsuoraan luotin erittäin vahvasti. Onhan kyseessä kuitenkin yksi suosikkibändeistäni. Mutta. Jouduin pettymään erittäin katkerasti. En ole nähnyt Neljänsuoraa nyt todella pitkään aikaan, varmaan vuoteen, ja täytyy sanoa, että bändi on muuttunut. En tiedä, voiko sanoa, että Neljänsuora on muuttunut huonompaan suuntaan, mutta ei heitä enää tanssibändiksi voi ehkä kutsua. Lavashow oli sellaista keikkameininkiä, samoin kuin korviahuumaava äänenvoimakkuus. Fanijoukko tukki ison osan tanssitilasta, ja Siipirikko-outro ei todellakaan soveltunut tanssimiseen. Tanssijoita toki kosiskeltiin, kun Neljänsuora soitti yhden parin "west coast swingiä" (Bruno Marsin Grenade ja jokin toinen kappale), mutta minä en vakuuttunut.

Harmi. Neljänsuora on kuitenkin todella hyvä bändi ja heillä on ihan mahtavia biisejä. Jotkin bugg-kappaleet, kuten Tuulikki ja Valtava maailma, ovat ehkä parhaita bugg-kappaleita mitä voi olla! Mutta joudun ehkä tekemään päätöksen, että en mene enää Neljänsuoran perässä ainakaan tanssimaan. Toki voin lähteä heitä muuten kuuntelemaan ja heidän musiikkinsa sopii ihan täydellisesti tanssimatkoille ja muuhun fiilistelyyn, mutta Neljänsuora-tanssit... Ei kiitos.


Särkkä on mielestäni melko pieni tanssilava, ja pienuus vielä oikein korostuu, kun katto on niin matalalla. Tansseissa oli ihan hirvittävä määrä ihmisiä, ja ihan todella kuuma. En tiedä, olenko vielä ollut tansseissa, joissa minulla olisi noin hirvittävän kuuma. Ilmakin tuntui vain seisovan koko salissa. Oli ihanaa päästä aina välillä tanssimaan lavan vasemmalla puolella olevaan lisäkkeeseen, jossa oli ihanan viileää. Loppuillasta jopa kylmä.

Kaiken kaikkiaan Särkässä oli ehdottomasti paras ilta ikinä. Iltaan kuului paljon naurua, monet monet tosi hyvät tanssit, iloisia tanssituttuja ja mielenkiintoisia uusia tuttavuuksia :) Illalla lähdettiin Valasta kohti jo vähän ennen tanssien loppua - ehkä ihan hyvä, sillä seuraavana aamuna odotti taas herätys aamulla päivän kursseille. Suihkun ja yöpalan jälkeen olin väsyneempi kuin koskaan ikinä, ja nukahdin ihan välittömästi kun kaaduin lattialle makuupussiini!

lauantai 8. elokuuta 2015

Valasrannan tanssileiri - päivä 4

Tiistai oli päivä, jota olin ehkä eniten odottanut. Luvassa oli nimittäin Joonas Piippolan lattaripäivä!


Ensimmäisenä tuntina oli Susan ja Joneksen jivea. Tunti oli juuri niin rankka kuin olin odottanutkin - jiven tanssiminen ei ole mielestäni mitään maailman kevyintä puuhaa! :D Mutta hirvittävän hauskaa oli.

Tanssileirillä tulee aina miettineeksi noita tasoja. Mistä sen tietää, kuka on aloittelija ja kuka edistynyt? Joskus turhauttaa, kun kursseilla on miehiä, jotka eivät välttämättä ole ihan sitä tasoa kuin kuuluisi. Joskus jatkokurssilla törmää miehiin, jotka eivät osaa perusaskelta, ja kerran oli myös eräs, joka ilmoitti, miten hän ei ikinä edes pysy rytmissä. Ylpeänä silti tanssahteli siellä jatkotasolla :D Varmasti näitä on myös naisten joukossa, en nyt yritä syyllistää miehiä! Mutta olisiko hyvä, jos kursseilla olisi jonkinlaiset "tasotsekkaukset" ennen kurssien alkua? Saataisiin samantasoiset tanssijat samoihin tasoryhmiin, eivätkä kurssit olisi kenellekään tasoonsa nähden liian vaikeita tai liian helppoja. 


Jiven jälkeen siirryttiin tuosta pikkusalista (yllä olevassa kuvassa) isompaan saliin Joonaksen lattaritunneille. Hiukan minua harmitti, etten ollut mennyt tuonne jatkotunnille, joillaa olisi ollut lattaritekniikkaa aamulla. Näillä tunneilla ei paneuduttu tekniikkaan kovinkaan paljon, vain alussa hetken aikaa ja sitten harjoiteltiin kuvioita. Viimeinen tunti, musiikintulkinta, oli tosi hyvä! Itse ainakin sain siitä paljon irti, ja minulla oli hirvittävän hauskaa.


Kurssien jälkeen vetäisin mekon päälle ja lähdin iltatansseihin. Lähdin tosin tunnin etuajassa, koska lähdin katsomaan Yläneen romanttista kirkkoa ennen tansseja. Vietin myös jo viime vuodelta tutun Ben&Jerry's-hetken kirkon parkkipaikalla :) 


Iltatansseissa esiintyi Antti Ahopelto orkestereineen, ja tauoilla VTL DJ:t soittivat levymusiikkia. Ihmisiä oli ihan todella vähän, mutta ilta oli silti oikein mukava. Tanssimaan pääsi ja hauskaa oli! Eräissä iltatansseissa saatiin myös nauttia Virginie ja Olivier Massartin, ranskalaisten west cost swing -opettajien, upeasta wcs-esityksestä. En muista oliko tämä nyt sitten maanantaina vai tiistaina :D He olivat kuitenkin ihan uskomattoman hyviä! Heidän tanssinsa jälkeen mukaan liittyivät myös suomalaiset wcs-opettajat Rake, Ville sekä molemmat Hannat. Huhhuh. Minulle tuli vähän sellainen olo, että ehkä sitä west coast swingiä on joskus vielä opeteltava. Seuraavaa tilaisuutta odotellessa...


perjantai 7. elokuuta 2015

Valasrannan tanssileiri - päivä 3

Leirin kolmas päivä valkeni samanlaisessa väsymyshuurussa kuin muutkin. Aamulla tuntui siltä, ettei millään jaksa repiä itseään ylös lattialta. Muutamana aamuna jopa nukuin herätykseni ohi - huonekaverit saivat sitten nauttia Miljoonan markan pakaroista (kyseinen kappale herätysäänenäni, ei siis muuten, jos joku nyt luuli että nukuin pakarat esillä tai muuta yhtä kyseenalaista), kun minä vetelin tyytyväisenä hirsiä. Yhtenäkään aamuna en kuitenkaan myöhästynyt tanssikursseilta, vaikka uni maittoikin vähän kauemmin!

Maanantain edistyneiden tunnit alkoivat samballa, jossa en todellakaan koe olevani edistynyt, jos edes aloittelija, joten jätin tunnin suosiolla väliin. Heräsin aamulla aamupalalle ja menin sitten takaisin nukkumaan seuraavaan tuntiin asti. Ensimmäisenä tuntina minulla oli näin ollen Lissun ja Maikin foksi, josta sainkin paljon irti. Mukava tunti!

Loppupäivä meni fuskun parissa, ensin Jarin ja Katin ja sitten Joneksen ja Sarin johdolla. Ensimmäisellä tunnilla kuunneltiin monta kertaa Kolibria - ihan pahuksen hyvä biisi! :D Voitte varmaan arvata, mikä kappale minulla soi koko loppupäivän päässä... Siinä, missä Jari ja Kati keskittyivät tuplajoustoihin ja musiikintulkintaan, Jones ja Sari keskittyivät swing-fuskuun. Aluksi tuntui kyllä hieman oudolta olla niin alhaalla! Kumpikin fuskutunti oli tosi hyvä, ja sain paljon uusia ideoita tanssiini.

Illalla olivat vuorossa leiritanssit. Viime vuonnahan tämä tapahtuma ei minua sytyttänyt, ja valitin siitä, miten hölmö hakusysteemi siellä oli. Ja miten tanssien tunnelma kärsi, koska perinteinen hakusysteemi ei ollut käytössä. Lähdin siis tämän vuoden leiritansseihin hivenen varautuneena, yrittäen kuitenkin tsempata itseäni vähän positiivisempaan asenteeseen.

Joko tuo tsemppaus tuotti tulosta, tai sitten leiritanssit vain olivat paremmat kuin viime vuonna. Jälleen käytössä oli viime vuodelta tuttu järvitytöt-metsätytöt-hakusysteemi, jossa naiset palautettiin toiselle sivulle ja uusi nainen haettiin toiselta sivulta, niin että kaikki naiset pääsivät tanssimaan. Kerrallaan tanssittiin aina vain yksi kappale. Välillä ylimääräiset naiset tanssahtelivat jonkun opettajan johdolla lavan edessä yksinään. Ja loppujen lopuksi viihdyin tosi hyvin! Oli hauskaa tavata uusia ihmisiä, ja minulla ei ollut koko iltana kauhean kuuma, koska tanssin aina vain joka toisen kappaleen - olin koko illan hiukset auki eikä kuolema ollut lähelläkään. Erittäin positiivista :)

Maanantain iltatansseissa kuvattiin myös Kyösti Mäkimattilalle musiikkivideota. Yössä soi Americano kuului monta kertaa, ja oli hauskaa seurata opettajien ja muiden huipputanssijoiden esitystä :) Odotan jo innolla, että musiikkivideo julkaistaan - siitä tuli varmasti todella hieno!

Maanantaista minulla ei ole juurikaan kuvia. Iltatansseissa yritin ryhdistäytyä ja nappailla kuvia, ja sainpa myös Aneten ottamaan minusta muutaman asukuvan. Valaistus ei ollut Valaksella kuvien ottamiseen ihan täydellinen, mutta ehkä tuosta jonkinlaisen käsityksen saa!

torstai 6. elokuuta 2015

Heinäkuun ykkösbiisit

Jälleen aika listata viime kuun suosikkikappaleet. Heinäkuulta niitä kertyikin aika paljon. Mukana myös muuta kuin tanssimusiikkia :) Yritin taas vähän heitellä ehdotuksia, mihin tanssiin kukin biisi sopii, mutta nämä ovat ihan vain minun vaatimattomia mielipiteitäni!

Janne Ordén, Redrama - Tuhatta Saattoi olla jo edellisellä listalla, mutta kuuluu suosikkeihin edelleen. 
DJ Antoine - Ma chérie Tätä kuuntelin ennen Ranskan matkaa ihan pahuksesti. Ja lentokoneessa. Ja matkan jälkeen. Ja edelleen.
Ressu & Jussi - Polku Foksina varmaankin. Fiilistellen!
Ed Sheeran - I see fire Tämän muistan jo vuoden 2014 Valasrannan tanssileirillä, tämä oli aina venyttelykappaleena. Tosi kiva!
Ed Sheeran - Don't Jos tanssisin west coast swingiä, tanssisin sitä luultavasti tähän kappaleeseen.
Rixton - Me and my broken heart Aika vanha kappale jo, mutta rakastan tuota melodiaa. Ja laulajan ääntä. Ja ihan kaikkea.
Tapo & Raya - Bomba Sarjassamme huiput lattaribiisit, joihin en kyllä mitään lavatanssia lähtisi kokeilemaan. 
Dima Bilan - Nevozmozhnoe vozmozhno...siis mikä? Sanotaanpa vain suoraan, että Lady Flame, mutta venäjäksi. Aivan ihana biisi. Johon voisi mielestäni tanssia vaikkapa fuskua.
Dima Bilan - Number one fan Ihana kappale, josta ei saa tanssimusiikkia tekemälläkään. Paitsi ehkä sitä west coast swingiä. Ehkä minun on opeteltava tanssimaan sitä, niin voin hyödyntää kaikkia hyviä suosikkibiisejäni!
Olavi Uusivirta - Me ei kuolla koskaan Hidasta buggia. 
He's a pirate (POTC teema) Hurmalle kiitos siitä, että tämä biisi soi taas erittäin useasti soittolistallani. Niin hyvä! Myös tangoversiona :)
Jay Santos - Dale morena Ihana lattaribilebiisi!
Tuure Kilpeläinen - Uskoton Aivan ihana salsakappale. 
Gary Moore - One day Tästä puolestaan kiitokset Sinitaivaalle. Olen kuunnellut tätä ihan älyttömästi, ja edelleen kylmät väreet joka kerta, kun tuo kitarasoolo pärähtää käyntiin. Ihan täydellinen hidas fiilistelykappale.
Eagles - Tequila Sunrise Sinitaivaan innoittamana tämäkin löytänyt tiensä suosikikseni. 
Ressu & Jussi - Kemiaa Ihan paras! Ehkä jopa paras ikinä :D Tähän vauhdikasta buggia ja aijai <3
Kyösti Mäkimattila - Suuntatähti Niin kauniit sanat ja muutenkin tosi kaunis kappale. Ei ole varsinaisesti valssi vaan PIILOVALSSI (kuulin tämän termin ensimmäistä kertaa tämän vuoden Valasrannan leirillä), mutta valssia minä tähän menisin. Sellaista fiilistelyvalssia.
WordHarmonic - Maddest kind of love Ihana hidas swingibiisi, tällä kertaa instrumentaaliversiona.
Kalimba - Quien será Sillanpäänkin esittämä chacha-kappale. Ihanat torvet!
Matt Monro - From Russia with love Ihana rumbatyylinen Bond-kappale. Finlanders tätä esittää, ja mielestäni kaikkein ihanin versio tästä on juuri Aarne Hartelinin äänellä laulettu. Mutta kelpaa tämäkin :)
Lou Bega - Sweet like cola Piippolan Joonas soittaa tämän AINA chacha-kursseillaan! Ja on muuten ihan mahtava biisi. Olen popittanut tätä niin monet kerrat automatkoilla.
El Timba - B side mambo Ihan loistava salsa :D Tuo melodiapätkä on vain niin...häiriintynyt xD Tämän bongasin Mikko Kempen salsatunnilta. 

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Valasrannan tanssileiri - päivä 2


Leirin toinen päivä alkoi tukevalla aamiaisella. Tuo puuro on ehkä parasta mitä tiedän! Aamiaiselta suunnattiin Ellin ja Tommin kanssa Masan ja Sannun fuskukurssille. Viime vuodesta muistin, että tämän kaksikon fuskukurssi oli ihan huippu, ja niin se oli tänäkin vuonna. Jalat saivat kyytiä ja hauskaa oli. Ja taas kuultiin uusia hyviä biisejä :)



Fuskun jälkeen seurasi Sami ja Jutta Heleniuksen pyörimistekniikkatunti. Tunnilla paneuduttiin lähinnä lattaripyörähdyksiin, ja lopputunnista otettiin myös vähän foksia ja tangoa. Ihan mukava tunti. Ruuan jälkeen olisi ollut ohjelmassa kaksi tuntia hidasta valssia, mutta kellään meistä ei ollut kovin hidasvalssimainen olo, joten lähdimme suosiolla Valasrantaan jatkotunneille.



Valasrannassa ensimmäinen tunti oli buggia Antin ja Hannan johdolla. Tunnilla oli ihan hirveän paljon ihmisiä verrattuna koulukeskuksen tunteihin, ja varsinkin naisia oli todella paljon enemmän kuin miehiä. Fiilis oli kuitenkin hyvä ja tunti oli suhteellisen nopeatempoinen - tanssimaan pääsi paljon. Bugin jälkeen oli vielä tunti fuskua. 



Päivällisen jälkeen Elli ja Tommi lähtivät ajelemaan kotiinpäin ja jättivät minut oman onneni nojaan :D Ensi vuonna lähdetään leirille porukalla ihan koko leirin ajaksi, eikö niin!? 

Iltatanssit tarjosi Loimaan laatuauto, joten tanssilipusta ei tarvinnut maksaa mitään. Esiintyjänä oli Yölintu. Viime vuonna noissa samoissa tansseissa en ollut kovinkaan vakuuttunut Yölinnun esityksestä, mutta nyt... Nyt en edes tiedä mitä sanoa. Eikö olisi parempi vain myöntää, että Yölinnun päivät ovat luetut? Ihan karmeaa, että solisti ei pysy nuotissa edes yhden tahdin ajan. Onneksi Yölinnun kaksi settiä olivat hyvin lyhyitä ja lopun aikaa saatiin nauttia tanssileirin DJ:den musiikkivalinnoista. Loppujen lopuksi ilta oli ihan mielettömän hauska ja pääsin tanssimaan tosi paljon! 



Monet iltatanssit olivat niin hauskoja juuri sen takia, että niissä oli niin huippuja tanssittajia ja muutenkin huippuja ihmisiä. HotStuff-tytöille kuuluu iso kiitos siitä, että minulla oli leirillä niin hauskaa! <3 (en tiedä kuinka moni heistä tätä blogia lukee, mutta jotka lukevat, tietävät keitä tarkoitan ^^)



Tanssien ja yöpalan jälkeen painuin kuolemanväsyneenä nukkumaan. Sain leirin aikana kuulla huonekavereiltani ihmettelyä siitä, miten pystyn nukkumaan vain yhden ohuen makuualustan kanssa lattialla, mutta helppoahan tuo oli :) Iltatanssien jälkeen oli aina niin kuolemanväsynyt että sitä olisi nukkunut vaikka missä tahansa!