Viime vuoden juhannuksena meillä oli suunnitelmissa mennä Esakalliolle katsomaan Paula Koivuniemeä. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat viime hetkellä, ja lähdimmekin Valasrantaan tanssimaan Neljänsuoran, Mikko Mäkeläisen & Myrskylyhdyn sekä Ratto-bandin tahtiin. Minulla oli odotukset erittäin korkealla, koska olin saanut Valasrannasta jostain syystä todella romanttisen kuvan.
Ja romanttinen se olikin! Ehdottomasti yksi hienoimpia tanssilavoja, mitä olen nähnyt :) Vaikka eräs tuttuni sitä akvaarioksi nimittikin... Päiväkirjastani löytyy tanssi-iltaa koskevia seuraavanlaisia huomioita:
"Matka kesti suunnilleen 2,5h ja käytiin myös Pappisten lavan pihalla haistelemassa tunnelmaa. Siellä oli häät ja kun Elli oli vaihtanut kengät, ajettiin äkkiä pakoon :D"
"AIVAN. KÄSITTÄMÄTTÖMÄN. UPEA. PAIKKA. HERRANJUMALA."
"Tanssit loppui kolmelta ja alkoi jo tulla valoisampaa, ja me mentiin uimaan - - Sitten ruvettiin ajelee kotiinpäin, puoli kuuden aikaan olin nukkumassa. Ihana ilta, paras ikinä!! Ja tällä kertaa se ihan oikeesti OLI PARAS IKINÄ! <3"
"Neljänsuora oli tuttuun tyyliinsä ihan huikea, ja tauolla kävin halaamassa Anttia. Tuli uuden levyn biisejä ja ihania vanhoja klassikoita. Neljänsuora on parhautta! <3 Mikko Mäkeläinen & Myrskylyhty oli myös hyvä, mä rakastan Mikon ääntä, se on niin ihanan tumma! Ratto-band oli uusi tuttavuus, mutta sangen hyvä sekin. Kaiken kaikkiaan mahtiartistit!!! :)"
Tällainen mekko minulla oli Valaksella päälläni :) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti