Innostunut laivallelähtijä |
Nyt on sitten laivalta kotiuduttu (itse asiassa jo eilen, mutta loppupäivä menikin sitten nukkumiseen...). Oli ihan huippuhauska reissu! Laiva itsessään ei tehnyt minuun suurta vaikutusta (varsinkaan erittäin vaikuttavan Gracen jälkeen), se oli melko ahtaan oloinen eikä ollenkaan niin siisti kuin vaikka Grace, mutta ymmärtäähän sen kun kyseessä on kuitenkin melko vanha laiva. Musiikki, seura ja kaikki muut reissuun liittyneet jutut olivat kuitenkin kohdallaan, joten pienet esteettiset häiriötekijät saivat jäädä omaan arvoonsa :)
Minä ja Elmeri odottelemassa Sinitaivaan iltasettejä |
Hyvien kuvien kuvaaminen kännykkäkameralla tuossa valaistuksessa oli täysin mahdoton tehtävä, mutta pidetään tätä nyt vaikka hienona taidekuvana :D |
Sinitaivas soitti yhteensä 8 settiä, ja mukana oli vanhoja tuttuja kappaleita sekä myös niitä, joita he ovat lavoilla soittaneet harvemmin. Oli ihan mieletöntä kuulla pitkästä aikaa Child's anthem, samoin kuin Sitkeä sydän. Oli hauskaa päästä myös jenkkaamaan, vaikka tanssitila olikin niin pieni että yhdellä tahdilla pääsi päästä päähään...!
Ehdin minä toki muutakin tehdä kuin tanssia. Kuten esimerkiksi syödä :D Laivalla oli aivan ihanat ruuat! Keskiviikkona Sinitaivas veti hauskan yhteislaulu-shown, jossa laulettiin tunnettuja tanssikappaleita. Minä sain toivoa Satulinnan ja kyllähän pojat sen soittivatkin :) Samana iltana täytyi myös käydä karaokessa lauleskelemassa Neljänsuoran Täävalssi - siitä on muodostumassa jo ihan perinne :D
Romanttista! |
Lyhyenä loppuyhteenvetona: En muista milloin minulla olisi viimeksi ollut noin pahuksen hauskaa! Kiitokset kaikille asianosaisille <3
ps. Jos minuun haluaa tänään törmätä, kannattaa suunnata Teeriharjulle. Ja vaikkei haluaisi, sinne kannattaa suunnata silti - lavalla Varjokuva ja Myrskytuuli, aika loistava kombinaatio ;)
Loppukevennys! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti