Moi!
Molen
Timo. Oon tällanen hias hämäläinen maajussi, joka jossain määrin haksahti
tanssimiseen tuossa nelisen vuotta sitten, ehkä? Oon koulutukseltani
metsätalousinsinööri ja tällä hetkellä jatkan opiskelua Helsingin yliopistossa,
tavoitteenä maatalous- ja metsätieteiden maisteri. ”Vapaa-aika” kuluu
lavatanssien lisäksi maatilan pyörittämisessä, metsällä, musiikin parissa ja
erinäisissä maanpuolustushommissa. Syksysin tuo metsästys varaa viikonloput sen
verran tehokkaasti, että silloin minua harvemmin lavoilla näkee.
Oma
tanssitaipaleeni tosiaan alkoi tuossa ehkä noin neljä vuotta sitten. Ensi
alkuun kävimme opiskeluporukalla Mustialan maatalousoppilaitoksen iltamissa,
kunnes sitten eräs kaveri pyysi kerran lähtemään mukaansa ihan oikealle
lavalle. Tämän saman kaverin kanssa sitä sitten tulikin käytyä opiskelujen ajan
paljon tansseissa. Etenkin alkuvaiheessa musiikkiharrastuksestani oli hyötyä:
sain rytmistä heti kiinni ja pystyi keskittymään vientiin ja muihin asioihin.
Aina silloin tällöin tuo musiikkitausta iskee lavalla edelleen, etenkin hyvien
biisien (lue: biisien joiden sanat osaan) aikana. On nimittäin paha tapa ruveta
laulelemaan mukana, mutta onneksi se ei tunnu useimmiten haittaavan.
Kesällä
2014 tanssiharrastukseni saikin sitten ihan uutta puhtia, kun lähdin
Valasrannan tanssileirille. Leiriä suositeltiin minulle, sillä en ollut siihen
mennessä käynyt vielä missään kursseilla. Olin vain seurannut lavan reunalta
miten muut menee ja sitten sopivalla hetkellä lähtenyt yrittämään perässä.
Humpan kanssa kävi niinkin hauskasti, että eräs (toivottavasti kukaan ei
loukkaannu) täti-ihminen nappasi olkapäästä kun yritin karata lavalta ja totesi
että lähdeppä poika humppaamaan. Siinä sitä sitten opittiin vauhdista ja humppa
mennään tänä päivänäkin perinteisenä humppana, kiitos tämän mukavan
täti-ihmisen. Mutta niin siitä Valasrannasta... Koko viikon siellä leirillä
vietin alkeisryhmän mukana ja melkein
joka ilta kävin iltatansseissakin. Muutamalle edistyneempien kurssillekkin
uskaltauduin pienellä kannustuksella. Kurssista jäi tosi hyvä mieli, läjäpäin
tanssikokemusta ja paljon uusia tanssikavereita, muun muassa eräs
tanssibloggaaja ;) Valitettavasti en ole kerennyt sitten tuon jälkeen enää
muilta kiireiltäni Valasrannalle uudestaan, mutta ehkä vielä joskus.
Se
että millä lavoilla ja miten usein käyn tanssimassa riippuu melko pitkälti
bändeistä. Vaikkakin täti-ihmisten kanssa tanssimisessa ei ole mitään vikaa,
niin silti tykkään käydä tansseissa kun on bändi joka vetää nuorempaa
tanssikansaa lavalle. Monesti tulee käytyä kun esiintymässä on Sinitaivas,
Hurma, Taikakuu tai Varjokuva. Varsinaisesti ei siis voida puhua että minulla
olisi jtn suosikki lavaa tai bändiä, käyn jos se sopii muihin menoihin.
Tietysti minulla on lavoja joilla käyn enemmän kuin muilla, mutta tämä johtuu
vain siitä että olen laiska lähtemään kauemmas tansseihin. Kesäisin käytössä on
Jenkkapirtti, Riutanharju ja Kapakanmäki. Talvilavoista tulee käytyä lähinnä Pesäkalliolla
ja silloin tällöin Satulinnassa.
Näin jälkeenpäin uskallan myöntää, että kyllä minua alussa
sinne lavoille veti vastakkainen sukupuoli. Mikään ei ollut niin mukavaa kun
päästä juttelemaan hymyilevien tanssityttösten kanssa, vaikkakin vain sen
muutaman minuutin kerrallaan. Kaikki huonot iskureplat ja keskustelunavaukset
pystyi korvaamaan toteamalla saanko luvan tai lähekkö tanssimaa. Sitten sitä alkoi
huomaavansa viihtyvänsä muutenkin siinä ympäristössä paremmin kuin missään
baarissa. Ystäväni kritisoivat joskus että miksi ihmeessä maksan toistakymmentä
euroa siitä että pääsen humppaamaan eläkeläisten kanssa. Totesin takaisin että
se 20€ katoaa aika helposti yhden baari-illan aikana tiskille, ja ettei mukavan
tanssi-illan tuomaa fiilistä voi rahalla mitata.
Toivottavasti
tarinani oli mukavaa luettavaa! Jos tunnistatte niin saa tulla jutulle ja/tai
hakemaan ;)
Näkemisiin,
-Timo-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti