Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kake Randelin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kake Randelin. Näytä kaikki tekstit

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Esakallio 12.6.2015

Ui että. Kyllä asia nyt on niin, että humpalle kannattaa aina lähteä. Turhaan kuumottelin eilen, pääsenkö Esakalliolla tanssimaan - minulla oli nimittäin ehkä paras ilta ikinä!

Uusi lempparituoksuni! Tältä tulen tuoksumaan varmaan kaikissa kesän tansseissa...
Aloitin valmistautumisen jo hyvissä ajoin, ja senpä tähden tulin myös hyvin aikaisin valmiiksi. Päätin mennä samalla myös tanssikurssille, joita Esakalliolla järjestetään ennen tansseja. Lajina oli hidas lavafoksi ja opettajina ehdottomasti yksi lemppariopettajapareistani, Sari ja Jari Aaltonen. Tunti oli tasoa alkeisjatko, joten hirveästi uutta oppia ei tullut, mutta ainahan se on hauskaa, mitä enemmän pääsee tanssimaan :)



Kurssilla oli mielestäni ihmeellisen paljon ihmisiä, jos vertaa siihen, kuinka paljon ihmisiä yleensä on noilla Esakallion kursseilla ennen tansseja. Itse tansseissa taas oli tosi vähän ihmisiä. Mutta kuten jo monta kertaa on todistettu, laatu korvaa määrän! Näin pitkästä aikaa vanhoja tanssituttuja ja sain tanssia ihan huippujen viejien kanssa!



Esakalliolla oli tapahtunut joitakin muutoksia viime kesän jälkeen. Seinustoille oli tullut pehmustetut, alas laskettavat penkit (samanlaiset, kuin esimerkiksi Teeriharjulla). Niiden eteen oli jätetty kuitenkin yksi rivi vanhoja tuttuja puisia penkkejä. Mielestäni tämä oli tosi hyvä ratkaisu, koska edelleen oli paljon tilaa istua, mutta välillä saattoi mennä pehmustetulle penkille :D


Lähdin tansseihin mustassa mekossa. Kaulassa lempparihelmet ja hiuksissa musta ja valkoinen hiuskukka.
Ja illan orkesterit. Minä pidän Kake Randelinista hurjan paljon! Olkoonkin, että hänellä ei ole lattareita juuri ollenkaan ja biisit ovat muutenkin todella bugg- ja slovaripainotteisia. Välillä ei oikein tiedä, mitä tanssilajia tässä nyt pitäisi tanssia. Yhtä kaikki, eilen bändi (Company) oli oikein hyvä, ja niin oli myös Randelin. Nasta pimu ja Tarja jäivät tanssimatta. Kirpaisi. 


Tämän kuvan tarkoitushan on tietysti esitellä Esakallion vessaa, ei tanssiasua... :D
Esakallion juhlaorkesteri oli HYVÄ! Tykkäsin tosi paljon heidän ohjelmistostaan, ja solistit olivat myös hyviä. Siinä missä Randelin junttasi omaa bugg-settiään, EJO huolehti siitä, että tanssijat saivat monipuolista tanssimusiikkia, myös lattareita. Salsat jäivät väliin, mutta onneksi iltaan mahtui yhdet aivan ihanat rumbat! Jenkka tuli jo ensimmäisen puolen tunnin aikana, mutta polkkaa ja masurkkaa jäin kaipaamaan. Noh, ehkä sellaisina iltoina, kun toisena bändinä on ihan oikea tanssiorkesteri (ei siis Randelin), pääsee tanssimaan kaikkia kolmea :)

Se minua tietysti vähän epäilyttää, onko EJOlla aina samat biisit? Monet kanssatanssijat niin sanoivat. Täytyy myöntää, että jos EJO on jokaisena perjantaina Esakalliolla ja soittaa samat biisit, alkaa se varmasti jossain vaiheessa maistua puulta. Noh, sen näemme tulevaisuudessa. Tämän illan biisitarjontaan olin kuitenkin oikein tyytyväinen!


Öiset maantiet tulevat tänä kesänä tosi tutuiksi!
Olen muuten ehkä löytänyt sen oikean! Tanssikampauksen, nimittäin. Minulla on nyt kaksissa viime tansseissa ollut hiukset puoliksi kiinni, niin että suurin osa on vedetty ponnarille taakse ja loput ovat vapaina. Tämä hivenen linnanneitotyylinen kampaus on mielestäni paitsi kivannäköinen, myös pysyy hyvin päässä koko illan. Hiukan se on kyllä kuuma, eli jos luvassa on tanssi-ilta, jolloin pääsee todennäköisesti menemään jokaisen biisin, täytyy ehkä harkita uudelleen.



Toivottavasti kaikilla muillakin oli hyvä tanssi-ilta eilen! Tämä postaus nyt vähän venähti, mutta toivottavasti jaksoitte lukea sen silti :) Tänään vuorossa Ämyriä ja Sinitaivasta pitkästä aikaa! Tämän illan jälkeen on myös blogissa luvassa jotain uutta, jääkäämme siis odottelemaan sitä ;) Ihanaa tanssiviikonlopun jatkoa kaikille lukijoille! <3

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Esakallio 11.7.2014

Ehdottomasti maailman kaikkien aikojen paras ilta koskaan ikinä!



Minä olin yksinäni autolla liikkeellä. Ajaminen on vieläkin mielestäni hirveän hauskaa! Varsinkin, jos takaa ei tule ketään ja saa ajella ihan rauhaksiin :)


Taas kerran ihmiset olivat jonnekin kadonneet, ja Esakallio oli harvinaisen tyhjillään. Ihmiset myös lähtivät tosi aikaisin pois. Mutta jostain syystä minua kuitenkin haettiin ihan tosi paljon, ja naistenhaku-ujodesta ei ollut tietoakaan, joten tanssin ihan koko ajan. (Välillä oli pakko käydä juomassa, mutta niistäkin pareista tanssin sitten yleensä toisen tanssin :D)


Kake Randelin oli yksi syy, miksi tansseihin oikeastaan lähdin. Olen nähnyt hänet kerran aikaisemmin, ja hänellä on ihan tosi hyviä biisejä - mutta eilen jouduin kyllä pettymään. Kyllähän sieltä tuli Nasta pimu ja muitakin hyviä biisejä, mutta...en tiedä, ehkä en vain enää pidä Randelinista niin paljon kuin ennen. Äänenvoimakkuuskin oli niin korviahuumaava, että La Stradan maltillisen äänenvoimakkuuden jälkeen oikein järkytyin kun Randelin ja kumppanit aloittivat...


La Strada on ihan huippu! On niin mahtavaa, miten se pikkuinen lyömäsoittajapoika on koko ajan niin messissä ja paukuttelee rumpuja ihan innoissaan :D Bongasin hänet myös tanssilattialta Randelinin settien aikana. Hyvä, että aloittaa nuorena! ;) La Stradalla oli tosi hyvät kappaleet, ja jenkkaa ja polkkaakin päästiin menemään. Jes!


Tänään tulisi mm-kisojen pronssiottelu, mutta minä harrastan taas vähän priorisointia ja lähden humpalle Riutalle. Odotukset korkealla, koska esiintyjänä maailman paras Sinitaivas! :3 Sitä ennen suunnataan kuitenkin Ellin kanssa tanssivaate- ja -kenkäostoksille (harvinaisen kinkkinen yhdyssanayhdistelmä, mietin pitkään miten nuo viivat siihen tulevat...). Hyvää lauantaipäivää kaikille! <3