Elokuun tanssilavareissut pistettiin pakettiin sunnuntaina minulle aivan uudella lavatuttavuudella - Kolmilammilla. Hieman jännittyneenä lähdin matkaan, sillä en ollut koskaan käynyt Kolmilammilla enkä oikeastaan tiennyt, millaista porukkaa siellä normaalisti käy.
Niinhän siinä sitten loppujen lopuksi kävi, että suurimmaksi osaksi bändin kuunteluksi tuo ilta meni. Pääsin tanssimaan yhteensä kahdeksat tanssit. Lopun aikaa harkitsin, pitäisikö naamioitua huonekasviksi tai piiloutua Sinitaivaan roudausboksiin, jotta säästyisin siltä häpeältä että pönötän paikallani eikä minua hae kukaan, vaikka ketään muuta naista ei olisi enää edes jäljellä. Loppuillasta en viitsinyt edes nousta enää seisomaan, ja naisten haullakin uskalsin hakea vain pari kertaa. Seinäruusuksi joutuminen ei tietenkään koskaan tunnu mukavalta, mutta loppujen lopuksi päätin lähestyä asiaa positiivisen kautta.
Ensinnäkin, Kolmilammi oli paikkana aivan upea. Romanttinen miljöö lammen rannalla ja tunnelmallinen pikku kahvio lavan vieressä olivat kuin suoraan vanhasta suomalaisesta elokuvasta, ja lavan ikkunoissa oli ihan oikeasti vaaleansiniset pitsiverhot! Tanssipaikka, jossa on vaaleansiniset pitsiverhot ikkunoissa, ei voi olla läpeensä paha. Henkilökuntakin oli todella ystävällistä, ja kahviosta sai suorastaan täydellisen herkullisen lihapiirakan, joka oli niin tuhti että sillä pärjäisi vaikka pari päivää. Palanpainikkeeksi kun sai pullollisen Olvin herkullista sitruunalimua, niin eipä sitä muuta elämältä enää kaivannut.
Toinen positiivinen asia oli se, että kerrankin sai tansseissa kuunnella rauhassa musiikkia. Yleensä tansseissa tulee mentyä sellaista vauhtia eteenpäin tanssi toisensa jälkeen, että musiikkiin ei ehdi kunnolla keskittyäkään. Lavatanssigenressä on harvoja bändejä, joita tekee mieli vain katsella ja kuunnella, mutta Sinitaivas kuuluu ehdottomasti näihin harvoihin.
Oletteko koskaan kiinnittäneet huomiota, että Sinitaivaan keikoilla lavalla myös tosiaan tapahtuu? Olen ennenkin jo kehunut puhallinparivaljakon hauskoja pikku koreografioita, ja tällä kertaa minusta oli erityisen hauska seurata Tahdon, tahdon -salsan aikana tapahtuvaa lavashowta, yleensä kun olen tämän biisin aikana ollut niin salsafiiliksissä tanssilattialla, että en ole ehtinyt moista edes miettiä. Kun kappaleita herkistyi kuuntelemaan, erotti biiseistä vaikka minkämoisia triangelinkilahduksia ja pianostemmoja, joihin ei ollut aiemmin kiinnittänyt huomiota.
Sinitaivaalla oli myös uutta ohjelmistoa. Pidin kovasti Poplaulajan vapaapäivästä hitaaksi swingiksi sovitettuna, mutta olisin toivonut sen pariksi mieluummin ikisuosikkiani Maddest kind of lovea eilen soitetun Lullaby of Birdlandin sijaan. Yhdeksi uudeksi supersuosikikseni on noussut Eliaksen tulkitsema Joskus miehen täytyy lähteä. Encoret toimivat mainiosti, ja koko keikan ajan minusta tuntui, että Sinitaivas soitti paremmin ja energisemmällä fiiliksellä kuin koskaan.
Myöntää kyllä täytyy, että välilevyt jättivät toivomisen varaa. Olen ennen pitänyt Sinitaivaan välilevyistä, mutta nyt kyllä ihmettelin, miksi joukossa oli niin paljon hutivalintoja. En muutenkaan ymmärrä, miksi välilevyillä on soitettava tangoa, foksia ja humppaa, kun niitä tulee livenä muutenkin. Ja se Jänöjussin mäenlasku -salsa...onhan se nyt järkky. Itse en tanssisi moiseen yhtään mitään, kaikkein viimeisenä kuningaslaji salsaa.
Kaiken kaikkiaan ilta taisi siis olla ihan positiivinen kokemus, vaikkei mikään paras ilta ikinä ollutkaan. Oli mukavaa käydä kokemassa uusi kesälava, mutta saattaa olla, että kestää muutaman vuoden, ennen kuin uskallan Kolmikselle uudestaan.
Eilen lähdimme Ellin kanssa tuttuun tapaan Tanssi Vieköön -festivaaleille Helsingin messukeskukseen. Tapahtumasta oli jäänyt viime vuodelta niin positiiviset fiilikset, että tänä vuonna oli pakko lähteä uudestaan.
Ohjelmassa olisi ollut tietysti aivan kaikenlaisia tanssilajeja aina reggaetonista tankotanssiin ja kansantanssista kizombaan, mutta minä en osallistunut tällä kertaa millekään tanssitunneille - nautin vain siitä riehakkaasta tunnelmasta, joka messuksekuksessa vallitsi, kun koko ajan tuli vastaan ilmoisia ja hymyileviä naamoja ja mitä erilaisimmilla tavoilla tanssivia ihmisiä. Ja luonnollisesti kulutin myös ahkerasti "Suomen suurinta" tanssilattiaa, jolla esiintyi koko päivän tosi hyviä bändejä.
Yksi päivän kohokohdista oli päästä seuraamaan boogie woogien World Cupia, joka järjestettiin tapahtuman yhteydessä. On aivan uskomatonta seurata, millaisiin kuvioihin tanssijat pystyvät, ja välillä kyllä jopa pelottaa niiden naisten puolesta, joita heitellään ja pyöritellään. World Cupin voitto meni ansaitusti Suomen Juho Päiviselle ja Mari Munnelle - heidän jalkatyöskentelyään ja sitä tanssin riemua oli kyllä todella ilo seurata!
Tietysti messuilla piti tutustua myös tanssikenkä ja -vaatetarjontaan. Tanssipuodin valikoimasta olin jo etukäteen himoinnut Bleyerin kultaisia jazz-kenkiä, jollaiset omistan jo hopeisina. Hopeiset ovat tosin jo nähneet niin monta tanssivuotta ja olleet mukana niin monella tanssireissulla, että tulevat tuskin enää näkemään montaa uutta reissua. Siinäpä siis mainio syy hankkia kultaiset tilalle, eikö näin ole? No, valitettavasti kultaisia kenkiä oli kuitenkin jäljellä enää kaksi liian pientä paria, joten jouduin jättämään ne Tanssipuodin messuosastolle. Tanssivaatettakin oli tarjolla jos jonkinlaista, mutta niitä päätin jo etukäteen olla ostamatta. Eiköhän niitä tanssivaatteita ala minulla olla jo ihan tarpeeksi!
Päivän parasta antia oli kuitenkin jo mainitsemani "Suomen suurin tanssilattia", jolla soitettiin tanssimusiikkia lähes koko päivän ajan. Jamit pisti käyntiin Vanaja Big Band kahdelta iltapäivällä mainiolla swing- ja lattarisetillä. Tykkään tosi paljon big band -henkisestä musiikista, ja sellainen sopii kyllä varsin mainiosti tanssittavaksi.
Kuuden aikoihin homman otti haltuun kukapa muukaan kuin ihana Sinitaivas. Viime keikasta oli kulunut jo jonkin verran aikaa, joten oli mukava päästä kuulemaan heitä livenä. Sinitaivaan lisäksi illan musiikista vastasivat Saija Tuupanen ja eXmiehet. Äärimmäisen mainiota musiikkia tuli myös heiltä. Illasta jäi mieleen se, että kaikki bändit soittivat kiitettävästi lattareita, ja cha chata taisin päästä tanssimaan jopa kolme kertaa! Salsaa sai tanssia paitsi illan bändien tahtiin, myös Baila bailan salsabileissä, jotka pyörivät illalla lavatanssilavan viereisellä lavalla.
Huomasi selvästi, että tapahtuman järjestämisessä oli otettu opiksi ja kehitytty viime vuodesta. Lavatanssipuolella tanssijat oli otettu paremmin huomioon musiikin puolesta, alue oli jollain tavalla helpommin hahmotettavissa kuin viime vuonna, ja myös ruokaa löytyi paremmin kuin viime vuonna - valitsimme Ellin kanssa Rock & Swing -buffetin, joka oli varsin maistuva. Sillä jaksoikin sitten jorata koko loppuillan!
Kaiken kaikkiaan tapahtuma oli jälleen varsin positiivinen kokemus ja kotiin sai lähteä todella tyytyväisenä. Jotain kehitettävää ehkä olisi vielä seuraavallekin vuodelle. Ensinnäkin, mielestäni tanssilavalla saisi soida koko ajan tanssimusiikki. Siellä voisi olla vaikka kolme bändiä, jotka koko ajan vuorottelisivat niin, että ihmisillä olisi koko ajan tanssimusiikkia. Välinumerot ja tanssinopetus tuolla isolla tanssilattialla ovat ehkä hieman turhia. Lisäksi opiskelijahintaiset sisäänpääsyliput olisivat tosi kova juttu. Toisaalta, se ehkä leikkaisi lipputuloista liian suuren siivun, kun iso osa tapahtuman kävijöistä kuitenkin on nuoria. No, aina voi haaveilla!
Mainiota lauantaiaamua kaikille! Minulla on pitkästä aikaa laiska ja hidas aamu, olen saanut nukkua juuri niin kauan kuin haluan, nyt taustalla soi Sinitaivas ja makoilen rennosti sohvalla. Aivan täydellinen aamu aloittaa tanssiviikonloppu!
Tänä kesänä olen ollut koko ajan menossa. Olen tehnyt töitä Helsingissä ja myös asunut täällä viikot. Lähes joka päivälle olen keksinyt jotain tekemistä, viikonloppuina reissaillut Turku-Lohja-Helsinki-akselilla ja mikä parasta, käynyt tanssimassa parhaimmillaan 4 kertaa viikossa. Ei tässä ole ehtinyt edes rustailla tanssiraportteja tänne blogin puolelle!
Nyt, kun elokuun aamut alkavat jo olla koleita ja kesälavat alkavat pikkuhiljaa sulkea oviaan talvikaudeksi, ajattelin kuitenkin muistella hieman kootusti tanssikesääni.
Yhtenä tosi positiivisena yllärinä ovat olleet Pavin keskiviikkotanssit, joilla olen käynyt nelisen kertaa. Pavilla on ollut mukavasti porukkaa, hyviä tanssijoita ja mainioita orkestereita. Kaikki illat ovat olleet suorastaan mahtavia...tai no, ei puhuta siitä yhdestä illasta kun lavalla soitti Tulipunaruusut...
Linnanmäen tanssit ovat myös olleet uusi tuttavuus. Huikeaa, että noin ihanaan ja tunnelmalliseen paikkaan pääsee kerran viikossa tanssimaan ilmaiseksi! Ja bänditkin ovat olleet ihan superluokkaa. Ensi viikolla suuntaan sinne vielä viimeisen kerran, kun lavalle nousee Sinitaivas.
Juhannus oli aivan mahtava! Minusta juhannus ja lavatanssi kuuluvat jollain tavalla kummasti yhteen. Koskaan ei ole tehnyt mieli lähteä minnekään isoille juhannusfestareille, mutta tanssilavalle on kyllä aina jossakin vaiheessa juhannusta päästävä. Tänä kesänä kävi tuuri, kun pääsin tanssimaan sekä juhannusperjantaina ja juhannuslauantaina. Sotkamon Naapurinvaaralle ajelu oli oikea seikkailu, ja Ämyrin juhannuspäivän tanssit eivät petä koskaan. Minusta on tullut ehkä jopa vähän Suvi Teräsniskan fani.
Myös lattarit ovat olleet iso osa tanssikesääni. Olen käynyt salsabileissä Turussa, ja tutustunut ihaniin uusiin ihmisiin lattaripiireissä. Olen ihan oikeasti jopa tanssinut kizombaa ja pitänyt siitä. Yksi kesän kohokohtia oli, kun kävin Helsingin Kaivohuoneella lattaribileissä, joissa illan pääesiintyjänä oli suorastaan hurmaava CNCO. Ehdottomasti yksi suosikeistani, ja oli melkein liian hienoa ollakseen totta, että ihan oikea reggaetonbändi soittaa Suomessa. Tuona iltana sai jopa vähän tanssiakin, joten vaikka CNCO:n setti jäikin 5 kappaleen pituiseksi, ei ilta olisi voinut sujua paremmin.
Tietysti myös Turun suunnalla on tullut tanssittua. Uittamolla olen tainnut käydä jopa kolmisen kertaa, Pappisissakin kävin yhtenä kesäisenä perjantai-iltana, ja Littoisten lavakin on tullut ensimmäistä kertaa testattua. Valasrannan tanssileiri meinasi jäädä kokonaan välistä, mutta kyllä sinnekin oli pakko päästä yhdeksi päiväksi Matias Löyttyniemen salsatunneille ja iltabileisiin kuulemaan tämän hetken kovinta tanssibändikaksikkoa - Sinitaivas ja Komiat.
Tämä viikonloppu onkin sitten eräänlainen tanssikesän lopetus. Lähdemme Ellin kanssa Tanssi Vieköön -festareille messukeskukseen (jahka saan itseni ylös tästä sohvalta). Viime vuonna tapahtuma oli niin positiivinen yllätys (lisää voit lukea täältä!), että eihän sitä nyt tänäkään vuonna voi jättää välistä. Järjestäjät ovat myös näköjään ottaneet opikseen, sillä viime vuoden Tapani Kansan ja Frederikin sijaan "Suomen suurimmalla tanssilattialla" viihdyttävät illalla Sinitaivas ja Saija Tuupanen - ihan oikeaa tanssimusiikkia, jes! Hauskaa myös päästä tsekkailemaan tanssivaatteita, ja niin no, kyllähän ne uudet tanssikengätkin vähän himottelisivat...
Ensi viikolla voikin jo sitten laskea tanssisyksyn alkaneeksi. Perjantaina lähden lopullisesti takaisin Turkuun (ihanaa!), ja pian alkavat jo syksyn tanssikurssit. Olen tästä syksystä aivan suunnattoman innoissani, enkä meinaa pysyä nahoissani...tästä aiheesta ehkä lisää tuonnempana! :)
Hauskaa tanssiviikonloppua kaikille ja nähdään tänään messukeskuksessa!
