tiistai 21. maaliskuuta 2017

Treenien skippaamisen sietämätön helppous

Tässä sitä kirjoitellaan, kuukauden tauon jälkeen. Miksikö en ole kirjoittanut? Siksi, ettei minulla ole ollut mitään kirjoitettavaa. Olin viimeksi kunnon tansseissa TanssiStartissa. Sen jälkeen olen toki käynyt jonkin verran treeneissä, mutta jotenkin viime aikoina sekin on jäänyt. 

Onhan minulla ollut paljon tekemistä viime aikoina. Tiedekunnan speksi on vaatinut paljon aikaa, ja viime viikolla osallistuin kansainvälisyysviikkoon, joka vaati huomiotani kaksikymmentäneljä tuntia vuorokaudessa. Ympäristöoikeuden kurssi oli todella työläs ja lukea sai enemmän kuin vielä mitään kurssia varten. 

Luulen kuitenkin, että nuo ovat vain tekosyitä. Kyllä sitä nyt aina muutamiin treeneihin pitäisi ehtiä, edes kerran tai pari viikossa! Minulle käy kuitenkin todella helposti niin, että jään jostain syystä pois yksistä treeneistä - esimerkiksi siksi, että on luettava tai tehtävä jotakin muuta "tärkeämpää" - ja sitten kynnys lähteä seuraaviin treeneihin onkin vielä korkeampi. Huomaamattani olenkin jättänyt koko viikon treenit välistä ja sitten en enää muistakaan, että treenejä edes on olemassa! Käykö kenellekään muulle helposti näin? 

Suurin ongelma on varmaan siitä, että ne tanssitunnit, joilla minä käyn, maksetaan aina yksittäisinä tunteina. Ostan kymppikortin, ja aina tunnille mennessäni siihen tulee rasti. En ole siis maksanut esimerkiksi aina lukukautta kerrallaan. Jos tunneista maksaisi niin, niille olisi aina aivan pakko mennä, ettei joudu maksamaan turhasta. Toisaalta minusta on todella hyvä, että tunnit maksetaan yksitellen, koska silloin tunneilta saattaa jäädä jonkin hyvän syyn vuoksi pois. Toisaalta taas, helposti käy niin että "hyväksi syyksi" kelpaa jokin hieman huonompikin syy ja sitten joutuu tällaiseen petolliseen treenienskippauskierteeseen. 

Minulle on oikeastaan aika uusi tilanne se, että tarvitsen ylimääräistä motivaatiota tanssitreeneihin raahautumiseen. Nuorempana, kun asuin vielä kotona, treenejä ei kerta kaikkiaan ollut, joten juoksin riemuissani kaikkiin niihin  treeneihin, joihin vain suinkin pääsin. Nyt täällä Turussa asuessani joudun kuitenkin hieman punnitsemaan, mihin treeneihin menen, koska mahdollisuuksia on joka päivä ja vieläpä monessa eri paikassa! Treenien skippaaminen käy helpommin kuin kotona asuessa, koska aina tulee seuraava päivä, ja seuraavana päivänä on kuitenkin treeniä tarjolla!

Nyt pitkän, osittain tahattomankin tauon jälkeen alkaa tuntua siltä, että tanssi kyllä maistuisi pitkästä aikaa. Olin katsovinani, että parin viikon kuluttua Sinitaivas liikuskelee täällä lähettyvillä, joten voisin lähteä pitkästä aikaa ihan kunnon iltatansseihin! Sieltä varmaan saisi taas lisää paloa myös treenata, kun huomaa mihin kuntoon onkaan tanssitaitonsa tauon aikana päästänyt! :D Lisäksi myös koulukiireet helpottavat nyt kevääksi jonkin verran.

Onko kellään muulla huomattavissa pientä kevätväsymystä treenien suhteen? Miten te tsemppaatte itseänne lähtemään taas treeneihin pitkän tauon jälkeen? 


tiistai 21. helmikuuta 2017

TTK - taas kerran!

Ja täällä se on taas. Jo viime kaudella taisin mainita, että Tanssii tähtien kanssa on jo hieman aikansa elänyt ja ongelmana on se, ettei uusia kunnon tähtiä enää saada mukaan ja näin ollen kilpailua ei ole kovin kiinnostavaa seurata. Jotain kummaa on kuitenkin näiden kausien välillä tapahtunut, sillä kun syksyllä kuulin, että keväällä alkaa uusi TTK, olin aivan innoissani. Miten hauskaa päästä seuraamaan taas uusien parien tansseja!

Tähän mennessä jaksoja on tullut vasta kaksi - ensimmäinen jakso oli pyhitetty pareihin tutustumiselle ja ylimalkaiselle juttelulle, ja viime sunnuntaina päästiin vihdoin asiaan, kun parit pääsivät tanssimaan. Olin positiivisesti yllättynyt siitä, miten vähän ylimalkaista jutustelua tässä sunnuntaina jaksossa oli! Melkein koko ajan saatiin nähdä pareja tanssimassa, mikä oli tosi positiivista.

On hauska huomata, miten nyt ohjelmaa seuratessaan tietää jo tanssista jotain, ja osaa ainakin arvioida sitä, miten lajinomaisesti tanssijat jotain lajia tanssivat. Joskus ensimmäistä kautta seuratessani (olin tosiaan alle 10-vuotias tuolloin) kaikki tanssit olivat vain häkellyttävän upeita ja ajattelin "osaisinpa minäkin". Nyt huomaa jo tähtioppilaiden virheitäkin eikä kaikki välttämättä ole aina niin häkellyttävän upeaa. Silti monien tanssiesitysten jälkeen tulee edelleen fiilis "osaisinpa minäkin".

Mainitsin, että ohjelmassa ei ole vähään aikaan ollut mitään kovin tunnettuja tähtioppilaita. Tänä vuonnakin oppilaskaarti on minulle itselleni melko tuntematon. Hanna Sumari, Laura Malmivaara, Anna-Maija Tuokko sekä Jarkko Tamminen olivat minulle uusia nimiä (tai ehkä olin joskus nähnyt heidän nimensä jossain, mutta juurikaan muuta en tiennyt), ja Kirsi Alm-Siirankin tunsin vain youtuben uutismokavideoista :D Sitäkin tutumpia minulle sen sijaan olivat tanssinopettajat, joista kolmen tunneilla minulla on ollut kunnia olla oppilaana!

Ensimmäisten jaksojen myötä minulla on jo muutamia omia ennakkosuosikkeja. Hanna Sumari ja Pepe Willberg eivät ehkä ensimmäisillä tansseillaan vakuuttaneet, mutta kannatan heitä sen takia, että pareinaan heillä on aivan ihana Heleniuksen pariskunta (ehdottomasti parhaita opettajia, joiden tunneilla olen koskaan ollut!). Malmivaaran ja Mikko Ahdin tango teki valtavan vaikutuksen, samoin kuin Tuokon ja Matti Puron jive. Myös Ali Jahangirin ja Saana Akiolan esitys vakuutti minut sunnuntaina. Eevi Teittinen ja Musta Barbaari vaikuttavat myös mielenkiintoisilta kilpailijoilta, vaikka heidän ensiesiintymisensä ohjelmassa ei mitään vau-efektiä vielä saanutkaan aikaan. Susa Matsonia ja Jarkko Tammista kannustelen ihan vain siksi, että Susa Matson on huippu!

En malta odottaa, että ensi sunnuntaina nähdään lisää tanssia. TTK on siitäkin tosi hyvä ohjelma, että sieltä on hyvä bongata uusia tanssikappaleita ja muistella jo kuulemiaan - esimerkiksi juurikin mainitsemani Malmivaaran ja Ahdin tangokappale on jo pitkään ollut yksi suosikkitangoistani, mutten vain koskaan ole tiennyt sen nimeä (nyt tiedän: Por una cabeza)

ps. Minne tanssikansa suuntaa viikonloppuna? Järkytyin kun huomasin, etten ole käynyt kunnon iltatansseissa sitten uudenvuoden. Asiaan on ehdottomasti saatava muutos!


maanantai 6. helmikuuta 2017

Sunnuntain levytanssit Pyrkivällä 5.2.2017

Nyt olisi luvassa sellainen ei-niin-hetamainen postaus; kerrankin jotain muuta kuin "paras ilta ikinä" -hehkutusta. Eilen oli nimittäin tanssi-ilta, joka ei todellakaan vastannut odotuksiani.

Mietin pitkän aikaa, lähdenkö Tanssipuodille viiden tunnin salsatreeneihin (olisinpa mennyt!) vai Pyrkivälle west coast swing -treeneihin ja levytansseihin. En ollut koskaan ollut noissa sunnuntain meiningeissä Pyrkivällä, joten kiinnosti kovasti nähdä, millainen tapahtuma on kyseessä. Lopullisesti päätökseni ratkaisi kuitenkin se, etten jaksanut lähteä pyöräilemään 6 kilometrin päähän joten valitsin vain kilometrin päässä olevan Pyrkivän.

West coast swing -treenit olivat tosi mukavat! Olen nyt niillä alkeistunneilla, joilla olen käynyt, päässyt hiukan sisälle lajin maailmaan ja nyt westien tanssiminen ei enää tunnu niin omituiselta kuin aluksi. Pyrkivän treeneissä oli ihan hirveän paljon ihmisiä, ja koska naisia oli yli kaksinkertainen määrä miehiin verrattuna, hyppäsin parinvaihtorinkiin viejäksi. Vieminen oli yllättävän helppoa - koska olen tanssinut west coast swingiä naisena niin vähän, en ole vielä kauhean urautunut naisen askeliin ja miehen askeliin siirtyminen ei tuottanut ongelmia. Myös vienti tuntui helpolta, koska liikkeet ovat hitaampia ja rauhallisempia kuin esimerkiksi buggissa ja fuskussa - vientiä ehti jopa ajatella! Toki osaltaan tähän vaikutti se, että kurssilla soivat melko hidastempoiset biisit.

Treenien jälkeen oli ohjelmassa kolme tuntia tanssia. Tanssit alkoivat bussipysäkkisysteemillä, jossa miehet hakivat naisia vuorollaan jonosta, niin että kaikki pääsivät tanssimaan. Naisia oli todellakin melkoinen ylivoima, ja omaa vuoroa joutui odottelemaan aika kauan. Bussipysäkkisysteemi on minulle edelleenkin melko vastenmielinen, joten olin tyytyväinen, kun bussipysäkkimerkki otettiin pois ja alkoi miesten haku.

Jouduin kuitenkin pettymään. Biisipari toisensa jälkeen kului odotellessa hakijoita, mutta koska naisia oli niin paljon, onnea juuri ollut. Tutut tuntuivat tanssivan keskenään, enkä minä kokenut tuntevani ketään - ainakaan niin hyvin, että olisin kehdannut naisten haulla hakea. Varsinkin, kun haku olisi edellyttänyt juoksuaskelia, niin paljon enemmän meitä naisia oli! Lopulta tyydyin vain katselemaan muiden menoa penkiltä ja keräämään kamppeeni jo tuntia ennen tanssien loppumista. 

Illalla kotiin kävellessä mietin, että "pitäkää tanssinne" ja suunnittelin jo korvaavan harrastuksen etsimistä. Yön yli nukkuneena voin kuitenkin todeta, että huonomminkin olisi voinut mennä - jouduin maksamaan vain euron narikasta, sillä alle 25-vuotiaat pääsivät ilmaiseksi sisään, en siis menettänyt juuri mitään. Ja sain kuitenkin tanssia illan aikana parhaat bachatat ikinä. Ja hei, tällaista tanssiminen on. Joskus pääsee tanssimaan, joskus ei. Ei siinä auta kuin katsoa peiliin ja tsempata seuraavalla kerralla :) Tänään illalla on suuntana jälleen Pyrkivä, tällä kertaa salsatreenien merkeissä.

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille lukijoille ja tanssi-ihmisille! <3

lauantai 4. helmikuuta 2017

Tammikuun tanssikuulumiset

Heips! Minä täällä jälleen ruudun toisella puolella - vieraskynä-postaussarja on nyt saatu päätökseen ja jatkan jälleen omaa höpöttelyäni täällä blogissa. Kiitos vielä kaikille vieraskynäilijöille, on ollut ihan huippua päästä julkaisemaan tarinoitanne ja tuoda hieman erilaista näkökulmaa lavatanssiin. On hauska nähdä, miten erilaisia ihmisiä tämän harrastuksen pariin onkaan löytänyt ja miten erilaisia tanssitarinoita ihmisillä on kerrottavanaan. Toivottavasti myös te lukijat olette nauttineet postaussarjasta :)

Omalta osaltani tämä vuosi on lähtenyt melko tanssillisesti liikkeelle - tammikuuhun on mahtunut TanssiStartin lisäksi monet tanssitreenit täällä Turussa. Sekahaun kurssit alkoivat fuskulla ja cha challa, ja lisäksi on tullut treenattua myös rumbaa ja buggia. Bugg-kurssilla olen päässyt harjoittelemaan myös viemistä - ihan vielä ei suju, mutta en aio luovuttaa!

Sekahaun kursseilla on ollut - riemukseni - tarjolla myös west coast swingiä. Olen todella päättänyt, että tuota tanssilajia on opeteltava tanssimaan. Alan ehkä pikku hiljaa päästä sisälle perusaskeleeseen, eikä kaikki aika mene välttämättä niiden laskemiseen. Silti täytyy sanoa, ettei oma westieni näytä vielä oikein miltään. Paljon on treenattavaa, joten toivottavasti lajin treenejä tulee vastaan keväällä vielä lisää! 

Uutena kokeiluna lähdin Tanssipuotiin (tanssikurssit.fi -toimipiste, jossa nykyään järjestetään myös tanssikursseja) salsakurssille. Opettajana toimi jo entuudestaan tuttu Antti Törmänen, ja pidin kursseista todella paljon. Salsa on edelleen ehdottomasti lempilajini! Ostin kymmenen kerran tanssipassin, ja nyt kevätkaudella perusteiden tunnit ovat ilmaisia, joten luultavasti Tanssipuodissa tulee käytyä treeneissä enemmänkin. Erityisesti salsakurssit houkuttelevat, ja nyt sunnuntaina (lue: huomenna) tarjolla onkin neljä tuntia salsaa. 

Ihan mahtavaa, että Turussa on niin hyvä treenitarjonta! Iltatansseissa en ole nyt tammikuussa ehtinyt käydä, mutta en ole niitä edes kaivannut, koska treenaaminen on ollut niin hauskaa. Pikku hiljaa olisi kyllä hauskaa päästä myös iltatansseihin - ehkä helmikuu tuo tullessaan hyviä tansseja :)

Oikein ihanaa alkavaa helmikuuta ja kevättä kaikille lukijoille ja kanssatanssijoille! <3


perjantai 3. helmikuuta 2017

Vieraskynä: minun tanssitarinani - Tiia

Ensimmäisen kosketuksen tanssinmaailmaan sain jo nuorena, sillä molemmat vanhempani tanssivat ja jotenkin ne askeleet on vaan oppinut jo kotona. Lukioaikoina kävin muutamalla kansalaisopiston tanssitunnilla, mutta asia jäi siihen. 

Oikeastaan uudelleen kipinä lavatansseja kohtaan syttyi baarissa (njoo, siellähän ne ihmiset todella osaa sen tanssimisen :D ). Jostain se rohkeus löytyi ja auton nokka kääntyi kohti Someroa ja Pääsiäisleiriä. Olin muutamalla alkeiskurssilla ja illalla suuntasin tietysti ihka ensimmäisiin lavatansseihin Esakalliolle! Mukana oli onneksi ystävä, joka on tanssinut jo pidemmän aikaa. Niin minulle sitten näytettiin missä kohtaa kannattaa riviä seisoa ja hymyillä. Oli muuten todella pelottavaa! Aluksi kukaan ei hakenut, kunnes ystäväni oli sopinut tanssittajansa kanssa, että hän hakee minua seuraavalle parille. Lajina taisi olla bugg. Ensimmäinen tanssittaja oli varsin kannustava ja ihana. Siitä se sitten lähti! Ensimmäisinä iltoina ujous oli niin suuri, ettei sinne rivin eteen uskaltanut mennä (mitä jos joku hakeekin enkä osaakaan tarpeeksi hyvin), saati ketään hakea naisten haulla. Näinä iltoina tanssittuja kappalepareja olikin hyvin vähäisesti. 

Pikkuhiljaa kuitenkin sitä tutustui ihmisiin ja uskalsi olla rivissä. Jo ensimmäisenä kesänä olin Valasrannan tanssileirillä, kesän todellinen kohokohta. Mieletön määrä oppimishaluisia iloisia ihmisiä, uusia tuttuja, uusia kuvioita, ihana miljöö ja ennen kaikkea tanssia liki kellon ympäri. 
Tanssi vei kokonaan; lavalle oli päästävä joka viikonloppu ja kesäisin viikollakin. Valasranta, Särkkä, V2 ja Aura tulivat tutuiksi. Omia suosikkilajeja oli alusta lähtien fusku ja hitaat. Polkka tuntuu olevan ikuinen kompastuskivi minun tanssiuralla. Monen monituiset kurssit on kyseistä lajia tahkottu, mutta siitä huolimatta en saa polkkaa pyörimään. Ehkä joskus. Muutaman ystävänikin sain houkuteltua mukaan katsomaan millaista lavatansseissa on, ja heistä ainakin yksi jäi sille tielle. 

Löytyihän se oma mieskin sitten loppujen lopuksi tanssina kautta, toki ystävän avustuksella. Nykyään lavoilla tulee käytyä enemmän erikseen kuin yhdessä, johtuen työstä joka sotkee vapaa-aikaa. Lavoille ei tule enää lähdettyä ihan joka viikonloppu, johtuuko se sitten mukavuuden halusta vai työkiireistä. Mene ja tiedä. 
Aina se silti on yhtä ihanaa ja samalla tuskastuttavaa valmistautua tanssi-iltaan! Ensin pitää pohtia mitä laittaa päällensä. Sitten ihmetellä miten laittaa hiukset. Nopeimmillaan tämä operaatio suoritetaan 10 minuutissa ja pisimmillään siihen menee koko päivä, eikä siltikään ole tyytyväinen :D 

Nyt nelisen vuotta jälkeenpäin voi todeta, että matka jatkuu edelleen. Taidot on toki kehittynyt siitä mitä ne oli, mutta valmiiksi tässä ei tule koskaan. Enkä haluakaan tulla. Tanssi antaa mielettömän onnistumisen riemun ja jatkuvan halun kehittää osaamistaan. Kursseilla on hyvä hioa uutta ja kerrata vanhaa; vuoden aikana tulee käytyä läpi TanssiStartti, Pääsiäisleiri sekä Valasrannan tanssileiri. Unohtamatta tietenkään viikkokursseja ja yksäreitä, joille mennään taas heti kun on aikaa. 

-Tiia-


tiistai 31. tammikuuta 2017

Vieraskynä: minun tanssitarinani - Kalle

Kiitos Heta, kun pyysit minua kirjoittamaan ”tanssitarinani” yhdeksi blogisi vieraskynäpostauksista! Olen Kalle, 36-v, Turun lähistöltä ja minulla tulee kohta kolme vuotta täyteen tanssiuraa - ja tässä kohtaa on hyvä hieman pohdiskella itsekseen mistä tässä jutussa on oikein kysymys.

Aloitin tanssimisen siis kolme vuotta sitten. Päälimmäinen syy oli työ. Teen sijaisuuksia ikäihmisten päivätoimintayksikköön ja siellä on tapana tanssia perjantaisin. Kyllähän minä nyt osasin jotenkin musiikkiin tallata, mutta jotenkin toivoin, että olisin pystynyt antamaan asiakkailleni enemmän. Pienessä mielessäni pohdin, että voisinko oikeasti viedä eri tanssilajeja oikeilla askelilla? Idea kypsyi hetken. Tiesin siskoni halajaneen tanssikurssille, mutta hänellä projetki roikkui kaverin puutteesta – yksin kun on jotenkin hankala lähteä, vaikka itse kurssille ei paria tarvitakkaan, kiitos nykyisen jatkuvan parinvaihtokäytännön. Niinpä ehdotin Nirpulle, että pitäisikö ottaa yhdessä itseään niskasta kiinni. Tammikuussa 2014 löysin itseni foksin alkeistunnilta.

Alkuun en kuvitellut lähteväni koskaan varsinaisiin lavatansseihin. Ajattelin, että opettelen nämä perinteisemmät lajit ja that's it. Mutta tanssi sujui kursseilla jotenkin siedettävästi ja oli ihan kivaakin, joten kesän tultua löysin itseni juhannuksen aatonaattona Littoisten lavalta. En voi sanoa, että olisin heti ensimmäisten tanssieni jälkeen ollut aivan myyty, mutta riittävästi olin saanut koukkua nieltyä... Harrastus jatkui - viikkotreenimäärä kasvoi ja lavatansseista tuli minulle pian normaali tapa viettää viikonloppua. 

Liikunta, taidollinen kehittyminen, hauskanpito ja sosiaalisuus samassa paketissa, sitä tanssiminen oli minulle ensimmäisen tanssivuoteni aikana. Pian mukaan tuli musiikkiin eläytyminen ja sitten mentiinkin jo syvemmille tasoille. Vapaasti viedyssä paritanssissa minussa kiehtoi mahdollisuus tunneilmaisuun. Lähdin tietoisesti sulattelemaan sydänjäätäni, käsittelemään estojani... Luovuttamaan valtaa kontrollin jatkuvaan ylläpitoon pyrkivältä järjeltä heittäytyvälle ja virrassa elävälle tunteelle. 

Olen ehdottomasti paritanssija. Minua kiehtoo viennin ja seuraamisen perinpohjainen epäsymmetria. Tanssiroolit ovat tiettyllä tavalla kuin mystiset yin ja yang. Täysin erilaiset ja samalla täysin riippuvaiset toisistaan, muodostaen yhdessä kokonaisuuden. Lisäksi perinteiset tanssiroolit rinnastautuvat mielenkiintoisella tavalla sukupuolistereotypioihin. Stereotypiat ovat aina stereotypioita, yksilöiden väliset erot suurempia kuin ryhmien väliset jne., mutta silti paritanssi tällaisena aikuisten roolileikkinä tuntuu antavan ihmisille jotain erityistä. Meidän yhteiskunnassamme sukupuoliroolit ovat väljähtyneet – ja hyvä niin. Mutta tanssissa ne elävät vahvoina. 

Käyn edelleen mielelläni tanssitreeneissä, se on kivaa, enkä usko, että asia tulee koskaan siitä miksikään muuttumaan. Toisin kuin ilmeisesti joskus on ollut, tänä päivänä treenaaminen tuntuu usein kuuluvan olennaisena osana tanssiharrastukseen. Jossakin vaiheessa pidin treeneistä jopa enemmän kuin lavoilla käymisestä. Pidän siitä, että minulle näytetään kuinka jokin asia ”pitäisi oikeasti tehdä” - ja sitten saan itse päättää kuinka lujaa yritän hampaat irvessä ja kuinka paljon ihan vain biletän fiiliksellä. Aika usein vaaka kallistuu jälkimmäiseen suuntaan, on vapauttavaa antaa pedanttiudelle hiukan lomaa. 

Paritanssin yksi hienoista puolista on se, että välitön sylintarve on aina runsain mitoin tyydytetty. Tanssijoita on monenlaisia, mutta ihanan usein sitä kohtaa toisen ihmisen hyvin intiimisti. Eikä se tarkoita mitään sen enempää. Tanssi on suurta teatteria. Tunteet jylläävät, kevyt flirtti kuuluu peliin mutta kun musiikki hiljenee on näytös ohi. Tämä tunne-elämän testilaboratorio nostaa pintaan paljon ihmeteltävää ja käsiteltävää. Taivaiden syleilyn vastapainona saa välillä maistaa turhautumista ja aina silloin tällöin tulee tietoiseksi omassa päässä tapahtuvista, vähemmän imartelevista ajatuskuvioista. Pidän tätä kaikkea äärimmäisen kehittävänä.

Kuin varkain jo ensimmäisen tanssivuoteni aikana tanssista tuli pääharrastukseni. Lavatanssi-lajien rinnalle on tullut west coast swing sekä satunnaisesti joitain lattari-kokeiluja. Mutta kovin innostuksen huippu lienee jo koettu, nyttemmin pahin vimma on hiukan jo laantunut. Enää ei ole pakko ehtiä kaikkeen mukaan. Riemukseni huomaan omaksuneeni hieman runsauden mentaliteettia ja siinä ohessa hoksanneeni, että vähemmän on enemmän. Lukeudun silti edelleen aktiiviharrastajaksi ja sellaisena aion pysyä. Analyyttinen mieleni löytää jatkuvasti kehittämisen kohteita – niin fyysisiä kuin henkisiä. Korkein tavoite on kuitenkin edelleen pitää hauskaa, ja pitää harrastaminen hauskana.


Hitaan valssin treenausta TanssiStartissa itse bloggaajan kanssa

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Vieraskynä: minun tanssitarinani - Janette

Olen Janette, 23-vuotias ja kotoisin Etelä-Pohjanmaalta, Jalasjärveltä. Tanssiminen sekä musiikki ovat aina kuuluneet elämääni. Olen soittanut pianoa 8-vuotiaasta saakka musiikkiopistossa sekä nyt opiskeluaikoinani yliopistoni sinfoniaorkesterissa. Tanssiharrastukseni aloitin 9-vuotiaana kansantanssiryhmässä nimeltä Äxät. Voin todeta, että kansantanssiryhmäni on se syy, miksi tanssimisesta on muodostunut tärkein harrastukseni ja iso osa elämääni.

Ryhmässä tanssiminen oli yksinkertaisesti mahtavaa ja me ryhmäläiset muodostimme tiiviin kaveriporukan, joka puhalsi aina yhteen hiileen. Tanhuaminen vei mukanaan ympäri Eurooppaa kansantanssifestivaaleille muun muassa Kreetalle, Kyprokselle ja Norjan Barnlek -tapahtumaan. Ryhmäni esiintyi todella paljon erilaisissa tilaisuuksissa esimerkiksi häissä ja synttäreillä. Äxät myös kisasi ahkerasti. Ryhmämme paras saavutus oli Pispalan Sottiisissa Tampereella valtakunnallinen hopea luokitus. Osallistuimme myös lukuisiin Rymy -tapahtumiin. Noihin aikoihin ryhmämme tekninen osaaminen oli huipussaan.

Ryhmäämme kuului kuusi tyttö-poika paria sekä kaksi nuorempaa tyttöä, yhteensä 14 tanhuajaa. Lisäksi ryhmämme tärkeitä jäseniä olivat vetäjämme lisäksi omat pelimannimme, viulisti, kontrabasson soittaja, haitaristi ja harmonin soittaja. Tanssijoiden huoltajat, eli omat vanhempamme olivat myös todella läheisiä. Vietimme paljon aikaa yhdessä, milloin treenaten, keräten rahaa reissuja varten, milloin esiintyen ja kisaten. Jokaisella tanssijalla, ryhmän vetäjällä sekä pelimanneilla oli yllään Jalasjärven oma kansallispuku. Pojilla pukuun kuuluivat muun muassa helavyö ja tytöillä verkatasku ja levyriipus. Tanssimme perinteisiä Etelä-Pohjalaisia kansantansseja sekä muun muassa polskaa, jenkkaa, valssia, masurkkaa ja polkkaa. Opettelimme ryhmän vetäjämme johdolla myös jiveä ja salsaa.

Kun ryhmäläiseni ja minä vartuimme, monet muuttivat toisille paikkakunnille opiskelemaan, ja ryhmämme lopetti toimintansa. Tanhusin 15-vuotiaaksi asti, joten kansantanssi oli osa elämääni 7 vuotta. Tätä kuvastaa mielestäni hyvin se, että vielä pitkänkin ajan jälkeen, kun ryhmämme oli lopettanut, olin aina ajatuksissani keskiviikkoisin klo 18 valmis lähtemään harkkoihin.

Tanhuamisen jälkeen löysin itseni fusku -tunnilta ja rock`n swing lajit veivät kerta heitolla sydämeni. Opettelin fuskun lisäksi muun muassa buggia, boogie woogia, lindy hoppia ja west coast swingiä sekä kaikkea maan ja taivaan väliltä. Kävin ahkerasti Ilmajoella Fuskaajien viikoittaisissa tanssitreeneissä sekä Seinäjoella tanssikoulu Wimman showlatino tunneilla. Yläaste ajoista lähtien olen kiertänyt ympäri Suomea erilaisilla tanssitunneilla, koulutusviikonlopuilla ja leireillä, joita mahtavat suomalaiset lavatanssinopettajamme järjestävät. Parhaimpia muistoja ovat Seinäjoella viettämäni Boogie Woogie viikonloppukurssi sekä Tampereen JouluBugg -tapahtuma. JouluBuggissa osallistuin ensimmäistä kertaa parin kanssa tanssikisaan. Se oli mahtava kokemus ja nautin esiintymisestä, kuten olen aina nauttinut. Valasrannan tanssileiri on mielestäni koko vuoden paras leiri ja löydänkin itseni joka kesä leireilemästä Yläneeltä.

Kävin lavatansseissa ensimmäistä kertaa 16-vuotiaana äitini, kummitätini ja serkkujeni kanssa. Lavoilla käyminen on kuulunut aina koko sukuni perinteeseen ja iskelmämusiikki on ollut osa elämääni pienestä pitäen. Rupesinkin kiertämään ahkerasti tanssilavoja ympäri vuoden. Lempilavojani olivat ja ovat edelleen Käenkoski, Kisaranta, Särkkä sekä Valasranta. Erityisesti Sinitaivaan, Hurman ja Varjokuvan musiikki on sydäntäni lähellä.

Parhaat edellytykset hyvälle tanssi-illalle muodostaa mielestäni bändi, joka vetää paikalle nuorta tanssikansaa, esimerkkinä Sinitaivas Valasrannan tanssilavalla. Tärkeintä on joukko tanssituttuja eli hyviä viejiä ja heidän, eli meidän kaikkien, iloinen meininki! Iloinen meininki takaa onnistuneen fiiliksen. Yleensä jo paluumatkalla hyvä oloni laittaa minut suunnittelemaan seuraavaa tanssireissua. Parasta lavatansseissa on se, että suuri määrä tosilleen tuntemattomiakin ihmisiä on kerääntynyt yhteisen harrastuksen pariin pitämään hauskaa. Mielestäni tämä muodostaa suomalaisille tanssilavoille sellaisen fiilikseni, jota ei voi kokea kuin olemalla paikan päällä.

Parhaimpia lavatanssimuistojani ovat muun muassa ne, kun minä 17-vuotiaana nuorena neitokaisena lähdin setäni kanssa kahdestaan lukuisille tanssireissuille. Setäni oli minulle tuttu ja turvallinen tyyppi. Kun tanssit olivat päättyneet, kävimme kesäisin aina uimassa, sillä monet lavat sijaitsivat järven äärellä. Yleensä järvestä löysi myös suurimman osan muistakin tanssitutuista. :) Paluumatkan nukuin monesti setäni asuntoauton sängyllä ja setäni ajoi turvallisesti meidät kotiin. Perille päästyämme minulla ja sedälläni oli aina kova nälkä ja söimme yhdessä yöpalaa. Setäni kautta sekä kurssien ja lavatanssireissujen myötä tutustuin moniin mukaviin ihmisiin. Heistä muodostui parhaita tanssikavereitani ja he mahdollistivat tanssireissuni monien satojen kilometrien päähän, sillä minulla ei ollut vielä ajokorttia. Olen heille asiasta edelleen enemmän kuin kiitollinen.

Kun kasvoin, lähdin itse ajamaan lavoille. Myös bussit ja junat tulivat tanssimatkoilla tutuiksi. Kävin lavoilla isäni, äitini, siskoni, kummitätini, pikkuserkkujeni, serkkujeni sekä äitini serkkujen ja äitini tätieni kanssa. Kuten aiemmin kerroin, koko sukuani voisi kutsua ”tanssihulluksi” kansaksi. :) Vietin viikonloppuja sukulaisillani Etelä-Suomessa päin ja kävin heidän kanssaan lavoilla. Kiersin lavoilla entistä enemmän myös oman ikäisten ystävieni kanssa. Kesäisiä lavareissuja täyttivät myös ihastukset ja tanssireissut saivat aivan uudenlaisia sävyjä. :)

Kun muutin 20-vuotiaana Jyväskylään opiskelemaan, lavoilla käyminen jäi vähemmälle uusien ystävien, lukuisten opiskelijatapahtumien ja ainejärjestöaktiivina toimimisen myötä. Tanssiminen ei kuitenkaan missään nimessä ole jäänyt siihen. Löysinkin itseni Salsa Studiolta. Ihastuin lattareihin ja esimerkiksi bachatasta tuli yksi suosikkitansseista. Nautin erityisesti myös sonin, kongan, salsan ja cha chan tanssimisesta. Studiolla kaikki opettajat ovat hurjan ammattitaitoisia ja eri lajien tekniikkaa sekä tyylittelyä opetellaan tunneilla todella perusteellisesti.

Salsa Studiolla tanssiessani minua rupesi kiinnostamaan erityisesti tanssin liikekielen opettelu eli vartalon käyttö sekä oikea tekniikka. Tulevaisuudessa haaveilen pääseväni tavoitteelliseen kilpailuryhmään ja toteuttamaan itseäni tanssillisesti entistä enemmän. Aiemmin olin innostunut rock`n swingejä harrastaessani parin kanssa tanssittavista kuvioista. Kuvioita harjoiteltiinkin ahkerasti esimerkiksi fusku ja bugg -tunneilla. Nyt kun olen käynyt lavoilla jo kohta 8 vuotta ja minulla on usean vuoden kokemus erilaisista tanssilajeista, olen ymmärtänyt mielestäni jotain olennaista. Jokainen tanssija ja viejä vievät tansseissa omia kuvioitaan omalla tyylillään eikä toisen kuvioita tai tyyliä voi mielestä opetella kursseilla. Kursseilla opitut kuviot ja harjoitukset vaihtuvien parien kanssa ovat tietenkin olennaisia ja niillä pääsee hyvään alkuun. Kun tanssin perusasiat ovat kunnossa, on mielestäni tärkeää opetella oikea tanssitekniikka sekä naisena opetella seuraamaan ja miehenä viemään.


Taito osata viedä ja seurata mahdollistavat sellaisten kuvioiden tanssimisen, joita ei ole välttämättä edes koskaan opetellut. Kun osaa itse tanssia, tyylitellä ja tietää mitä tekee, on erilaisten ihmisten kanssa tanssiminen ja heidän tanssikielensä seuraaminen paljon mielenkiintoisempaa ja hauskempaa. Nykyään lavoilla minulle on tärkeää, että tanssin aidosti yhdessä parini kanssa. Kun löydän yhdessä täysin tuntemattoman ihmisen kanssa tanssiimme saman kielen ja meiningin, on se sellainen fiilis, joka takaa, ettei tanssiharrastukseni tule helpolla loppumaan. :)

-Janette-

Kuva minusta ja serkustani Juhasta esiintymässä keväällä 2015

torstai 26. tammikuuta 2017

Vieraskynä: minun tanssitarinani - Suvi

Tekstin takana on Vesilahdesta kotoisin oleva, 24- vuotias, ”pahasti” tanssiin koukussa oleva tapaus. Tanssitaivalta on takanapäin noin kuusi vuotta. Tätä ennenkin lavoilla tuli käytyä muutamia kertoja, mutta aktiiviseksi se muuttui ajokortin myötä.
Ensimmäiset kerrat lavoilla olivat vanhempien matkassa ja esiintymässä oli takuuvarmasti aina Sinitaivas. Iltojen aikana tuli tanssittua ainoastaan omien siskojen kanssa ja vain ne tietyt lajit. Hiljalleen alkoi kasvaa vahva tahto mennä riviin ja päästä tanssimaan myös muiden kanssa (olihan siinä iltojen aikana tullut katseltua hyviä viejäehdokkaita).
Vanhemman siskoni saatua ajokortin lähdimme
tanssitunneille Tampereelle (lähinnä Fusku ja Bugg) ja
 samoihin aikoihin myös keskenämme lavalle. Ensimmäinen
 kertani rivissä oli Punkalaitumella Särkän lavalla. Muistan sen jännityksen määrän, koska vastapäätä rivissähän seisoi täysin tuntemattomia ja omasta mielestäni paljon taitavampia tanssijoita kuin minä. Itsetuntoni ei todellakaan ollut kohdillaan (eikä ole aina vieläkään :D) enkä uskonut seuraavani ketään. Ja ihan oikeasti, kaikki hakijat/hakukohteet olivat kuudenkymmenen ikävuoden ylittäneitä! Enhän minä sinne toiseen päähän naistenriviä edes ajatellut meneväni, missä olisi ollut ne muut minun ikäiseni ihmiset. Tuon kerran jälkeen kuitenkin puraisi se todellinen tanssikärpänen, oli pakko päästä pian uudelleen tanssimaan ja ennen kaikkea sinne riviin!
Parin vuoden jälkeen myös pikkusiskoni alkoi käymään aktiivisesti mukanamme lavoilla. Tansseissa käyminen koki samalla todellisen muutoksen :D Tunnit vaihtuivat Tampereelta Urjalaan Törmäsen Antin oppiin (ne vähät tunnit mihin jaksoin tanssi-iltojen jälkeen lähteä), uusia lavoja, rivissä seistiin siellä missä muutkin ikäiseni ja jopa pukeutumistyyli meni uusiksi :D Tanssi-iltoja kertyi 2-4 viikossa, matkalla ja kelillä ei ollut mitään vaikutusta kunhan pääsi tanssimaan!
Noin pari vuotta sitten vanhempi siskoni jäi reissuista pois (miehet!!) ja meno jatkui/yltyi nuoremman siskoni kanssa. Tanssimatkat ovat entisestään pidentyneet ja yöpaikkojakin on etsitty tasaiseen tahtiin, että saataisiin kilometrilukemat hieman alemmas :D Huonojakin iltoja on toisinaan koettu, mutta onnekseni minulla on erittäin taitava viejä aina matkassa mukana eli tanssimaan pääseminen on varmaa ;)
Aloimme käydä todella paljon Turun suunnalla tanssimassa ja lempipaikaksi on osoittautunut ehdottomasti Yläneen Valasranta ja talvisin Auran Nuortentalo. Näissä paikoissa on aina oma rento ilmapiirinsä ja ihmiset eivät ota tanssimista liian vakavasti. Esiintyjäpuoli on laajentunut ja on huomannut monien ”nimettömämpienkin” bändien osaavan soittaa, kun on antanut mahdollisuuden. Kyllä edelleen tänäkin päivänä ehdottomasti kärkisijaa pitää Sinitaivas, mutta vahvaksi kilpailijaksi on noussut Taikakuu. Tanssilajeista ykköseksi ovat nousseet kansantanssit (ja kyllä kiitos, Sinitaivaan soittamana :D). Illan odotetuin hetki on koska joku kansantansseista lähtee soimaan!
Tänä päivänä tanssiharrastusta miettiessäni, voin ainoastaan todeta olevani erittäin onnellinen tästä tanssitaipaleesta. Aivan uskomattoman ihania ihmisiä, joihin en olisi saanut todennäköisesti mahdollisuutta tutustua ilman tanssia. Hauskoja automatkoja, kommelluksia, noloja tilanteita sekä onnistumisen hetkiä... PALJON NAURUA! Se kaikki tanssin tuoma liikunnan ilo ja sosiaaliset tilanteet toimivat vastapainona työelämälle. Tanssiessa ei todellakaan muista stressata työasioita eikä muutakaan maailmanmenoa. Eikä tälle kaikelle todellakaan näy loppua! Onhan tanssiminen kuitenkin iso osaa elämää :)
Nähdään tansseissa!
-Suvi-