tiistai 17. lokakuuta 2017

Auran nuortentalo 7.10.2017

Hups, raportoitavasta tanssireissusta on vierähtänyt jo jonkin verran aikaa... Mutta eikö tanssiraportti ole aina tanssiraportti, vaikka se tulisikin vähän myöhässä? 

Minun talvilavakauteni alkoi reilu viikko sitten Auran nuortentalolla - joka taitaa olla minun suosikkilavani talvisin. Siellä on aina niin mukava tunnelma, paljon ihmisiä ja paljon nuoria. Bändivalinnatkin ovat usein tosi onnistuneita, ainakin niinä iltoina kun minä olen ollut tanssimassa.

Noh, tämän vuoden avajaiset olivatkin sitten poikkeus sääntöön. Paikalla oli hurjan vähän ihmisiä, nuoriakaan ei ollut juuri paljoa, ja bändit jättivät toivomisen varaa. Tästä huolimatta minulla oli kyllä melko mukava ilta, tanssimaan pääsi ihan kivasti ja oli hauskaa olla taas pitkästä aikaa "oikeissa" tansseissa - viime aikojen tanssireissut kun ovat suuntautuneet lähinnä Pyrkivälle.

In the mood ei ollut todellakaan pettymys. Taitaa kuulua jopa lemppareihini nykyään, ainakin tuon viime keikan jälkeen. On niin hauskaa, kun tanssibändi soittaa vähän jotain erikoisempiakin kappaleita eikä aina niitä samoja jo tuhat kertaa kuultuja ikivihreitä. Suvi Karjula on valovoimainen esiintyjä ja valtavan hyvä laulaja. Hieman ehkä olisin vielä kaivannut monipuolisuutta ohjelmistoon, mutta muuten kyllä heidän osuutensa illasta oli aivan napakymppi!

Samaa ei voi valitettavasti sanoa toisesta bändistä. Pekka Rinne & Kuunsilta oli minulle uusi tuttavuus, enkä välttämättä tämän kerran perusteella eksy heidän keikalleen enää uudelleen. Yritystä selvästi oli ja ensimmäisen setin jälkeen kuultiin jopa jo lattareitakin, mutta silti minulle jäi tosi vaisu olo heidän esiintymisestään. Niitä samoja tuttuja kappaleita joita jo äsken manailin, eikä juuri mitään kontaktia tanssiyleisöön. Masurkatkin kestivät yhteensä ehkä minuutin! Pisteitä tälle bändille on annettava siitä, että he kertoivat aina mitä seuraavaksi on tulossa. In the mood sen sijaan usein unohti kertoa.

Ihan mukava aloitus talven tansseille. Ei yltänyt ihan siihen "paras ilta ikinä" -kategoriaan, joten täytyy varmaan pian lähteä uudestaan tansseihin jotta saadaan taas parasiltaikinä-materiaalia hehkutettavaksi! :)

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Uutta tanssikenkähyllyyn: kauan himoitut pellenkengät!

Olen jo pitkän aikaa halunnut hankkia itselleni "pellenkengät", eli sellaiset matalapohjaiset tanssikengät, joissa on mustaa ja valkoista ja jotka näyttävät mielestäni tanssiessa aivan mainioilta. Muutama vuosi sitten kokeilin eräällä tanssileirillä Bleyerin Boogie woogieita, jotka vastasivat aika lailla ajatustani täydellisistä pellenkengistä. Silloin ne jäivät kuitenkin ostamatta. Tänä syksynä Tanssi vieköön -messuilla kokeilin kenkiä uudelleen, ja tilasin ne sitten Tanssipuodille tänne Turkuun. Viime viikolla sain käydä hakemassa ne kotiin, ja myönnettävä on, että olen aivan rakastunut!


Minusta Boogie woogie -kenkien ulkonäkö on suorastaan täydellisen suloisen söpön ihana. Kaikessa pellemäisyydessään niissä on jotakin todella hellyyttävää, ja varsinkin yhdistettynä joihinkin kivoihin yksivärisiin housuihin ja paitaan ne sopivat tanssiasuun todella hyvin.


Olen ehtinyt tanssia niillä nyt tunnin verran tanssitreeneissä Pyrkivällä, ja ne tuntuvat myös tosi hyviltä jalassa. Hieman on havaittavissa uutuudenkarheutta ja -kovuutta, ja luulen, että jos tanssisin niillä nyt heti alkuun kokonaiset tanssit, saisin aikaan melkoiset rakot kantapäihin. Mutta eivätköhän ne käytössä jonkin verran pehmene :) Pohja on mukavan tukevaa kumiseosta, joka tuntui kotona kokeillessa melko luistamattomalta, mutta tanssilattialla kengät luistivat kuitenkin hyvin. Jos näitä vertaa esimerkiksi luottokenkiini, Blochin Slipstreameihin, niin nämä ovat kyllä selvästi "kengät" eivätkä "tossut" - nämä jalassa tuntee, että jotain on jalassa!


Pidemmittä puheitta voin todeta, että ehdottomasti yksi parhaita tanssikenkäostoksia, enkä malta odottaa, että pääsen näillä ihan kunnon tansseihin! 


ps. Samalla kun kävin nuo hakemassa, kokeilin myös aivan ihania tanssisaappaita - niitähän on alkanut lavoilla näkyä yhä enemmän ja enemmän. Ne tuntuivat aivan ihanilta ja kaiken lisäksi näyttivät tosi kauniilta! Saa nähdä, ehkä seuraava tanssikenkäostokseni kolkuttelee jo aivan nurkan takana... 

maanantai 25. syyskuuta 2017

Pyrkivä 24.9.2017

Tämän syksyn ensimmäisestä ja varsin onnistuneesta Pyrkivä-sunnuntaista innostuneena suuntasin eilenkin tanssikengät kohti Pyrkivää, tällä kertaa levytansseihin. Aloituskurssina oli bugg, ihan mukava kurssi vaikka mitään uutta asiaa ei varsinaisesti tullutkaan. Kurssin ajan sisäänajoin uusia tanssikenkiäni, jotka kävin viime viikolla Tanssipuodilta hakemassa (niistä lisää tuonnempana).

Tanssit alkoivat kurssin jälkeen tuttuun tapaan bussipysäkkisysteemillä. Minua inhotti jälleen kerran se, miten miehet systeemistä huolimatta valikoivat, kenet haluavat hakea ja jäivät bussipysäkin eteen vaanimaan. Seuraavana sunnuntaina kun Pyrkivälle eksyn, saatan jopa skipata tanssien ensimmäiset 45 minuuttia sen takia, etten jaksa tuollaista toimintaa katsella. 

Illan DJ:nä toimiva Antti-Ville Heikkilä (joka veti myös aloituskurssin) soitti varsin mukavia biisejä, erityisesti jäi mieleen ihana cha cha, Rey Ruizin Muevelo. Olen sen aiemminkin kuullut, mutten koskaan tarkemmin selvittänyt, mikä kappale on kyseessä. Rakastan sitä, kun tansseissa soitetaan "ihan oikeita" lattareita eikä aina niitä samoja Keinu kanssani ja muita. Erityisesti salsagenressä on tosi piristävää, kun saa tanssia oikeisiin salsabiiseihin eikä aina laahaaviin Suomi-salsoihin :D

Siitä en ihan hirveästi välittänyt, että tanssien aikana käytettiin paljon aikaa ylimääräiseen opetukseen - ensin harjoiteltiin jenkan perusaskel ja myöhemmin bachatan. Mielestäni nämä opetustuokiot olisi voinut jättää pois, mutta olihan se ihan mukava tapa kerätä koko porukka tanssilattialle yhdessä tanssimaan. Olen tullut siihen tulokseen, että Bachatasta en oikein välitä. Se on vähän tylsää, ja sitäpaitsi minua vähän inhottaa ajatus siitä että sitä pitäisi tanssia tosi lähellä paria. En halua, että kukaan tulee liian lähelle, kiitos vain. Myös bugg-parit, joista toinen biisi oli TCT:n Lavatanssit ja toinen jotain muuta nykynuorijytäbilemusaa, olivat vähän huti. Mutta jos niitä ei lasketa, koko ilta saatiin nauttia tosi hyvästä musiikista! :)

Positiivista oli, että paikalle oli eksynyt tosi paljon nuorta porukkaa, myös nuoria miehiä. Muiden tanssijoiden kanssa jutustellessani sain kuulla, että yleensä juuri sunnuntain levytanssit vetävät nuoria, jopa enemmän kuin ne, joissa on jokin oikea esiintyjä. Tiedä sitten mistä johtuu, mutta oli tosi kiva nähdä niin paljon nuorta tanssikansaa! Muutenkin ihmisiä oli kiitettävästi, ja tanssimaan pääsi koko ajan halutessaan. Tosi hyvät sunnuntaitanssit siis takana!

Seuraavana sunnuntaina Pyrkivä jää varmaan väliin, mutta ajattelin, että perjantaina voisi suunnata Esakalliolle katsomaan Finlandersia ja Neljänsuoraa. Onhan tuo meinaan sellainen kombo, että sitä ei vaan voi skipata!

tiistai 19. syyskuuta 2017

Saako viejällä olla tissit?

Pahoittelut kenties hieman raflaavasta otsikosta, mutta otsikon keksiminen tähän aiheeseen oli hieman vaikeaa. Ajatuksenani on kirjoittaa naisviejistä. Aiheesta oli hiljattain keskustelua Facebookin Tanssiporukassa, ja minun on pakko tarttua siihen myös täällä blogin puolella, sillä huomasin, miten ajankohtaisesta (ainakin itselleni ajankohtaisesta, nyt kun otan ensiaskeleitani viejänä) ja mielipiteitä jakavasta aiheesta on kyse - vaikka mielestäni mitään syytä mielipiteiden jakautumiselle ei oikeastaan pitäisi edes olla. 

Lähdetään liikkeelle vaikka siitä, että nuorempana vierastin melko voimakkaasti ajatusta siitä, että tanssisin naisen kanssa, niin että nainen veisi ja minä seuraisin tai toisin päin. Olin toki oppinut tanssimaan nimenomaan naisen vietävänä, sillä isosiskoni Elli minut alun perin opetti tanssimaan. Sitä ei silti minusta laskettu, sillä kyseessä oli kuitenkin sisko. Jos joku olisi sanonut, että tulisin muutaman vuoden sisällä tanssimaan myös muiden saman sukupuolen edustajien kanssa, vieläpä täysin vieraiden, olisin varmasti nyrpistänyt pisamaista 15-vuotiaan nenääni ja sanonut, että tanssi on miehen ja naisen välinen juttu.

Vai onko sittenkään? Viime aikoina asenteeni naisviejiä kohtaan ovat muuttuneet melko radikaalisti, oikeastaan siinä samassa kun naisviejien määrä tanssikursseilla ja myös iltatansseissa on kasvanut runsaasti. Silloin kun minä aloittelin tanssitaipalettani, kaksi naista tanssivat lähes poikkeuksetta keskenään buggia, ja minä ajattelin heidän tanssivan keskenään vain sen takia että heille eivät miehet ole tarpeeksi hyviä ja he haluavat vain näyttää kaikille miten hyvin tanssivat - tapasin myös kutsua heitä "bugg-ladyiksi". Nykyään sitä ymmärtää, että ehkä he nyt vain haluavat tanssia keskenään, kumpikaan heistä ei ole välttämättä tullut haetuksi koska miehiä on niin vähän, toinen heistä haluaa opetella viemistä... Mikä tahansa syy onkin, tanssikoot he keskenään koska siitä pitävät. En näe enää mitään syytä nyrpistellä nenääni sille että he tanssivat keskenään.

Miksi? Siksi, että tanssi ei ole enää välttämättä mikään miehen ja naisen välinen juttu. Se on saattanut sitä olla ennen muinoin, kun tansseihin mentiin lähinnä hakemaan emäntää tai lähestymään sitä nättiä tyttöä jolle ei uskallettu kylillä puhua. Nykyään tanssi on yhä enenevässä määrin liikuntamuoto ja harrastus, jossa nähdään tanssikavereita ja saadaan uusia kavereita (tai haetaan emäntiä, en toki kiellä sitä nykyajan lavoillakaan ja rakkauden löytäminen tansseista on tietysti täysin mahdollista :D), sukupuolesta riippumatta.

Näen paljon positiivista siinä, että myös naiset haluavat opetella viejiksi. Koska miehiä lähes aina on tansseissa ja treeneissä vähemmän, on mukavaa että myös naisia on viemässä, koska se tasapainottaa viejien ja seuraajien määrää (ja kursseilla ei tarvitse jokaisessa vaihtovälissä odotella). Viemistä treenaava nainen saa omaan tanssiinsa paljon lisää, kun hän tietää, miten kuviot tulisi viedä ja miltä minkäkin kuvion viennin tulisi tuntua. Itselleni on tullut ihan uutena havaintona se, miten vaikeaa on viedä esimerkiksi buggia ja fuskua, jos nainen ei anna vastetta - ja tämä mielessäni kiinnitän huomiota siihen, että itse seuratessani varmasti annan vastetta tai siihen ainakin pyrin. Lisäksi, kun kurssilla on välillä viejän roolissa, tutustuu myös niihin naispuolisiin tanssikavereihin - itse ainakin huomaan tuntevani tansseista paljon enemmän miehiä kun tanssin aina heidän kanssaan ja naisten kanssa tulee höpöteltyä vaihtopenkillä ja tanssien välillä melko vähän.

Tavallaan ymmärrän sen, että joku nainen voi olla sitä mieltä, että tanssi on vain naisen ja miehen välinen juttu ja sen takia kieltäytyä tanssimasta naispuolisten viejien kanssa. Ja melkein jopa sallisin sen, että jos nainen tansseissa hakee toista naista tanssimaan kanssaan, tuo haettu nainen saisi antaa pakit jos hän ei tunne oloaan mukavaksi naisen kanssa tanssiessaan. Mutta mielestäni tanssikurssilla, jossa vaihdetaan paria, on tanssittava kaikkien kanssa, olivat he sitten naisia tai miehiä. Itse olen viime aikoina todella innostunut viemään opettelusta ja minusta olisi tosi inhottavaa, jos joku paheksuisi minua sen takia tai kieltäytyisi kurssilla tanssimasta minun kanssani. 

Onneksi negatiivista suhtautumista näkee tosi vähän, ja on hienoa nähdä, että myös pinttyneitäkin käsityksiä voidaan muuttaa, jos sille on syytä. Useimmiten kun olen tanssikursseilla ollut viejänä, olen saanut pelkästään positiivista palautetta, eikä kukaan ole kieltäytynyt tanssimasta kanssani :) Suljetun otteen tansseja saatan vielä hieman arkailla enkä välttämättä lähde niissä viejäksi ainakaan vielä vähään aikaan, sillä luulen, että niiden viemisestä naisilla on hieman vahvempi mielipide kuin kädenalitansseista.

Loppulausahduksena voisin suositella ihan jokaiselle tanssijanaiselle viennin opettelemista, sillä se on ihan todella hauskaa ja mikään ei voita sitä fiilistä, kun oppii uuden kuvion - se tuntuu vielä hauskemmalta kuin oppia seuraamaan jokin kuvio, koska viejänä on kuviosta enemmän "vastuussa" ja saa sen onnistumisesta vielä paremman fiiliksen! Myös omia tyttökavereita on helpompi houkutella mukaan tanssiharrastuksen pariin, kun voi ensin viedä heitä itse, jos he eivät heti uskaltaudu pelottavaan hakuriviin kaiken maailman miesten haettaviksi ;) Viejänaisille terveisenä; jatkakaa ihmeessä samaan malliin, ja minua ainakin saa tulla hakemaan tansseissa, olit sitten mies tai nainen tai jotain siltä väliltä!

Ihanan positiivista tiistai-iltaa kaikille lukijoille! <3 Keskustelu aiheesta on luonnollisesti myös toivottavaa, joten rustatkaahan kaikki kommenttikenttään kokemuksianne tai mielipiteitänne naisviejistä! Saako nainen viedä? Pitääkö naisen viedä? Viettekö te? Miksi? Miksi ei? 


ps. Viemisen opettelua olen pohtinut myös edellisvuonna, pohdinnat pääsee lukemaan täältä!

maanantai 18. syyskuuta 2017

Pyrkivä 17.9.2017

Tämän syksyn Pyrkivän sunnuntaitanssit polkaistiin eilen käytiin aivan mahtavilla jameilla! Minulla oli iltaa kohtaan melko suuret odotukset, sillä viimeisin kokemus Pyrkivän sunnuntaitansseista oli tosi positiivinen ja Kaiho kuuluu ehdottomasti nykyään suosikkiorkestereihini. Enkä joutunut pettymään, sillä ilta oli ehdottomasti paras ilta ikinä!

Ilta lähti käyntiin foksikurssilla - mitenköhän minä onnistuin eksymään foksikurssille jo toisen kerran samalla viikolla? Noh, kurssi oli kuitenkin varsin mukava, vaikkei uutta asiaa juuri tullutkaan. Kertaus on kuitenkin opintojen äiti! Kurssilla tuli mukavasti myös nähtyä, keitä kaikkia oli tänään tansseihin lähtenyt, sillä varmaankin yli puolet tansseihin tulijoista osallistui myös kurssille. Minusta oli kiva, että ohjaaja (Antti-Ville Heikkilä) kysyi alussa, ovatko kaikki tanssineet foksia aiemmin, ja ei sitten lähtenyt aivan alkeista, kun porukalla oli perusaskel jo hallussa.

Tanssit alkoivat vauhdikkaasti Kaihon tahtiin. Minä yllätyin positiivisesti, sillä olen toki pitänyt heistä ennenkin, mutta nyt he olivat oikein erityisen hyviä. Olen aina pitänyt pääsolistin laulutyylistä, mutta nyt tuntui että hän oli saanut laulamiseen vielä enemmän varmuutta ja voimaa. Tykkäsin erittäin paljon siitä, miten hän leikki äänellään ja teki kaikenlaisia hauskoja juttuja eikä vain laulanut - niin monet tanssibändien laulajat vain laulavat tasapaksusti biisistä toiseen. Erityisesti mieleeni jäivät Kaihon seteistä ihanat jivet (joista toinen oli Flip flop fly) sekä aivan ihana biisi, jota olen ihastellut jo pitkän aikaa - eilen sain viimeinkin tietää, että biisi on A. Aallon rytmiorkesterin Tähdet meren yllä. Jokin siinä kertosäkeen melodiassa vain vetoaa minuun, vaikka muutenhan biisi on aika tasaista perusfoksia :D

Illan kruunasivat kauniit sanat kanssatanssijoilta. Eräs nainen kehui bussipysäkillä tanssiani ja kysyi, olenko kilpatanssija. Eräs tanssipari taas kehui spot-käännöksiäni rumbassa. Molempien kauniit sanat jäävät varmasti mieleeni vielä pitkäksi aikaa! <3 

Jos jotain negatiivista pitää illasta keksiä, niin on kyllä kritisoitava bussipysäkkihakusysteemiä, joka oli käytössä ensimmäiset 45 minuuttia illasta. Minusta on ihan kaunis ajatus, että bussipysäkin ansiosta kaikki pääsevät tanssimaan, mutta eilisestä bussipysäkistä ei kyllä jäänyt kuin paha mieli. Miehet kuuntelivat rauhassa, mitä seuraavaksi soitetaan, ja jäivät sitten arvioimaan bussipysäkkijonoa ja odottelemaan, josko joku mies hakisi ensin ja he saisivat sitten itselleen jonkun muun tanssitettavaksi kuin sen joka jonossa ensimmäisenä on. Mielestäni tuollainen taktikoiminen on tosi törkeää, ja herätti närää myös muissa naisissa, joiden kanssa satuin aiheesta keskustelemaan. Jos bussipysäkkihaku ei kiinnosta, niin voisi sitten olla vaikka tanssimatta sen ensimmäiset 45 minuuttia. Mutta jos tuollainen systeemi on päätetty, niin sitä voisi kunnioittaa. Vai osaako joku kenties selittää minulle, oliko miehillä joku pätevä syy vaania bussipysäkin edessä ja olla hakematta heti seuraavaa daamia (huom: siinä vaiheessa tiedettiin jo, mitä lajia seuraavaksi soitetaan)?

Bussipysäkkiärsytyksestä huolimatta ilta oli aivan huippu, ja menen aivan varmasti Pyrkivän sunnuntaitansseihin vielä monta kertaa! Oikeastaan sitä voisi ehkä suunnata jo ensi sunnuntaina levytansseihin... 

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Vihdoinkin takaisin treeneihin!

Ihanaa, syksy ja tanssitreenit ovat täällä! Olen jo jonkin aikaa malttamattomana odotellut, että pääsen treenaamaan, ja tällä viikolla alkoivat taas Sekahaun tanssitreenit Pyrkivällä.

Keskiviikkona osallistuin keskitason foksikurssille ja jatkofuskuun. Foksikurssi oli aika hauskaa vaihtelua, sillä harvoin tulee lähdettyä varta vasten foksikurssille. Tunnilla tuli kuitenkin hyviä juttuja ja tuli keskityttyä myös foksin perusaskeleeseen - tanssiessa siihen ei enää oikein kiinnitä huomiota, kun siitä on tullut jo niin automaattista. Fuskussa harjoiteltiin muutamia uusia kuvioita joista pidin kovasti.

Torstaina oli vuorossa kolmen ja puolen tunnin treenimaraton. Ensin suuntasin alle 25-vuotiaille suunnatulle ilmaiselle fuskutunnille (suosittelen kaikkia turkulaisia nuoria suuntaamaan torstaina Pyrkivälle kello 17-18!). Mukana oli yllättävän paljon porukkaa ja koska naisia oli tietysti hieman enemmän, päätin hypätä viejän rooliin ja jatkaa viime vuonna aloittamaani viemisopetteluprojektia. Oli kyllä hauskaa! Mukavaa nähdä, miten paljon myös uusia naamoja kursseilla oli - mitä enemmän nuoria lavatanssin pariin eksyy, sitä varmemmin lavakulttuuri pysyy elinvoimaisena vielä pitkään :)

Seuraavaksi oli vuorossa jiven alkeet. Pysyin senkin tunnin viejien puolella. En ole koskaan ennen vielä jiveä vienyt, mutta fuskutunnista sai paljon apua, sillä kuviot olivat melko samat kuin mitä teimme fuskussa, askel vain oli (tietysti) eri. On hauskaa huomata, että kun alkaa tanssia viejänä tunnin alusta asti, miehen askeleet tulevat aika luonnostaan eikä niitä tarvitse enää sen kummemmin ajatella lopputunnista. Ehkä minä olen pikku hiljaa oppimassa!

Torstain päätöksenä oli aivan ihana rumban jatkotunti - sen alkaessa hiivin takaisin naisten puolelle, ja hyvä niin, sillä tunnilla oli jopa pulaa naisista! Treenasimme rumbakävelyä ja todella kivoja kuvioita, ja oli aivan ihanaa päästä keskittymään pitkästä aikaa myös rumban tekniikkaan.

Illalla kotiin päästessäni olin melko kuollut, mutta samalla hurjan tyytyväinen. Niin ihanaa päästä taas treeneihin! Tulen varmasti käymään Sekahaun treeneissä niin paljon kuin vain nyt syksyllä ehdin. Tänään illalla suuntaan syksyn ensimmäisiin sunnuntaitansseihin Pyrkivälle. Esiintyjänä on ihana Kaiho-orkesteri, ja tanssikurssin lajina foksi. Olen niin innoissani! <3

Mukavaa sunnuntaita kaikille, pitäkää hauskaa jos tansseihin menette ;) Turkulaiset ja Turun lähellä asuvat, tsekatkaa ihmeessä Sekahaun treeniaikataulut: http://www.sekahaku.net/ - luvassa tosi huikeita treenejä ja tansseja! 

maanantai 21. elokuuta 2017

Blochin Slipstreamit - täyden kympin tanssikengät

Kun aloitin tanssiharrastukseni, tanssin jonkin aikaa ihan vain Conversen tennareilla, mutta pian hankin ensimmäiset ihan oikeat tanssikenkäni - ensimmäiset Blochin mustat Slipstreamit. Ja tanssiharrastuksen jatkuessa on todella huomannut, että oikeanlaiset ja sopivat tanssikengät ovat ihan tanssijan ykkösjuttu. Jos sinulla on hyvät tanssikengät hakusessa, niin täältä tulee vahva suositus omille suosikkikengilleni!

Tältä näyttävät vastaostetut Slipstreamit - kävin juuri hankkimassa itselleni uudet vanhojen, puhkikuluneiden tilalle. 
Minä olen käyttänyt tanssiharrastukseni aikana kaksia erilaisia tanssikenkiä - noita mainittuja Blocheja ja Bleyerin hopeisia jazz-tossuja, jotka ovat nekin todella hyvät jalassa. Korkokenkiä en ole oikein koskaan osannut tanssiessa käyttää (enkä kyllä kävellessäkään), vaikka olenkin miettinyt, että esimerkiksi salsassa lattarikorkkarit olisivat tosi kivan näköiset. Luultavasti tulen kuitenkin aina suosimaan matalapohjaisia tanssikenkiä, koska ne ovat niin mukavat jalassa.

Mainitut Blochit ovat minulle aivan ykköskengät mukavuutensa ja käytännöllisyytensä takia. Ne ovat pehmeät, ja kovempaa pohjaa on vain kantapäässä ja päkiässä, jolloin kankainen keskiosa jää hyvin taipuisaksi ja miellyttäväksi jalalle. Kengät hengittävät hyvin ja jalat eivät hikoile aivan ylettömästi niillä tanssiessa. Pohja luistaa mielestäni varsin hyvin kaikenlaisilla parketeilla, eikä missään ole ollut ongelmana liika liukkaus (Bleyerit ovat välillä tuntuneet vähän liukkailta joillakin parketeilla). 


Myös kenkien hinta-laatusuhde on mielestäni kohtuullinen. Tanssipuodissa, josta minä kenkäni olen ostanut, kyseiset Blochit maksavat 53 euroa. Aiempina vuosina kengät kestivät kauemminkin, mutta nykyään yhdet kengät kuluvat loppuun (=hajoavat pohjasta) reilussa vuodessa. Varmasti hieman vähemmän aktiivisella käyttäjällä kengät kestävät kauemmin, mutta minä käyn tansseissa paljon, ja yleensä treeneissä käytän juuri Blocheja ja säästän hopeiset Bleyerit tansseihin. Minulla on myös beiget Slipstreamit, joita olen käyttänyt huomattavasti vähemmän kuin mustia - ja ne ovatkin kestäneet huomattavasti kauemmin. 

Ja tältä näyttää ero vastaostetun ja vuoden verran käytetyn kengän välillä :D
Eikä ulkonäössäkään ole moittimista. Mustat kengät on helppo yhdistellä moniin erilaisiin tanssiasuihin, ja Slipstreameja saa myös muissa eri väreissä. Eiväthän nuo kengät nyt mitkään juhlakengät ole, mutta mielestäni kuitenkin sievemmät kuin jotkin järeämmät tanssilenkkarit. Olen tykästynyt noihin niin paljon kuluneina vuosina, että olen oikeastaan alkanut pitää niitä jopa oikein sievinä. Se on varmaa, että ovat kyllä parhaat tanssikengät ikinä!

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Tanssi Vieköön 2017

Onpas melko tanssintäyteinen viikonloppu takana. Esakallion mainion tanssi-illan jälkeen suuntasimme Ellin kanssa lauantaiksi Helsingin Messukeskukseen Tanssi Vieköön -festareille. Olin aiemmin kesällä ajatellut, että tapahtuma kuulosti hieman liian isolta ja sekavalta minulle, mutta innostuin lähtemisestä vähän aikaa sitten ja sain ilokseni myös Ellin mukaani festaroimaan. Ja olen kyllä aivan todella tyytyväinen, että tuli lähdettyä! Eilinen oli ihan uskomattoman hauska päivä, täynnä uusia kokemuksia, nähtävää ja tehtävää. 



Päivä alkoi lounaalla nepalilaisessa ravintolassa - ajattelimme, että jos syömme kunnon lounaan niin jaksamme hyvin koko messupäivän eikä ruokapaikkaa tarvitse etsiä kuin vasta illemmalla. Ajattelimme myös, että Messukeskuksen ulkopuolella syöminen saattaa tulla jonkin verran halvemmaksi. 



Ensimmäinen juttu Messukeskuksella (ohjelmalehtisen ja messukartan etsimisen ja alueeseen tutustumisen jälkeen) oli tanssikenkien ostaminen. Tarvitsin uudet Blochin Slipstreamit vanhojen ja puhki kuluneiden tilalle, ja samalla päätin vihdoinkin toteuttaa toisen, jo pitkään suunnittelemani tanssikenkähankinnan - siitä lisää myöhemmin, jahka tilaukseni saapuu Tanssipuodille Turkuun ;) Nyt oli mainio hetki ostaa uusia tanssikenkiä, sillä Tanssipuoti tarjosi kahdenkymmenen prosentin messualennuksen kaikista kengistä. Kenkien oston jälkeen kiertelimme myös muut messukojut - kävimme kuolaamassa Muotiputiikki Helmen mekkoja ja Alemanan tanssikenkä- ja tanssivaatevalikoimaa. 

Iltapäivällä jäimme seurailemaan myös rock 'n' swing -kilpailuja. Aina tanssikilpailuja seuratessani tunnen aivan valtavaa ihailua kilpailijoita kohtaan, sillä he ovat niin hyviä. Ehkä pieni tanssikateuskin nostaa päätään... Kilpailuja oli tosi hauska seurata, ja myös väliesitykset olivat varsin vaikuttavia.



Erääseen halliin oli pystytetty "Suomen suurin tanssilava", valtava parketti ja esiintymislava. Siellä esiintyi päivän mittaan kaikenlaisia esiintyjiä. Me kävimme hieman vilkuilemassa kuningatarcocktailia eli Eija Kantolaa, Saija Tuupasta ja Marita Taavitsaista. Kävimme myös vähän tanssimassa, mutta muutaman kappaleen jälkeen oli jo niin hiki että oli pakko pitää vähän taukoa! :D

Seuraavana bongasimme ohjelmasta ProAm-kilpailun. Halusin ehdottomasti nähdä sen, sillä ajattelin kyseessä olevan lavatanssikilpailu, sillä olin kuullut sellaisesta aiemmin. Kyseessä oli kuitenkin kilpatanssin ProAm, jota oli myös varsin mielenkiintoista seurata. Mukana oli ihan tosi hyviä tanssijoita, ja välillä oli jopa vaikea huomata, kuka nyt olikaan harrastelija ja kuka ammattilainen. Sami Helenius teki vaikuttavan suorituksen osallistuessaan lähes jokaiseen tanssiin ja sarjaan ja vielä väliesitykseenkin. Pieni kutina syttyi kyllä kilpailua seuratessa - voisinkohan minä joskus osallistua? Taitaa kuitenkin tuollainen lysti jäädä minun opiskelijabudjettini ulkopuolelle...



Seuraavaksi menimme BailaBailan järjestämälle yksilösalsatunnille. Oli hauska päästä salsailemaan! Parisalsakurssi meitä ei niin kiinnostanut, sillä se vaikutti hieman liian alkeilta meidän makuumme - siksi lähdimme hetkeksi katsomaan Varjokuvaa lavatanssihalliin. Palasimme kuitenkin katsomaan reggaeton-opetusta, sillä kyseinen laji kiinnostaa minua todella paljon ja rakastan reggaeton-musiikkia. Olisin voinut jäädä katsomaan ja kuuntelemaan vaikka koko loppuiäkseni, mutta nälkä ajoi meidät etsimään paikkaa, josta saisi jotain masun täytettä.

Jos jotain negatiivista on messuista sanottava, niin se on kyllä huonosti järjestetty muonituspuoli. Yläkerrassa ei ollut mitään tapahtumaa, ja myös yläkerran ruokapaikat - Messukeskuksen parhaat - olivat kiinni. Seitsemän jälkeen, kun etsimme ruokaa, oli Fazerilla jo keittotarjoilu loppumassa ja myös alakerran buffet oli mennyt kiinni. Jos tapahtuma kestää kahteen asti yöllä, niin ei kai kukaan voi kuvitella, että ihmiset eivät enää syö mitään iltakuuden jälkeen!? Lopulta päädyimme brasilialaisteemalla koristeltuun pikku ravintolaan, ja päätimme ottaa chorizolihapullat coleslaw-salaatilla, koska se kuulosti hyvältä. Totuus olikin sitten toinen - minusta on suorastaan farssi, että maksoin 12 euroa muutamasta pikku lihapullasta ja desilitrasta salaattia (jossa oli sen verran chiliä, ettei varsinaisesta ruokanautinnosta voi puhua) pienenpienessä kulhossa! Valtava porkkanakakkupala ja överikaakao Fazer-kahvilassa (sinne meni toiset 12 euroa, tällä kertaa kuitenkin sain mielestäni rahoilleni vastinetta :D) taltuttivat kuitenkin pettymyskiukun, ja lähdimme jatkamaan tanssimeininkejä virkistyneinä ja täynnä energiaa.



Finlanders soitti puolentoista tunnin setin puoli kymmeneltä, ja sitä lähdimme innokkaina katsomaan ja kuulemaan. Jonkinlainen hakujärjestelmä oli tanssihalliin muodostunut, mutta tanssimaan ei oikein silti tahtonut päästä, joten tanssimme Ellin kanssa keskenämme - oli hauskaa vain jorata ja hullutella täysillä hyvin musiikin tahtiin! Minäkin uskaltauduin välillä viejän rooliin, mitä en ole koskaan ennen uskaltanut buggissa koettaa. Olen aina ajatellut, että minun on käytävä 500 tanssikurssia miehen roolissa ennen kuin voin tanssilavalla viedä. Mutta näköjään on vain lähdettävä viemään ja kokeilemaan, ei muuten opi. Ihan hyvin minä pärjäsin, arviolta kahden kuvion voimin! :D

Finkkujen lopetettua settinsä lähdimme katsomaan salsabileitä toiseen halliin. Kyllä salsa on edelleen se laji, jolle minun sydämeni lyö kaikista voimakkaimmin. Oli ihanaa vain seurailla pareja tanssimassa ja kuunnella ihanaa musiikkia, mutta ehdottomasti koko päivän tähtihetki oli, kun uskaltauduin itse hakemaan erästä miestä tanssimaan - ja tanssin ehkä elämäni parhaat kaksi salsabiisiä. Mikään ei voita sitä fiilistä, kun pääsee oikeasti kunnolla tanssimaan ja fiilistelemään ihanaa salsamusiikkia sellaisen parin kanssa, joka todella osaa tanssia, elää musiikkia ja antaa myös naisen fiilistellä ja koristella tanssia. Sitä vain kerta kaikkiaan uppoaa sellaiseen omaan pieneen salsakuplaan, jossa kaikki on ihanaa :D Salsabileistä lähdin silmät loistaen ja selittäen Ellille kerran toisensa jälkeen, miten innoissani olen.



Illan viimeinen tanssirupeama suoritettiin "Finnhitsien kuninkaiden" johdolla - lavalle nousivat vuorotellen Tapani Kansa, Frederik ja Danny. Mitenhän sen nyt kauniisti sanoisin... Tapahtuman järjestäjä ei ole ilmeisesti miettinyt tätä valintaa aivan loppuun asti. Tapani Kansa nyt vielä menetteli ja biisitkin olivat hyviä, mutta hänen jälkeensä tanssilavalta katosi puolet tanssijoista, ja mekin mietimme hetken, mitä ihmettä näihin sata vuotta sitten tehtyihin jumputuksiin tulisi tanssia - ja miten ihmeessä Frederikin kiusallisiin välispiikkeihin tulisi suhtautua. Näin tanssijana olisin toivonut, että illan "pääesiintyjinä" olisi ollut joitakin oikean, monipuolisen tanssimusiikin edustajia. Loppujen lopuksi kuitenkin pistelimme kaikki biisit buggina menemään ja yhdeltä jalkoihin sattui jo niin paljon ja väsymys painoi niin ettei pystyssä meinannut pysyä. Päätimme siis hypätä seuraavaan junaan.



Huolimatta ruokafarssista ja kotiinpaluujunassa iskeneestä järkyttävästä pahoinvoinnista (epäilen, että en muistanut juoda päivällä tarpeeksi, ottaen huomioon sen miten paljon ja millaisella intensiteetillä tuli tanssittua) päivä oli ehdottomasti elämäni parhaita. Tunnelma oli ihanan välitön ja riehakas, ihmiset hymyilivät ja joka kulmassa joku tanssi jotakin tanssia. Hiphopparit, nykytanssijat, kilpatanssijat, lavatanssijat ja tankotanssijat, kaikki sulassa sovussa. 

Kyllä tanssi on jotain elämää suurempaa. Kyllä tanssi on puhdasta rakkautta <3

lauantai 19. elokuuta 2017

Esakallio 18.8.2017

Olipas vallan mainiot tanssit eilen Esakalliolla! Sinitaivas oli palannut lomiltaan ja sen lisäksi paikalla oli ykkössuosikkeihini kuuluva KinoJake, joten olin päättänyt jo kauan aikaa sitten, että nähin tansseihin on päästävä! 

Ilta alkoi mainiolla burgerilla Someron Rantatuvalla - iso suositus kyseiselle paikalle ja jättipekoniburgerille! :) Sen jälkeen jaksoi tanssahdella koko illan! Saavuimme paikalle tanssikurssin loppupuolella, joten emme enää ehtineet osallistua opetukseen, mutta ihan hyvältä salsakurssi vaikutti. 


Tanssivaatteena minulla oli Ellin vaatekaapista peritty hulmuavahelmainen hörhelöunelma, jota olen ihaillut jo kauan! Se sopi tanssimiseen mainiosti viileän ja kevyen materiaalinsa ansiosta ja oli muutenkin minusta hurjan kiva - pääsee tanssimekkolempparieni joukkoon ja tulee varmasti ahkeraan käyttöön jatkossakin! 

Ihmisiä oli paikalla yllättävän vähän, kun ajatteli lavalla soittavia bändejä. Ei kuitenkaan liian vähän, vaan juuri sopivasti. Tanssimaan mahtui mainiosti (varsinkin loppuillasta) ja tanssimaan myös pääsi koko ajan. Oli hauskaa nähdä pitkästä aikaa monia tanssituttuja, joita en ole nähnyt kun olen pyörinyt vain Ämyrillä. Oli niin mukavaa törmätä myös vanhaan Valasrannan tanssileirikaveriin, jota en ole nähnyt kahteen vuoteen! Monet haut kuluivatkin mukavasti naistenrivissä höpötellen ja kuulumisia vaihtaen :)


Sinitaivas on aina vaan niin hyvä! Hassua, miten sitä jaksaa käydä saman bändin keikoilla aina vain eikä koskaan kyllästy. Eilen kiinnitin huomiota erityisesti puhallinosaston hyvään meininkiin ja koreografioihin :D Kesäyön taikaa on edelleen ykkössuosikkini, ja on ihanaa, miten pojat ovat ottaneet sen takaisin ohjelmistoonsa viimeiseksi encoreksi. Toivottavasti se siellä myös pysyy!


KinoJakea melko harvoin näkee niillä lavoilla, joissa minä yleensä käyn (he ovat ilmeisesti jostain kauempaa kotoisinkin). He ovat niin hyviä, että aina kun he ovat jossain lähistöllä, niin heidän tansseihinsa on pakko päästä. Ja aina uudestaan yllättyy positiivisesti siitä, miten mainiota musiikkia heillä on ja miten hyvin he esiintyvät. Tykkään siitä, että heillä on vähän erilaisia kappaleita kuin tanssibändeillä yleensä, ja myöskin paljon omia sovituksia tutuista kappaleista. Minut vakuuttivat eilen varsinkin sambat, Kyllikki-jive, Pettävällä jäällä sekä bändin oma kappale Pyöritä, pyöritä :) On myöskin virkistävää nähdä tanssibändin kokoonpanossa viulu, sellaisia kun harvoin on. Myöskin lusikansoittosoolot olivat varsin piristäviä!


Kaiken kaikkiaan ilta oli valtavan onnistunut, sain tanssia tosi monia ihania kappalepareja ja musiikki oli enemmän kuin kohdallaan - voisi siis jopa todeta, että jälleen saatiin kokea perinteinen "paras ilta ikinä"!

Jalkoja hieman jomottelee eilisen jäljeltä, mutta silti on valmistauduttava koko päivän kestävään kävelyyn ja ehkä jopa tanssimiseen - suuntana on nimittäin seuraavaksi Tanssi Vieköön -messut Helsingissä! Suunnitelmissa on ainakin uusien tanssikenkien katselu, saa nähdä millaiset yksilöt mukaan tänään lähtee vai lähteekö ollenkaan. Hauskaa tanssillista (tai tanssitonta) lauantaita kaikille muillekin!

tiistai 15. elokuuta 2017

Mietteitä 100 000:n jälkeen

Blogini ylitti hiljattain 100 000:n kävijän maagisen rajan. Sitä on siis käyty kurkkimassa sata tuhatta kertaa (tai no, tällä hetkellä mennään jo 102 000:n paremmalla puolella!) näiden vuosien aikana. Nykypäivän suositut muotibloggaajat saavuttavat kyseisen kävijämäärän varmaankin viikossa (tai päivässä, mistä minä tiedän), mutta minulle tuo määrä lähes kolmessa vuodessa (ottaen huomioon sen, että blogi oli jonkin aikaa tauolla) tuntuu aivan valtavalta saavutukselta ja kunnianosoitukselta, ja olen valtavan innoissani siitä, että vieläkin löytyy joku, joka jaksaa pohdintojani lukea. Ja vielä enemmän innoissani olen siitä, että yhä useammin löytyy myös niitä, jotka haluavat pohdintojani kommentoida!

Miksi minä sitten alun perin aloin kirjoittaa tätä blogia? Olin harrastanut lavatanssia reilut kaksi vuotta, juuri täysi-ikäistynyt ja olin hurahtanut harrastukseeni aivan täysin. Muistan, miten kovasti halusin itse aloittaessani löytää internetin syövereistä juttuja lavatanssista ja tanssibloggaajia, joiden tanssikokemuksista voisin ammentaa lisää tanssitietoutta ja hauskoja tarinoita tanssista. Tanssiblogeja oli kuitenkin hyvin vaikea löytää, ja nekin, jotka löysin, olivat hiljenneet jo vuosia sitten. 

Niinpä ajattelin, että ehkä minä voin tulevaisuudessa tarjota tanssitietoutta ja omia tarinoitani taas uusille nuorille, ja miksei vanhemmillekin, aloittelijoille. Rohkaista ottamaan sen ensimmäisen tanssiaskeleen, lähtemään sille ensimmäiselle tanssireissulle. Jos yksikin ainoa ihminen on minun blogistani innostuneena lähtenyt tanssin tielle ja on sillä edelleenkin, tunnen onnistuneeni tavoitteessani. 

Minulla on myös aina ollut valtava tarve kirjoittaa. Jo pienestä pitäen olen kirjoittanut päiväkirjaa, ja niitä onkin kertynyt vajaat viisikymmentä kaapin nurkkiin. Ennen kirjoitin jokaisesta tanssireissustani pitkän selostuksen päiväkirjaani ja liimasin tanssilipun viereen muistuttamaan tanssi-illasta. Nykyään kirjoitan jokaisesta tanssireissusta tänne. Kokemuksien ja ajatusten auki kirjoittaminen tekee koetuista reissuista ja tanssi-illoista todellisempia, ja painaa ne entistä paremmin mieleen. Ja jos jokin juttu unohtuukin, niin tänne blogiin on helppo palata ja lukea, mitä kyseisenä iltana tulikaan ajateltua. 

Miksi minä sitten kirjoitan edelleen? Espanjasta palatessani en ollut varma, pitäisikö minun jatkaa blogin kirjoittamista vai jättää se suosiolla unohduksiin. Kuitenkin jo ensimmäisistä tansseista lähtien kutkutti halu tulla kirjoittamaan lisää - tätä halua kuitenkin hillitsi pelko siitä, että ketään ei enää kiinnostaisi - alkuperäiset lukijat olisivat varmasti kaikonneet, ja tuskin kukaan uusi kasvo enää hyppäisi mukaan lukemaan kirjoitteluani. Viimeinen niitti harkinnalle oli kuitenkin Valasrannan tanssileirin suihkussa (kyllä :D) kuullut sanat: "Sun pitäisi jatkaa blogin kirjoittamista, ihmiset varmasti lukisi sitä mielellään edelleen."

Ja tässä sitä ollaan ja kirjoitetaan, eikä loppua näy. Edelleen kirjoittamaan saavat nuo samat asiat; haluan, että kun joku tanssista kiinnostunut etsii hyväntuulista ja informatiivista lavatanssiblogia, hän löytää blogini ja kokee löytävänsä sieltä jotain - jos ei täyttä kimmoketta tanssin aloittamiseen niin ainakin pientä rohkaisua ;) Haluan myös, että blogistani välittyy se rajaton tanssin riemu, joka saa minut tanssimaan päivästä toiseen ja ajamaan satoja kilometrejä parasta iltaa ikinä metsästäen. Olen huomannut  että kaiken maailman suomikaksneloset ja facebookit saattavat välillä välittää hieman ikävän kuvan lavatansseista, joten omalta osaltani haluan olla puhumassa lavatanssien puolesta ja levittämässä positiivista tanssifiilistä - tietysti hyvän maun rajoissa (noh, aina voi yrittää) ja välillä myös ikävät faktat myöntäen. 

Minulle tuottaa valtavasti iloa, että teitä on siellä ruudun toisella puolella niin monta. Kiitos kaikille lukijoille siitä, että käytte lukemassa, kiitos hulvattomista, ajatuksia herättävistä ja positiivisista kommenteista! Ei mikään blogi ole mitään ilman lukijoitaan <3

ps. Onko mukana vielä alusta asti mukana olleita lukijoita? Saa huutaa hep! Olisi hauska tietää :)

pps. Kuvan symboliikasta sen verran, että bloginihan on kuin kyseiset vanhat tanssikengät: Hieman jo rupsahtanut, mutta edelleen kovassa käytössä ja minulle niin tuttu ja rakas!