tiistai 8. tammikuuta 2019

Salsarakkautta TanssiStartissa!

Uusi vuosi, uudet tanssipuuhat. Vuosi 2019 on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin töiden ja tanssijuttujen merkeissä. Olen perinteisesti joka vuosi osallistunut TanssiStarttiin Harjavallassa, mutta tänä vuonna päätin jättää koko leirin välistä, sillä tuntitarjonta ei aivan kiinnostanut ja halusin vielä jatkaa hetken lomailua joulun jälkeen. Kun kuitenkin huomasin, että lauantai-iltana V2:n iltatansseissa soittivat Taikakuu ja Hurma sekä sunnuntaina salsaa opetti Matias Löyttyniemi, ei minua ollut vaikea suostutella mukaan tällaiselle vähän lyhyemmälle leiripätkälle.

Lauantaina suuntasimme tansseihin Turusta, auto täynnä tanssihaluisia nuoria iloisesti rupatellen ja iltaa jännityksellä odottaen. Itse suhtauduin hieman skeptisesti, koska minulla ei V2:lla ole ollut mitään huippuiltoja, mutta päätin yrittää nauttia loistavasta musiikista, vaikken pääsisikään tanssimaan.

V2:lla taisi olla koko Suomen tanssikanssa, sillä paikka oli aivan täynnä jo saapuessamme paikalle puoli yhdeksän aikoihin. Ja se kuumuus. Maksettuani järkyttävän kalliin tanssilipun (20e) kipittelin naisten riviin huomatakseni, että naisten haku oli jo alkanut. Kumman aikaisin. Lähdin hakemaan itselleni tanssiparia, ja haettuani huomasin, että haku olikin miesten. Ja parin biisin päästä oli taas naisten haku. Kummallisia pikavaihtoja mietittiin kavereiden kanssa kuumeisesti, kunnes selvisi, että hakutaulu oli rikki. Se tietysti sekoitti pakkaa entisestään, ja koko loppuillan näytti että kaikki hakivat vain miten sattuu. Illan ensimmäinen hakuni jäi myös viimeiseksi, koska ryysiksessä ei pystynyt suorittamaan minkäänlaisia hakuja.

Vaikka tanssinkin huomattavasti vähemmän kuin normaalina tanssi-iltana ja tuskallinen kuumuus vaihtui keskiyön paikkeilla aivan jäätäväksi kylmyydeksi (olisiko mahdollista saavuttaa jonkinlainen kultainen keskitie ilmastoinnissa?), oli tanssi-ilta silti mielestäni onnistunut. Näin paljon tuttuja ja pääsin tanssimaan muutaman todella kivan parin hyvien viejien kanssa. Ja sain lasillisen sitä taivaallista sitruunalimua!

Paluumatka Turkuun sujui yhdessä hujauksessa, ja reilun kolmen tunnin yöunien jälkeen lähdettiin painelemaan takaisinpäin sunnuntain kursseille. Kummallista kyllä, en ollut yhtään väsynyt koko päivänä, olin vain todella innoissani, että pääsin taas Löyttyniemen oppiin. Hän on ehdottomasti kaikkien aikojen paras salsaopettaja, ja hänen tunneillaan sekä oppii paljon että on aina uskomattoman hauskaa. Sunnuntain agendalla oli vartalonkäyttöä, muutama kuvio ja päivän kruununa rueda. Ruedasta pidän aivan valtavasti!

Leirillä heräsi jälleen se sama vanha salsarakkaus, joka ei koskaan katoa mutta on uinunut taka-alalla viime syksyn, kun kaikki huomio on mennyt rock 'n' swing -tansseihin ja kilpailuhommiin. Nyt tuntuu siltä, että salsaa on ehdottomasti saatava enemmän. Ajattelin aloittaa salsakuurin huomenna Tanssipuodin neljällä salsatunnilla, ja sitten on tietysti tsekattava kaikki tulevat Turun salsabileet.

Bileitä odotellessa on luvassa myös muita tanssijuttuja. Flying Stepsin kevätkausi alkaa ensi viikolla ja sitä ennen viikonloppuna alkaa SUSEL:n tanssiohjaajakoulutus. Wish me luck!

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Mulla on tanssiperhe!

Pieni blogitauko on jälleen päässyt kehkeytymään, kun syksy on tuonut mukanaan uusia tuulia niin rytinällä että ei ole itsekään meinannut pysyä menossa mukana. Mitäpä minä olen sitten oikein puuhaillut viimeiset kaksi kuukautta?

Istuin junassa matkalla töihin Turusta Helsinkiin, kun heinäkuun lopulla sain viestin tanssikaveriltani Leenalta. Olimme tutustuneet aiemmin Sekahaun treeneissä, ja nyt hän kysyi, jospa olisin kiinnostunut ohjaamaan tanssitunteja tanssiseura Flying Stepsillä. Jaa että olinko? Olihan sitä muodon vuoksi "mietittävä pari päivää", mutta oikeasti olin asiasta niin innoissani, että teki mieli heittää puhelin junan ikkunasta ulos, juosta koko matka takaisin Turkuun ja aloittaa tuntien pitäminen heti. Lupauduin buggin alkeiden ohjaajaksi ja jäin jännityksellä odottelemaan, kenet saisin opettajaparikseni. 



Pian sain sitten kuulla, että parikseni hyppää hiljattain Turkuun muuttanut Mikke. Eikä siinä vielä kaikki, hän halusi kuulemma myös kilpailla! Olen täällä blogin puolella joskus ehkä puhunutkin, että kilpaileminen kiinnostaisi. Ajattelin, että no, tämä on varmaan semmoinen joku pidemmän tähtäimen homma että ensin vähän ohjaillaan ja sitten katsellaan myöhemmin, josko kilpailemisesta tulisi mitään.

Ei ollut. Elokuun lopulla ruvettiin oikeasti treenaamaan muutamia kertoja viikossa, tavoitteena mennä jo syyskuussa ensimmäisiin kisoihin Tampereelle. Sattuneesta syystä nämä kisat eivät kuitenkaan osaltamme toteutuneet, vaan ensimmäisiksi kisoiksi varmistuivat lokakuun kisat Valkeakoskella. On ollut aivan mahtavaa päästä treenaamaan tavoitteellisesti jonkun kanssa. Jonkun, joka myös haluaa kehittyä koko ajan ja treenata säännöllisesti. Treenaamisen ei onneksi ole tarvinnut olla mitään naama irvessä puurtamista, vaan välillä on saanut myös nauraa toinen toistemme hölmöille vitseille ja epäonnistuneille kuvioyrityksille (jep, päätä jomottaa edelleen muuan potkun jäljiltä... :D).

Buggin alkeita on ollut todella mukavaa opettaa, ja meillä on Miken kanssa ollut vallan mainio ryhmä ohjattavanamme. Aina on saanut lähteä salilta kotiin hymy huulilla ja kurssilaisilta on tullut hyvää palautetta. Opettamisen lisäksi olen käynyt myös Flaikkareiden muilla tunneilla, buggin keskitasossa (jossa ohjaajana toimii ihana Leena) ja tietysti aivan huikeilla Juhon ja Marin buggin jatkotunneilla (jos et tiedä, keitä he ovat, häpeä ja ota heti selvää).



Ensimmäiset kisat olivat tosiaan eilen Valkeakoskella. Osallistuimme Miken kanssa buggin yleiseen D-luokkaan. Oli aivan mahtavaa päästä ensimmäistä kertaa kilpailemaan, ja vaikka minua jännitti todella paljon, olin tosi tyytyväinen kisavetoomme. Oli kyllä eräänlainen voitto, kun hyvin ujo ja itsestään epävarma Heta tallusteli lavalle yleisön ja tuomareiden töllisteltäväksi ja pisti parastaan. Se ihan oikea voitto jäi tosin saavuttamatta, sillä sijoituimme hopeasijalle - olihan se pettymys, koska olin vähän lapsellisesti ajatellut että kisoihin vain marssitaan ja voitetaan. No, joka tapauksessa kisat olivat äärimmäisen opettavainen kokemus ja seuraaviin on sitten varaa parantaa. Ja kyllähän voitto meni joka tapauksessa Turkuun, eli sain olla osaltani mukana tuomassa tuplavoittoa kotiin! 

Kaikista parasta tässä syksyssä on kuitenkin ollut, ei opettaminen eikä kilpaileminen, vaan se, että olen löytänyt itselleni ihan oikean tanssiperheen. Onhan minulla valtava määrä tanssituttuja ja paljon olen löytänyt tansseista jopa ihan ystäviä, mutta on tässä vajaan seitsemän vuoden aikana ollut välillä vähän koditon olo, kun olen käynyt treeneissä siellä sun täällä ja useimmiten yksinäni (ellen sitten ole saanut Elliä ja Tommia seurakseni, nämä reissut ovat tietysti olleet ihan parhaita!). Tänä syksynä ei ole tarvinnut treenata yksin - flaikkarit on täynnä ihan huipputyyppejä! Oli ihan mahtavaa huomata kisoissa, miten meillä kannustettiin omia ja tsempattiin ihan jokaista. Olen todella onnellinen ja kiitollinen siitä, että olen päässyt mukaan tähän upeaan porukkaan.

Kyllä Flaikkareilla on tanssi-ihmisen hyvä olla. Tänne minä jään. 



Mikäli Flying Stepsin tuntitarjonta kiinnostaa, käykääpä ihmeessä tutustumassa Flaikkarien nettisivuihin!

Ps. Meillä on myös kolmen seuran (Turku Swing Society, Flying Steps ja Sekahaku) rock 'n' swing -tanssibileet tulossa parin viikon päästä! 2.11. jorataan, iso suositus tälle tapahtumalle! Bileiden alkajaisiksi fuskun alkeet.

perjantai 7. syyskuuta 2018

Uittamo 2.9.2018

Uittamon tanssilava päätti kesäkautensa viime sunnuntaina. Esiintyjänä oli ihana Taikakuu, joten lähtöpäätöstä ei tarvinnut kauaa pyöritellä mielessä. Uittamon lavalla on ollut tänä kesänä todella hyviä sunnuntaitansseja ja paikalla on ollut enemmän nuorisoa kuin normitansseissa - tämä on ollut yllätys, sillä Uittamo on mielessäni ehkä hieman enemmän keski-ikäisten kuin nuorten suosima lava.

Innostuneena kesän onnistuneista tansseista lähdin matkaan, eikä minulle tullut mieleenkään, etteikö paikalla olisi ollut tanssiporukkaa. Hämmästyinkin suunnattomasti, kun lavalla oli todella vähän ihmisiä, ja tanssijoiden keski-ikä oli melko korkea. Ja missä kaikki tanssitutut? Tottakai siellä oli tuttuakin porukkaa, mutta yllättävän vähän.

Alkuillasta tuntui jopa hieman epätoivoiselta, ja ajattelin, että voisin vain lähteä viettämään rentoa koti-iltaa. Naistenhaulla päätin kuitenkin ryhdistäytyä ja tehdä itse illastani paremman. Hain siis muutamaa miestä tanssimaan, ja siitähän se sitten lähti. Loppuillan sain tanssia kiitettävän paljon mukavien ja hyvien viejien kanssa, ja loppujen lopuksi illasta tulikin tosi hyvä! Koska tanssijoita oli vähän, parketille mahtui hyvin tanssimaan, ja loppuillasta sai todella jorata sydämensä kyllyydestä eikä törmäilyistä ollut tietoakaan. Päädyin lähtemään vasta Taikakuun viimeisen setin jälkeen, vaikka tarkoituksena oli ollut lähteä jo hyvissä ajoin valmistautumaan ensimmäiseen koulupäivään.

Taikakuu kuuluu edelleen tanssibändisuosikkeihini ja keikkuu listallani jaetulla kakkossijalla Hurman kanssa. Tosin tekisi mieleni pudottaa heidät tanssibändilistalla aivan viimeiseksi ihan vain siitä hyvästä, että Uittamolla ei kuultu Hula hula -salsaa. Tuon biisin salsaversio hivelee korvia ja pistää salsajalan vipattamaan niin kovasti, että voisin lähteä tansseihin ihan vain pelkästään kuullakseni sen. Onneksi Taikakuu sentään paukautti ilmoille - tuttuun tapaansa - ihanan energiset cha chat, ja rumbaakin tuli mukavasti. Parhaiten illasta jäi kuitenkin mieleen monet ihanat slovaribiisit. Hitaiden kappaleiden soittaminen on taitolaji, sillä semmoisia kuullessa alkaa useimmiten vain haukotuttaa, mutta Taikakuun slovareita kuunnellessa ei käy nukkuminen mielessäkään.

Myös Taikakuun välilevyt ansaitsevat vuolaita kehuja. Biisit olivat hauskoja, monipuolisia ja erilaisia. Muuten antaisin välilevyillekin täyden kympin, mutta...se salsa. Jos ette aio soittaa maailman ihaninta salsakappaletta, niin miksi ihmeessä teillä ei ole edes välilevyillä yhtään salsaa? 

Alkukankeudesta ja salsapettymyksistä huolimatta Uittamon ilta oli oikein mukava. Tällä viikolla ovat alkaneet taas yliopistokiireet, joten saa nähdä, milloin seuraava tanssi-iltani koittaa. Toivottavasti kuitenkin pian!

keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Valasranta 1.9.2018

Syyskuu aloitettiin tuttuun tapaan tanssien. Heti kun kuulin, että Tuure Kilpeläinen esiintyy Valasrannalla juuri sinä viikonloppuna, kun olen lopullisesti palannut Turkuun, tiesin että haluan ehdottomasti olla todistamassa tuota keikkaa. Niinpä sitä sitten lähdettiin matkaan, odotukset ja fiilis kumpikin yhtä korkealla.

Valasranta ja Tuure Kilpeläinen eivät pettäneet. Ilta oli vallan mainio, pääsin tanssimaan paljon ja nautin suunnattomasti Kilpeläisen ja Kaihon karavaanin musiikista. Heillä on aivan ihania kappaleita, ja kerrankin tansseissa sai nauttia ihan kunnolla lattarihenkisestä musiikista. Oli myös upeaa päästä kuulemaan alkuperäisen esittäjän versiot kappaleista, joita tanssibändit ovat varioineet niin kauan kuin olen tansseissa käynyt - sori vaan kaikki, mutta Hyvä, paha, ruma mies, Ystävänpäivä ja Autiosaari eivät ole koskaan kuulostaneet niin hyviltä kuin lauantaina Valasrannalla.

Jos nyt jotain miinusta pitää keksiä, niin en kerta kaikkiaan ymmärtänyt, miksi koko lava piti heittää pimeäksi Kilpeläisen keikan aikana. Yritä siinä sitten olla humauttamatta jotakuta toista tanssijaa tainnoksiin, kun kompuroidaan pilkkopimeässä valtavassa ryysiksessä - ulkona satoi lähes koko illan, joten kaikki ihmiset olivat pakkautuneet pikkuruiselle lavalle ja kahvioon. En varsinaisesti kärsi ahtaan paikan kammosta, mutta kyllä tuollaisessa väkijoukossa tuntee olonsa väkisinkin epämukavaksi. Ihmismäärän myötä myös lämpötila huiteli korkealla - en muista milloin olisin viimeksi hikoillut tansseissa noin paljon.

Illan muina bändeinä esiintyivät Lemmenlautta sekä Janiina & Putkiratio. Lemmenlautta oli muuttunut sitten viime näkemän - bändin ulkoasu oli melko rento ja hippimäinen (eikö heillä ennen ole ollut yhteensopivat, tyylikkäät asut?) ja hauskasta alkumusiikista oli luovuttu. Musiikki kyllä kulki hyvin, mutta olin muistanut heidät kyllä paremmiksi. Putkiratiokin oli tavallisen hyvä bändi, ei herättänyt juuri tunteita suuntaan tai toiseen mutta hoiti hommansa mallikkaasti.

Pisteitä Valasrannalle on annettava mainiosta tarjouksesta - alle 25-vuotiaat pääsivät tansseihin 11 eurolla, vaikka normaalihintainen lippu oli jopa 17 euroa eli tanssilipuksi hintava. Minusta on aina hienoa, kun nuoria kannustetaan tanssimiseen, ja tuollaiset kampanjat ovat omiaan motivoimaan nuoria lähtemään tansseihin. 11 euron tarjous on Valasrannalla voimassa koko syyskuun, joten vielä ehtii hyödyntää huikeaa diiliä!


Postauksen ainoa kuva taitaa kertoa enemmän kuin tuhat sanaa, ensinnäkin 1) lavalla vallinneesta tungoksesta, 2) lavalla vallinneesta pimeydestä ja 3) lavalla vallinneesta kuumuudesta (huuruiset ikkunat)...

maanantai 3. syyskuuta 2018

Linnanmäki 30.8.2018

"Kesän viimeinen" tanssi-ilta pisteltiin menemään viime viikon torstaina Linnanmäellä. Linnanmäellä on ollut koko kesän niin hyviä tansseja, että siitä on tullut oikeastaan melkeinpä suosikkitanssipaikkani. Mikä muka voisi voittaa ulkoilmatanssit popparintuoksussa, lasten riemunkirjahduksia kuunnellen?

Ennen viime viikon tansseja olin hieman huolissani, tuleeko paikalle ylipäänsä ketään - koulut ovat tietysti jo alkaneet, ihmisillä on jo syyskiireitä, ja ilmakin vaikutti aamulla sen verran kolealta ja sateistelta, että en ollut itsekään varma, onko minusta lähtemään tansseihin (okei, ketä yritän huijata, ihan kuin minut saisi pysymään poissa ilmaisista Sinitaivas-tansseista). 

Mutta vielä mitä. Juuri sopivasti ennen soitannan alkua pilvet kaikkosivat ja ilta-aurinko alkoi lämmittää - minä olin varautunut viileään iltaan ja jouduin kärvistelemään pitkähihaisessa paidassani. Vaikka alussa vaikutti, ettei ihmisiä ollut juurikaan, niin pikku hiljaa paikalle valui jos jonkinlaista tuttua ja tuntematonta tanssittajaa, ja sain tanssia koko illan! 

Sinitaivas soitti melko perinteisen setin - jäin kovasti kaipailemaan rumbaa ja cha chata, mutta onneksi sentään salsat saatiin kuulla. Sinitaivas soitti kaksi settiä putkeen ja parin encoren jälkeen sai lähteä tyytyväisenä kotimatkalle. Minä tosin kävin ennen kotiinlähtöä vielä maailmanpyörässä tunnelmoimassa Helsingin pimenevää iltaa. Huvittelijoita oli liikkeellä aivan uskomattoman vähän - olisi kannattanut mennä tuona päivänä ihan rannekkeen kanssa Linnanmäelle, sillä varmasti jokaiseen laitteeseen olisi päässyt jonottamatta!

Linnanmäen tanssit todella vakuuttivat minut tänä kesänä. Toivon, että ensi kesänäkin minulla on mahdollisuus päästä Lintsille tansimaan - toivottavasti ensi kesänäkin luvassa on yhtä hyviä bändejä!

maanantai 27. elokuuta 2018

Kolmilammi 26.8.2018

Elokuun tanssilavareissut pistettiin pakettiin sunnuntaina minulle aivan uudella lavatuttavuudella - Kolmilammilla. Hieman jännittyneenä lähdin matkaan, sillä en ollut koskaan käynyt Kolmilammilla enkä oikeastaan tiennyt, millaista porukkaa siellä normaalisti käy.


Niinhän siinä sitten loppujen lopuksi kävi, että suurimmaksi osaksi bändin kuunteluksi tuo ilta meni. Pääsin tanssimaan yhteensä kahdeksat tanssit. Lopun aikaa harkitsin, pitäisikö naamioitua huonekasviksi tai piiloutua Sinitaivaan roudausboksiin, jotta säästyisin siltä häpeältä että pönötän paikallani eikä minua hae kukaan, vaikka ketään muuta naista ei olisi enää edes jäljellä. Loppuillasta en viitsinyt edes nousta enää seisomaan, ja naisten haullakin uskalsin hakea vain pari kertaa. Seinäruusuksi joutuminen ei tietenkään koskaan tunnu mukavalta, mutta loppujen lopuksi päätin lähestyä asiaa positiivisen kautta.


Ensinnäkin, Kolmilammi oli paikkana aivan upea. Romanttinen miljöö lammen rannalla ja tunnelmallinen pikku kahvio lavan vieressä olivat kuin suoraan vanhasta suomalaisesta elokuvasta, ja lavan ikkunoissa oli ihan oikeasti vaaleansiniset pitsiverhot! Tanssipaikka, jossa on vaaleansiniset pitsiverhot ikkunoissa, ei voi olla läpeensä paha. Henkilökuntakin oli todella ystävällistä, ja kahviosta sai suorastaan täydellisen herkullisen lihapiirakan, joka oli niin tuhti että sillä pärjäisi vaikka pari päivää. Palanpainikkeeksi kun sai pullollisen Olvin herkullista sitruunalimua, niin eipä sitä muuta elämältä enää kaivannut.


Toinen positiivinen asia oli se, että kerrankin sai tansseissa kuunnella rauhassa musiikkia. Yleensä tansseissa tulee mentyä sellaista vauhtia eteenpäin tanssi toisensa jälkeen, että musiikkiin ei ehdi kunnolla keskittyäkään. Lavatanssigenressä on harvoja bändejä, joita tekee mieli vain katsella ja kuunnella, mutta Sinitaivas kuuluu ehdottomasti näihin harvoihin.

Oletteko koskaan kiinnittäneet huomiota, että Sinitaivaan keikoilla lavalla myös tosiaan tapahtuu? Olen ennenkin jo kehunut puhallinparivaljakon hauskoja pikku koreografioita, ja tällä kertaa minusta oli erityisen hauska seurata Tahdon, tahdon -salsan aikana tapahtuvaa lavashowta, yleensä kun olen tämän biisin aikana ollut niin salsafiiliksissä tanssilattialla, että en ole ehtinyt moista edes miettiä. Kun kappaleita herkistyi kuuntelemaan, erotti biiseistä vaikka minkämoisia triangelinkilahduksia ja pianostemmoja, joihin ei ollut aiemmin kiinnittänyt huomiota.


Sinitaivaalla oli myös uutta ohjelmistoa. Pidin kovasti Poplaulajan vapaapäivästä hitaaksi swingiksi sovitettuna, mutta olisin toivonut sen pariksi mieluummin ikisuosikkiani Maddest kind of lovea eilen soitetun Lullaby of Birdlandin sijaan. Yhdeksi uudeksi supersuosikikseni on noussut Eliaksen tulkitsema Joskus miehen täytyy lähteä. Encoret toimivat mainiosti, ja koko keikan ajan minusta tuntui, että Sinitaivas soitti paremmin ja energisemmällä fiiliksellä kuin koskaan.

Myöntää kyllä täytyy, että välilevyt jättivät toivomisen varaa. Olen ennen pitänyt Sinitaivaan välilevyistä, mutta nyt kyllä ihmettelin, miksi joukossa oli niin paljon hutivalintoja. En muutenkaan ymmärrä, miksi välilevyillä on soitettava tangoa, foksia ja humppaa, kun niitä tulee livenä muutenkin. Ja se Jänöjussin mäenlasku -salsa...onhan se nyt järkky. Itse en tanssisi moiseen yhtään mitään, kaikkein viimeisenä kuningaslaji salsaa.


Kaiken kaikkiaan ilta taisi siis olla ihan positiivinen kokemus, vaikkei mikään paras ilta ikinä ollutkaan. Oli mukavaa käydä kokemassa uusi kesälava, mutta saattaa olla, että kestää muutaman vuoden, ennen kuin uskallan Kolmikselle uudestaan.

sunnuntai 26. elokuuta 2018

Tanssi vieköön 2018

Eilen lähdimme Ellin kanssa tuttuun tapaan Tanssi Vieköön -festivaaleille Helsingin messukeskukseen. Tapahtumasta oli jäänyt viime vuodelta niin positiiviset fiilikset, että tänä vuonna oli pakko lähteä uudestaan.

Ohjelmassa olisi ollut tietysti aivan kaikenlaisia tanssilajeja aina reggaetonista tankotanssiin ja kansantanssista kizombaan, mutta minä en osallistunut tällä kertaa millekään tanssitunneille - nautin vain siitä riehakkaasta tunnelmasta, joka messuksekuksessa vallitsi, kun koko ajan tuli vastaan ilmoisia ja hymyileviä naamoja ja mitä erilaisimmilla tavoilla tanssivia ihmisiä. Ja luonnollisesti kulutin myös ahkerasti "Suomen suurinta" tanssilattiaa, jolla esiintyi koko päivän tosi hyviä bändejä.

Yksi päivän kohokohdista oli päästä seuraamaan boogie woogien World Cupia, joka järjestettiin tapahtuman yhteydessä. On aivan uskomatonta seurata, millaisiin kuvioihin tanssijat pystyvät, ja välillä kyllä jopa pelottaa niiden naisten puolesta, joita heitellään ja pyöritellään. World Cupin voitto meni ansaitusti Suomen Juho Päiviselle ja Mari Munnelle - heidän jalkatyöskentelyään ja sitä tanssin riemua oli kyllä todella ilo seurata! 

Tietysti messuilla piti tutustua myös tanssikenkä ja -vaatetarjontaan. Tanssipuodin valikoimasta olin jo etukäteen himoinnut Bleyerin kultaisia jazz-kenkiä, jollaiset omistan jo hopeisina. Hopeiset ovat tosin jo nähneet niin monta tanssivuotta ja olleet mukana niin monella tanssireissulla, että tulevat tuskin enää näkemään montaa uutta reissua. Siinäpä siis mainio syy hankkia kultaiset tilalle, eikö näin ole? No, valitettavasti kultaisia kenkiä oli kuitenkin jäljellä enää kaksi liian pientä paria, joten jouduin jättämään ne Tanssipuodin messuosastolle. Tanssivaatettakin oli tarjolla jos jonkinlaista, mutta niitä päätin jo etukäteen olla ostamatta. Eiköhän niitä tanssivaatteita ala minulla olla jo ihan tarpeeksi!

Päivän parasta antia oli kuitenkin jo mainitsemani "Suomen suurin tanssilattia", jolla soitettiin tanssimusiikkia lähes koko päivän ajan. Jamit pisti käyntiin Vanaja Big Band kahdelta iltapäivällä mainiolla swing- ja lattarisetillä. Tykkään tosi paljon big band -henkisestä musiikista, ja sellainen sopii kyllä varsin mainiosti tanssittavaksi. 

Kuuden aikoihin homman otti haltuun kukapa muukaan kuin ihana Sinitaivas. Viime keikasta oli kulunut jo jonkin verran aikaa, joten oli mukava päästä kuulemaan heitä livenä. Sinitaivaan lisäksi illan musiikista vastasivat Saija Tuupanen ja eXmiehet. Äärimmäisen mainiota musiikkia tuli myös heiltä. Illasta jäi mieleen se, että kaikki bändit soittivat kiitettävästi lattareita, ja cha chata taisin päästä tanssimaan jopa kolme kertaa! Salsaa sai tanssia paitsi illan bändien tahtiin, myös Baila bailan salsabileissä, jotka pyörivät illalla lavatanssilavan viereisellä lavalla. 

Huomasi selvästi, että tapahtuman järjestämisessä oli otettu opiksi ja kehitytty viime vuodesta. Lavatanssipuolella tanssijat oli otettu paremmin huomioon musiikin puolesta, alue oli jollain tavalla helpommin hahmotettavissa kuin viime vuonna, ja myös ruokaa löytyi paremmin kuin viime vuonna - valitsimme Ellin kanssa Rock & Swing -buffetin, joka oli varsin maistuva. Sillä jaksoikin sitten jorata koko loppuillan!

Kaiken kaikkiaan tapahtuma oli jälleen varsin positiivinen kokemus ja kotiin sai lähteä todella tyytyväisenä. Jotain kehitettävää ehkä olisi vielä seuraavallekin vuodelle. Ensinnäkin, mielestäni tanssilavalla saisi soida koko ajan tanssimusiikki. Siellä voisi olla vaikka kolme bändiä, jotka koko ajan vuorottelisivat niin, että ihmisillä olisi koko ajan tanssimusiikkia. Välinumerot ja tanssinopetus tuolla isolla tanssilattialla ovat ehkä hieman turhia. Lisäksi opiskelijahintaiset sisäänpääsyliput olisivat tosi kova juttu. Toisaalta, se ehkä leikkaisi lipputuloista liian suuren siivun, kun iso osa tapahtuman kävijöistä kuitenkin on nuoria. No, aina voi haaveilla!

lauantai 25. elokuuta 2018

Kaikkien aikojen tanssikesä!

Mainiota lauantaiaamua kaikille! Minulla on pitkästä aikaa laiska ja hidas aamu, olen saanut nukkua juuri niin kauan kuin haluan, nyt taustalla soi Sinitaivas ja makoilen rennosti sohvalla. Aivan täydellinen aamu aloittaa tanssiviikonloppu!

Tänä kesänä olen ollut koko ajan menossa. Olen tehnyt töitä Helsingissä ja myös asunut täällä viikot. Lähes joka päivälle olen keksinyt jotain tekemistä, viikonloppuina reissaillut Turku-Lohja-Helsinki-akselilla ja mikä parasta, käynyt tanssimassa parhaimmillaan 4 kertaa viikossa. Ei tässä ole ehtinyt edes rustailla tanssiraportteja tänne blogin puolelle!

Nyt, kun elokuun aamut alkavat jo olla koleita ja kesälavat alkavat pikkuhiljaa sulkea oviaan talvikaudeksi, ajattelin kuitenkin muistella hieman kootusti tanssikesääni. 


Yhtenä tosi positiivisena yllärinä ovat olleet Pavin keskiviikkotanssit, joilla olen käynyt nelisen kertaa. Pavilla on ollut mukavasti porukkaa, hyviä tanssijoita ja mainioita orkestereita. Kaikki illat ovat olleet suorastaan mahtavia...tai no, ei puhuta siitä yhdestä illasta kun lavalla soitti Tulipunaruusut...

Linnanmäen tanssit ovat myös olleet uusi tuttavuus. Huikeaa, että noin ihanaan ja tunnelmalliseen paikkaan pääsee kerran viikossa tanssimaan ilmaiseksi! Ja bänditkin ovat olleet ihan superluokkaa. Ensi viikolla suuntaan sinne vielä viimeisen kerran, kun lavalle nousee Sinitaivas.


Juhannus oli aivan mahtava! Minusta juhannus ja lavatanssi kuuluvat jollain tavalla kummasti yhteen. Koskaan ei ole tehnyt mieli lähteä minnekään isoille juhannusfestareille, mutta tanssilavalle on kyllä aina jossakin vaiheessa juhannusta päästävä. Tänä kesänä kävi tuuri, kun pääsin tanssimaan sekä juhannusperjantaina ja juhannuslauantaina. Sotkamon Naapurinvaaralle ajelu oli oikea seikkailu, ja Ämyrin juhannuspäivän tanssit eivät petä koskaan. Minusta on tullut ehkä jopa vähän Suvi Teräsniskan fani.


Myös lattarit ovat olleet iso osa tanssikesääni. Olen käynyt salsabileissä Turussa, ja tutustunut ihaniin uusiin ihmisiin lattaripiireissä. Olen ihan oikeasti jopa tanssinut kizombaa ja pitänyt siitä. Yksi kesän kohokohtia oli, kun kävin Helsingin Kaivohuoneella lattaribileissä, joissa illan pääesiintyjänä oli suorastaan hurmaava CNCO. Ehdottomasti yksi suosikeistani, ja oli melkein liian hienoa ollakseen totta, että ihan oikea reggaetonbändi soittaa Suomessa. Tuona iltana sai jopa vähän tanssiakin, joten vaikka CNCO:n setti jäikin 5 kappaleen pituiseksi, ei ilta olisi voinut sujua paremmin.


Tietysti myös Turun suunnalla on tullut tanssittua. Uittamolla olen tainnut käydä jopa kolmisen kertaa, Pappisissakin kävin yhtenä kesäisenä perjantai-iltana, ja Littoisten lavakin on tullut ensimmäistä kertaa testattua. Valasrannan tanssileiri meinasi jäädä kokonaan välistä, mutta kyllä sinnekin oli pakko päästä yhdeksi päiväksi Matias Löyttyniemen salsatunneille ja iltabileisiin kuulemaan tämän hetken kovinta tanssibändikaksikkoa - Sinitaivas ja Komiat. 


Tämä viikonloppu onkin sitten eräänlainen tanssikesän lopetus. Lähdemme Ellin kanssa Tanssi Vieköön -festareille messukeskukseen (jahka saan itseni ylös tästä sohvalta). Viime vuonna tapahtuma oli niin positiivinen yllätys (lisää voit lukea täältä!), että eihän sitä nyt tänäkään vuonna voi jättää välistä. Järjestäjät ovat myös näköjään ottaneet opikseen, sillä viime vuoden Tapani Kansan ja Frederikin sijaan "Suomen suurimmalla tanssilattialla" viihdyttävät illalla Sinitaivas ja Saija Tuupanen - ihan oikeaa tanssimusiikkia, jes! Hauskaa myös päästä tsekkailemaan tanssivaatteita, ja niin no, kyllähän ne uudet tanssikengätkin vähän himottelisivat...


Ensi viikolla voikin jo sitten laskea tanssisyksyn alkaneeksi. Perjantaina lähden lopullisesti takaisin Turkuun (ihanaa!), ja pian alkavat jo syksyn tanssikurssit. Olen tästä syksystä aivan suunnattoman innoissani, enkä meinaa pysyä nahoissani...tästä aiheesta ehkä lisää tuonnempana! :)

Hauskaa tanssiviikonloppua kaikille ja nähdään tänään messukeskuksessa!

maanantai 30. heinäkuuta 2018

Linnanmäen torstaitanssit x2

Viime aikoina on tullut tanssittua kyllä melkein koko kevään tanssimattomuuden edestä. Aikatauluihini on sopivasti sattunut monta mukavaa tanssi-iltaa, ja yllätyksekseni ehdin jopa pyörähtää Valasrannan tanssileirillä! Nyt minulla on vihdoinkin aikaa purkaa kokemuksiani tänne blogin puolelle, ja aloitankin kahden viikon takaisesta torstaista ja Linnanmäen "ruuhkatansseista".

En ole koskaan ennen käynyt Linnanmäen torstaitansseissa, sillä olen hieman vierastanut ajatusta siitä, että Linnanmäellä tanssitaan - tuskin siellä edes on ketään, joka oikeasti osaa tanssia? Sain kuitenkin yllättyä, kun 19.7. lähdimme Ellin kanssa katsomaan Taikakuuta. Koko tanssilattia oli koko tanssien ajan aivan täynnä, ja moni tanssi jopa asfaltilla lattian ulkopuolellakin.

Taikakuu tulee kyllä vuosi vuodelta paremmaksi! On suorastaan ihme, miten aina heidän keikallaan yllättyy siitä, miten mainio tanssibändi voikaan olla. Hula hula -salsa on niin ihana, että sitä voisi tanssia vaikka tunnin, ja Juha Metsäperän energisestä menosta nousee itsellekin hymy huulille. 

Niin positiivinen yllätys tuo tanssi-ilta oli, että seuraavana torstaina piti lähteä paikan päälle uudestaan - bändinä oli tällä kertaa Myrskytuuli, solistinaan Jani Forsman. Hän on minulle tosi nostalginen hahmo, koska Jani & Jetsetters oli yksi ensimmäisiä tanssibändejä, joita pienenä kuuntelin. Ja myös nykyäänkin mielestäni yksi parhaita tanssibändejä kautta aikojen, vaikkei enää bändinä soitakaan. Forsmanin hunajainen ääni oli kuitenkin ennallaan, ja myönnän, että mieleni teki mennä vain fanittamaan ja jättää tanssiminen sikseen!

Myrskytuuli-iltana tanssikansaa ei ollut paikalla juuri nimeksikään, eikä parketillekaan päässyt ihan niin usein kuin olisin halunnut. Musiikki oli kuitenkin niin laadukasta, että sitä kuunteli mielellään, ja lämmin sää ja aurinkokin hellivät.

Linnanmäen tanssit ovat kyllä todella hyvään aikaan, sillä ne ovat kuudesta kahdeksaan illalla. Sen jälkeen pääsee vielä hyvissä ajoin nukkumaan, eikä seuraavana aamuna väsytä lähteä töihin. Myös miljöönä Linnanmäki on aivan täydellinen! Se on yksi lempipaikkojani popparintuoksuineen ja riemunkiljahduksineen, ja tanssiparketilta on mukava seurailla iloisia ilmeitä viereisissä huvilaitteissa. Linnanmäen tansseihin on ehdottomasti päästävä vielä tänä kesänä uudestaankin - vähintäänkin Hurmaa ja Sinitaivasta katsomaan!


ps. Kuvasta näette myös ensimmäisen Linnanmäki-reissun ehdottoman kohokohdan - voitin pallopelissä itselleni maailman suloisimman alpakkakamun!

lauantai 14. heinäkuuta 2018

Esakallio 13.7.2018

No nyt oli hauskaa. Niin hauskaa, ettei ole vähään aikaan ollutkaan. Tai mitäs sitä kiertelemään - oli ihan paras ilta ikinä!


Päälleni Esakallio-illaksi vetäisin yllä näkyvän kietaisuhameen. Olen viime aikoina tykästynyt kovasti kietaisuhameisiin tansseissa - ne näyttävät tosi kivoilta tanssiessa ja ovat vieläpä tosi mukavia päällä! Vielä kun alle laittaa leggingsit niin sivuhalkiovilautuksiltakin säästytään.

En ole käynyt Esakalliolla pitkään aikaan. Siellä oli aikoinaan vähän nihkeästi porukkaa tansseissa, eivätkä kalliit lippuhinnatkaan houkuttele. Nyt oli kuitenkin lähdettävä, sillä lavalla oli sama huikea esiintyjäkattaus kuin juhannuksena Ämyrillä - Sinitaivas ja Suvi Teräsniska. Sinitaivas oli jälleen hurjan hyvä - eikö heillä muuten ole todella hienot kesäiset esiintymisvaatteet? - ja Suvi Teräsniskaa kuunnellessa unohtuu kyllä kaikki maalliset murheet, sen verran taivaallinen ääni kyseisellä iskelmätähdellä on. 

Ihmisiä oli paikalla yllättävän vähän. Ämyrin fanimassaa ajatellen olisi luullut, että Teräsniska olisi vetänyt paikalle vähintäänkin yhtä suuren fanijoukon, mutta heitä oli vain kourallinen. Tanssijoitakaan ei ollut kovin paljoa, mutta vanha kunnon sanonta päti eilenkin: Ei se määrä, vaan se laatu. Koko tanssien ajan sai tanssia tosi hyvien tanssijoiden kanssa - illan kohokohtana olivat ehdottomasti salsat! 

Mitä tulee naistenhakuun, niin ujoushan siinä iski. Miehiä ei ollut kovin paljon vähempää kuin naisiakaan, mutta naiset olivat suorastaan ihailtavan aktiivisia. Pari kertaa jäin vain hölmönä tuijottamaan miesten riviä, kun kaikki potentiaaliset tanssikavaljeerit katosivat kuin taikaiskusta, ja pari kertaa hävisin kilpajuoksun - se siitä sitten, pakenin naistenhakua penkille ja keskityin Teräsniskan keikkaan. Onneksi naistentunti oli juuri silloin, niin tanssimattomuus ei edes haitannut.

Toinen syy, miksi pieni tanssitauko pari kertaa illassa teki tosi hyvää, oli aivan uskomaton kuumuus. Joko Esakallion sali on niin iso, että se vaatisi vielä tehokkaamman ilmastointijärjestelmän, tai sitten ilmastointi ei vain ollut eilen kunnolla päällä. Tai sitten eilen oli vain niin kuuma päivä, että ilmastointikaan ei enää auttanut. Niin tai näin, jo ensimmäiset humpat nostivat hien pintaan - polkista ei varmaan tarvitse sanoa mitään. No, nämä ovat näitä kesätanssien pieniä varjopuolia, jotka on vain kestettävä. Kyllä sitä kohta saa taas värjötellä jääkylmässä autossa parkkipaikalla talvitanssien jälkeen!


Ilta päättyi varsin virkistävään yölliseen pulahdukseen matkan varrella olevalla uimarannalla - yllä näkyvässä kuvassa jokseenkin pimeitä tunnelmia tästä seikkailusta. 

Kaiken kaikkiaan siis mahdottoman onnistunut ilta, ja nyt on mielessä vain yksi kysymys: Koska lisää? Pakko päästä pian taas tanssimaan! Onneksi ensi viikolla taitaa olla ainakin kahdet, tai siis kolmet...tai tarkoitan, neljät tanssit!

Ihanaa, rentouttavaa, aurinkoista ja nautinnollista tanssiviikonloppua kaikille! Minun tanssini on tanssittu tältä viikolta, onneksi ensi viikko on jo ylihuomenna <3