tiistai 31. tammikuuta 2017

Vieraskynä: minun tanssitarinani - Kalle

Kiitos Heta, kun pyysit minua kirjoittamaan ”tanssitarinani” yhdeksi blogisi vieraskynäpostauksista! Olen Kalle, 36-v, Turun lähistöltä ja minulla tulee kohta kolme vuotta täyteen tanssiuraa - ja tässä kohtaa on hyvä hieman pohdiskella itsekseen mistä tässä jutussa on oikein kysymys.

Aloitin tanssimisen siis kolme vuotta sitten. Päälimmäinen syy oli työ. Teen sijaisuuksia ikäihmisten päivätoimintayksikköön ja siellä on tapana tanssia perjantaisin. Kyllähän minä nyt osasin jotenkin musiikkiin tallata, mutta jotenkin toivoin, että olisin pystynyt antamaan asiakkailleni enemmän. Pienessä mielessäni pohdin, että voisinko oikeasti viedä eri tanssilajeja oikeilla askelilla? Idea kypsyi hetken. Tiesin siskoni halajaneen tanssikurssille, mutta hänellä projetki roikkui kaverin puutteesta – yksin kun on jotenkin hankala lähteä, vaikka itse kurssille ei paria tarvitakkaan, kiitos nykyisen jatkuvan parinvaihtokäytännön. Niinpä ehdotin Nirpulle, että pitäisikö ottaa yhdessä itseään niskasta kiinni. Tammikuussa 2014 löysin itseni foksin alkeistunnilta.

Alkuun en kuvitellut lähteväni koskaan varsinaisiin lavatansseihin. Ajattelin, että opettelen nämä perinteisemmät lajit ja that's it. Mutta tanssi sujui kursseilla jotenkin siedettävästi ja oli ihan kivaakin, joten kesän tultua löysin itseni juhannuksen aatonaattona Littoisten lavalta. En voi sanoa, että olisin heti ensimmäisten tanssieni jälkeen ollut aivan myyty, mutta riittävästi olin saanut koukkua nieltyä... Harrastus jatkui - viikkotreenimäärä kasvoi ja lavatansseista tuli minulle pian normaali tapa viettää viikonloppua. 

Liikunta, taidollinen kehittyminen, hauskanpito ja sosiaalisuus samassa paketissa, sitä tanssiminen oli minulle ensimmäisen tanssivuoteni aikana. Pian mukaan tuli musiikkiin eläytyminen ja sitten mentiinkin jo syvemmille tasoille. Vapaasti viedyssä paritanssissa minussa kiehtoi mahdollisuus tunneilmaisuun. Lähdin tietoisesti sulattelemaan sydänjäätäni, käsittelemään estojani... Luovuttamaan valtaa kontrollin jatkuvaan ylläpitoon pyrkivältä järjeltä heittäytyvälle ja virrassa elävälle tunteelle. 

Olen ehdottomasti paritanssija. Minua kiehtoo viennin ja seuraamisen perinpohjainen epäsymmetria. Tanssiroolit ovat tiettyllä tavalla kuin mystiset yin ja yang. Täysin erilaiset ja samalla täysin riippuvaiset toisistaan, muodostaen yhdessä kokonaisuuden. Lisäksi perinteiset tanssiroolit rinnastautuvat mielenkiintoisella tavalla sukupuolistereotypioihin. Stereotypiat ovat aina stereotypioita, yksilöiden väliset erot suurempia kuin ryhmien väliset jne., mutta silti paritanssi tällaisena aikuisten roolileikkinä tuntuu antavan ihmisille jotain erityistä. Meidän yhteiskunnassamme sukupuoliroolit ovat väljähtyneet – ja hyvä niin. Mutta tanssissa ne elävät vahvoina. 

Käyn edelleen mielelläni tanssitreeneissä, se on kivaa, enkä usko, että asia tulee koskaan siitä miksikään muuttumaan. Toisin kuin ilmeisesti joskus on ollut, tänä päivänä treenaaminen tuntuu usein kuuluvan olennaisena osana tanssiharrastukseen. Jossakin vaiheessa pidin treeneistä jopa enemmän kuin lavoilla käymisestä. Pidän siitä, että minulle näytetään kuinka jokin asia ”pitäisi oikeasti tehdä” - ja sitten saan itse päättää kuinka lujaa yritän hampaat irvessä ja kuinka paljon ihan vain biletän fiiliksellä. Aika usein vaaka kallistuu jälkimmäiseen suuntaan, on vapauttavaa antaa pedanttiudelle hiukan lomaa. 

Paritanssin yksi hienoista puolista on se, että välitön sylintarve on aina runsain mitoin tyydytetty. Tanssijoita on monenlaisia, mutta ihanan usein sitä kohtaa toisen ihmisen hyvin intiimisti. Eikä se tarkoita mitään sen enempää. Tanssi on suurta teatteria. Tunteet jylläävät, kevyt flirtti kuuluu peliin mutta kun musiikki hiljenee on näytös ohi. Tämä tunne-elämän testilaboratorio nostaa pintaan paljon ihmeteltävää ja käsiteltävää. Taivaiden syleilyn vastapainona saa välillä maistaa turhautumista ja aina silloin tällöin tulee tietoiseksi omassa päässä tapahtuvista, vähemmän imartelevista ajatuskuvioista. Pidän tätä kaikkea äärimmäisen kehittävänä.

Kuin varkain jo ensimmäisen tanssivuoteni aikana tanssista tuli pääharrastukseni. Lavatanssi-lajien rinnalle on tullut west coast swing sekä satunnaisesti joitain lattari-kokeiluja. Mutta kovin innostuksen huippu lienee jo koettu, nyttemmin pahin vimma on hiukan jo laantunut. Enää ei ole pakko ehtiä kaikkeen mukaan. Riemukseni huomaan omaksuneeni hieman runsauden mentaliteettia ja siinä ohessa hoksanneeni, että vähemmän on enemmän. Lukeudun silti edelleen aktiiviharrastajaksi ja sellaisena aion pysyä. Analyyttinen mieleni löytää jatkuvasti kehittämisen kohteita – niin fyysisiä kuin henkisiä. Korkein tavoite on kuitenkin edelleen pitää hauskaa, ja pitää harrastaminen hauskana.


Hitaan valssin treenausta TanssiStartissa itse bloggaajan kanssa

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Vieraskynä: minun tanssitarinani - Janette

Olen Janette, 23-vuotias ja kotoisin Etelä-Pohjanmaalta, Jalasjärveltä. Tanssiminen sekä musiikki ovat aina kuuluneet elämääni. Olen soittanut pianoa 8-vuotiaasta saakka musiikkiopistossa sekä nyt opiskeluaikoinani yliopistoni sinfoniaorkesterissa. Tanssiharrastukseni aloitin 9-vuotiaana kansantanssiryhmässä nimeltä Äxät. Voin todeta, että kansantanssiryhmäni on se syy, miksi tanssimisesta on muodostunut tärkein harrastukseni ja iso osa elämääni.

Ryhmässä tanssiminen oli yksinkertaisesti mahtavaa ja me ryhmäläiset muodostimme tiiviin kaveriporukan, joka puhalsi aina yhteen hiileen. Tanhuaminen vei mukanaan ympäri Eurooppaa kansantanssifestivaaleille muun muassa Kreetalle, Kyprokselle ja Norjan Barnlek -tapahtumaan. Ryhmäni esiintyi todella paljon erilaisissa tilaisuuksissa esimerkiksi häissä ja synttäreillä. Äxät myös kisasi ahkerasti. Ryhmämme paras saavutus oli Pispalan Sottiisissa Tampereella valtakunnallinen hopea luokitus. Osallistuimme myös lukuisiin Rymy -tapahtumiin. Noihin aikoihin ryhmämme tekninen osaaminen oli huipussaan.

Ryhmäämme kuului kuusi tyttö-poika paria sekä kaksi nuorempaa tyttöä, yhteensä 14 tanhuajaa. Lisäksi ryhmämme tärkeitä jäseniä olivat vetäjämme lisäksi omat pelimannimme, viulisti, kontrabasson soittaja, haitaristi ja harmonin soittaja. Tanssijoiden huoltajat, eli omat vanhempamme olivat myös todella läheisiä. Vietimme paljon aikaa yhdessä, milloin treenaten, keräten rahaa reissuja varten, milloin esiintyen ja kisaten. Jokaisella tanssijalla, ryhmän vetäjällä sekä pelimanneilla oli yllään Jalasjärven oma kansallispuku. Pojilla pukuun kuuluivat muun muassa helavyö ja tytöillä verkatasku ja levyriipus. Tanssimme perinteisiä Etelä-Pohjalaisia kansantansseja sekä muun muassa polskaa, jenkkaa, valssia, masurkkaa ja polkkaa. Opettelimme ryhmän vetäjämme johdolla myös jiveä ja salsaa.

Kun ryhmäläiseni ja minä vartuimme, monet muuttivat toisille paikkakunnille opiskelemaan, ja ryhmämme lopetti toimintansa. Tanhusin 15-vuotiaaksi asti, joten kansantanssi oli osa elämääni 7 vuotta. Tätä kuvastaa mielestäni hyvin se, että vielä pitkänkin ajan jälkeen, kun ryhmämme oli lopettanut, olin aina ajatuksissani keskiviikkoisin klo 18 valmis lähtemään harkkoihin.

Tanhuamisen jälkeen löysin itseni fusku -tunnilta ja rock`n swing lajit veivät kerta heitolla sydämeni. Opettelin fuskun lisäksi muun muassa buggia, boogie woogia, lindy hoppia ja west coast swingiä sekä kaikkea maan ja taivaan väliltä. Kävin ahkerasti Ilmajoella Fuskaajien viikoittaisissa tanssitreeneissä sekä Seinäjoella tanssikoulu Wimman showlatino tunneilla. Yläaste ajoista lähtien olen kiertänyt ympäri Suomea erilaisilla tanssitunneilla, koulutusviikonlopuilla ja leireillä, joita mahtavat suomalaiset lavatanssinopettajamme järjestävät. Parhaimpia muistoja ovat Seinäjoella viettämäni Boogie Woogie viikonloppukurssi sekä Tampereen JouluBugg -tapahtuma. JouluBuggissa osallistuin ensimmäistä kertaa parin kanssa tanssikisaan. Se oli mahtava kokemus ja nautin esiintymisestä, kuten olen aina nauttinut. Valasrannan tanssileiri on mielestäni koko vuoden paras leiri ja löydänkin itseni joka kesä leireilemästä Yläneeltä.

Kävin lavatansseissa ensimmäistä kertaa 16-vuotiaana äitini, kummitätini ja serkkujeni kanssa. Lavoilla käyminen on kuulunut aina koko sukuni perinteeseen ja iskelmämusiikki on ollut osa elämääni pienestä pitäen. Rupesinkin kiertämään ahkerasti tanssilavoja ympäri vuoden. Lempilavojani olivat ja ovat edelleen Käenkoski, Kisaranta, Särkkä sekä Valasranta. Erityisesti Sinitaivaan, Hurman ja Varjokuvan musiikki on sydäntäni lähellä.

Parhaat edellytykset hyvälle tanssi-illalle muodostaa mielestäni bändi, joka vetää paikalle nuorta tanssikansaa, esimerkkinä Sinitaivas Valasrannan tanssilavalla. Tärkeintä on joukko tanssituttuja eli hyviä viejiä ja heidän, eli meidän kaikkien, iloinen meininki! Iloinen meininki takaa onnistuneen fiiliksen. Yleensä jo paluumatkalla hyvä oloni laittaa minut suunnittelemaan seuraavaa tanssireissua. Parasta lavatansseissa on se, että suuri määrä tosilleen tuntemattomiakin ihmisiä on kerääntynyt yhteisen harrastuksen pariin pitämään hauskaa. Mielestäni tämä muodostaa suomalaisille tanssilavoille sellaisen fiilikseni, jota ei voi kokea kuin olemalla paikan päällä.

Parhaimpia lavatanssimuistojani ovat muun muassa ne, kun minä 17-vuotiaana nuorena neitokaisena lähdin setäni kanssa kahdestaan lukuisille tanssireissuille. Setäni oli minulle tuttu ja turvallinen tyyppi. Kun tanssit olivat päättyneet, kävimme kesäisin aina uimassa, sillä monet lavat sijaitsivat järven äärellä. Yleensä järvestä löysi myös suurimman osan muistakin tanssitutuista. :) Paluumatkan nukuin monesti setäni asuntoauton sängyllä ja setäni ajoi turvallisesti meidät kotiin. Perille päästyämme minulla ja sedälläni oli aina kova nälkä ja söimme yhdessä yöpalaa. Setäni kautta sekä kurssien ja lavatanssireissujen myötä tutustuin moniin mukaviin ihmisiin. Heistä muodostui parhaita tanssikavereitani ja he mahdollistivat tanssireissuni monien satojen kilometrien päähän, sillä minulla ei ollut vielä ajokorttia. Olen heille asiasta edelleen enemmän kuin kiitollinen.

Kun kasvoin, lähdin itse ajamaan lavoille. Myös bussit ja junat tulivat tanssimatkoilla tutuiksi. Kävin lavoilla isäni, äitini, siskoni, kummitätini, pikkuserkkujeni, serkkujeni sekä äitini serkkujen ja äitini tätieni kanssa. Kuten aiemmin kerroin, koko sukuani voisi kutsua ”tanssihulluksi” kansaksi. :) Vietin viikonloppuja sukulaisillani Etelä-Suomessa päin ja kävin heidän kanssaan lavoilla. Kiersin lavoilla entistä enemmän myös oman ikäisten ystävieni kanssa. Kesäisiä lavareissuja täyttivät myös ihastukset ja tanssireissut saivat aivan uudenlaisia sävyjä. :)

Kun muutin 20-vuotiaana Jyväskylään opiskelemaan, lavoilla käyminen jäi vähemmälle uusien ystävien, lukuisten opiskelijatapahtumien ja ainejärjestöaktiivina toimimisen myötä. Tanssiminen ei kuitenkaan missään nimessä ole jäänyt siihen. Löysinkin itseni Salsa Studiolta. Ihastuin lattareihin ja esimerkiksi bachatasta tuli yksi suosikkitansseista. Nautin erityisesti myös sonin, kongan, salsan ja cha chan tanssimisesta. Studiolla kaikki opettajat ovat hurjan ammattitaitoisia ja eri lajien tekniikkaa sekä tyylittelyä opetellaan tunneilla todella perusteellisesti.

Salsa Studiolla tanssiessani minua rupesi kiinnostamaan erityisesti tanssin liikekielen opettelu eli vartalon käyttö sekä oikea tekniikka. Tulevaisuudessa haaveilen pääseväni tavoitteelliseen kilpailuryhmään ja toteuttamaan itseäni tanssillisesti entistä enemmän. Aiemmin olin innostunut rock`n swingejä harrastaessani parin kanssa tanssittavista kuvioista. Kuvioita harjoiteltiinkin ahkerasti esimerkiksi fusku ja bugg -tunneilla. Nyt kun olen käynyt lavoilla jo kohta 8 vuotta ja minulla on usean vuoden kokemus erilaisista tanssilajeista, olen ymmärtänyt mielestäni jotain olennaista. Jokainen tanssija ja viejä vievät tansseissa omia kuvioitaan omalla tyylillään eikä toisen kuvioita tai tyyliä voi mielestä opetella kursseilla. Kursseilla opitut kuviot ja harjoitukset vaihtuvien parien kanssa ovat tietenkin olennaisia ja niillä pääsee hyvään alkuun. Kun tanssin perusasiat ovat kunnossa, on mielestäni tärkeää opetella oikea tanssitekniikka sekä naisena opetella seuraamaan ja miehenä viemään.


Taito osata viedä ja seurata mahdollistavat sellaisten kuvioiden tanssimisen, joita ei ole välttämättä edes koskaan opetellut. Kun osaa itse tanssia, tyylitellä ja tietää mitä tekee, on erilaisten ihmisten kanssa tanssiminen ja heidän tanssikielensä seuraaminen paljon mielenkiintoisempaa ja hauskempaa. Nykyään lavoilla minulle on tärkeää, että tanssin aidosti yhdessä parini kanssa. Kun löydän yhdessä täysin tuntemattoman ihmisen kanssa tanssiimme saman kielen ja meiningin, on se sellainen fiilis, joka takaa, ettei tanssiharrastukseni tule helpolla loppumaan. :)

-Janette-

Kuva minusta ja serkustani Juhasta esiintymässä keväällä 2015

torstai 26. tammikuuta 2017

Vieraskynä: minun tanssitarinani - Suvi

Tekstin takana on Vesilahdesta kotoisin oleva, 24- vuotias, ”pahasti” tanssiin koukussa oleva tapaus. Tanssitaivalta on takanapäin noin kuusi vuotta. Tätä ennenkin lavoilla tuli käytyä muutamia kertoja, mutta aktiiviseksi se muuttui ajokortin myötä.
Ensimmäiset kerrat lavoilla olivat vanhempien matkassa ja esiintymässä oli takuuvarmasti aina Sinitaivas. Iltojen aikana tuli tanssittua ainoastaan omien siskojen kanssa ja vain ne tietyt lajit. Hiljalleen alkoi kasvaa vahva tahto mennä riviin ja päästä tanssimaan myös muiden kanssa (olihan siinä iltojen aikana tullut katseltua hyviä viejäehdokkaita).
Vanhemman siskoni saatua ajokortin lähdimme
tanssitunneille Tampereelle (lähinnä Fusku ja Bugg) ja
 samoihin aikoihin myös keskenämme lavalle. Ensimmäinen
 kertani rivissä oli Punkalaitumella Särkän lavalla. Muistan sen jännityksen määrän, koska vastapäätä rivissähän seisoi täysin tuntemattomia ja omasta mielestäni paljon taitavampia tanssijoita kuin minä. Itsetuntoni ei todellakaan ollut kohdillaan (eikä ole aina vieläkään :D) enkä uskonut seuraavani ketään. Ja ihan oikeasti, kaikki hakijat/hakukohteet olivat kuudenkymmenen ikävuoden ylittäneitä! Enhän minä sinne toiseen päähän naistenriviä edes ajatellut meneväni, missä olisi ollut ne muut minun ikäiseni ihmiset. Tuon kerran jälkeen kuitenkin puraisi se todellinen tanssikärpänen, oli pakko päästä pian uudelleen tanssimaan ja ennen kaikkea sinne riviin!
Parin vuoden jälkeen myös pikkusiskoni alkoi käymään aktiivisesti mukanamme lavoilla. Tansseissa käyminen koki samalla todellisen muutoksen :D Tunnit vaihtuivat Tampereelta Urjalaan Törmäsen Antin oppiin (ne vähät tunnit mihin jaksoin tanssi-iltojen jälkeen lähteä), uusia lavoja, rivissä seistiin siellä missä muutkin ikäiseni ja jopa pukeutumistyyli meni uusiksi :D Tanssi-iltoja kertyi 2-4 viikossa, matkalla ja kelillä ei ollut mitään vaikutusta kunhan pääsi tanssimaan!
Noin pari vuotta sitten vanhempi siskoni jäi reissuista pois (miehet!!) ja meno jatkui/yltyi nuoremman siskoni kanssa. Tanssimatkat ovat entisestään pidentyneet ja yöpaikkojakin on etsitty tasaiseen tahtiin, että saataisiin kilometrilukemat hieman alemmas :D Huonojakin iltoja on toisinaan koettu, mutta onnekseni minulla on erittäin taitava viejä aina matkassa mukana eli tanssimaan pääseminen on varmaa ;)
Aloimme käydä todella paljon Turun suunnalla tanssimassa ja lempipaikaksi on osoittautunut ehdottomasti Yläneen Valasranta ja talvisin Auran Nuortentalo. Näissä paikoissa on aina oma rento ilmapiirinsä ja ihmiset eivät ota tanssimista liian vakavasti. Esiintyjäpuoli on laajentunut ja on huomannut monien ”nimettömämpienkin” bändien osaavan soittaa, kun on antanut mahdollisuuden. Kyllä edelleen tänäkin päivänä ehdottomasti kärkisijaa pitää Sinitaivas, mutta vahvaksi kilpailijaksi on noussut Taikakuu. Tanssilajeista ykköseksi ovat nousseet kansantanssit (ja kyllä kiitos, Sinitaivaan soittamana :D). Illan odotetuin hetki on koska joku kansantansseista lähtee soimaan!
Tänä päivänä tanssiharrastusta miettiessäni, voin ainoastaan todeta olevani erittäin onnellinen tästä tanssitaipaleesta. Aivan uskomattoman ihania ihmisiä, joihin en olisi saanut todennäköisesti mahdollisuutta tutustua ilman tanssia. Hauskoja automatkoja, kommelluksia, noloja tilanteita sekä onnistumisen hetkiä... PALJON NAURUA! Se kaikki tanssin tuoma liikunnan ilo ja sosiaaliset tilanteet toimivat vastapainona työelämälle. Tanssiessa ei todellakaan muista stressata työasioita eikä muutakaan maailmanmenoa. Eikä tälle kaikelle todellakaan näy loppua! Onhan tanssiminen kuitenkin iso osaa elämää :)
Nähdään tansseissa!
-Suvi- 

tiistai 24. tammikuuta 2017

Vieraskynä: minun tanssitarinani - J.Kallio

Vieraskynä: Allekirjoittaneen liukastelu elämän parketeilla 

Kirjoittaja on ikäkriisistä toiseen harhaileva elämäntapaintiaani ja ikuinen infantti, jonka mieliharrastus on tarkkailla maailman menoa ja tehdä siitä huomioita omaan pedanttiin ja sarkastiseen tyyliinsä.

Kutsumukseni harrastuksen pariin heräsi vasta reilun parinkymmenen ikäisenä. Alkusysäys luullakseni tapahtui joissakin ravintolatansseissa, joissa jouduin puoliväkisin parketille, enkä osannut mitään. Tilanteesta sisuuntuneena, ja jonkinasteista itsehäpeää tuntien, päätin, että kyllähän tämäkin pitäisi osata. Pian ilmoittauduin paikalliselle alkeiskurssille, missä muistaakseni aloitettiin jenkalla, humpalla, valssilla, jne. Tanssilavoilla en uskoakseni ollut vieraillut koskaan aikaisemmin, enkä kehdannut sinne ilman välttäviä alkeistaitoja mennäkään. Kurssin myötä myös kiinnostus tanssilavakulttuuria kohtaan alkoi lisääntyä. Kun perusjutut olivat jotenkin hanskassa, uskaltauduin menemään paikalliselle lavalle, joka tuolloin oli Pavi. Ensimmäiset tanssit olivat muistaakseni sunnuntaitanssit. Joka kyseisen lavan tuntee, tietää että sunnuntain ikäjakauma on kallistunut melko lailla elinkaaren ehtoopuolelle. No, se sinänsä ei sillä kertaa hirveästi säikäyttänyt. Ehkä ylipäätään siellä oleminen jännitti kaikkein eniten. Aikani ihmeteltyäni uskaltauduin hakemaan paikan nuorimman näköistä daamia (heh!), ottaen huomioon minkä ikäinen itse olin tuolloin. Uskaltaisin veikata, että jokaiselle harrastusta aloittavalle rima ensimmäisen tanssihaun kohdalla on kaikkein korkeimmalla. Mutta siitä se sitten lähti. Ensimmäiset tanssit olivat luonnollisesti aika epävarmaa vientiä, minkä daamit tietenkin myös huomasivat. Hakemani naiset pyrkivät rauhoittelemaan menoa parhaansa mukaan ja antamaan hienovaraisesti vientiohjeita. Ja ihan hyvä niin; niin toimin itsekin nykyisin, kun kohdalle osuu harrastustaan aloittelevia nuoria, ja miksei varttuneempiakin, daameja.

Tanssiharrastus otti tuon neitsytmatkan jälkeen ensiaskeleitaan aika pitkälti Pavin iltamissa. Käytyäni siellä myös muina päivinä, huomasin luonnollisesti, että tanssimassa käy muitakin kuin eläkeläisiä. Auton hankinnan jälkeen tanssireviiri alkoi laajeta myös maakuntien lavoille, ja ajomatkat aina vain pidemmiksi. Eri lavoilla käyminen on ollut hyvin mielenkiintoista ja laajentanut vuosien varrella sosiaalista ulottuvuutta.

Harrastukseni on nyt kestänyt noin 20 vuotta. Tuona aikana olen käynyt lukuisissa eri tanssipaikoissa ja lukuisilla eri kursseilla. Kursseilla käyminen on ollut epäsäännöllistä. Joskus olen käynyt pari kolmekin vuotta säännöllisissä treeneissä, joskus menee vuosia etten käy missään. Välillä vain tulee impulssi alkaa opettelemaan jotakin uutta tai hiomaan vanhoja oppeja. Yleensä sitä seuraa ex tempore lähtö jollekin kurssille tai leirille.

Mielilajeina ovat ainakin olleet rock’n’swing -tanssit, kuten jive, boogie woogie ja bugg. Bugg noista ehkä kaikkein mieluisin. Viime vuosina olen innostunut myös lattareista. Jotenkin niiden rytmitys on itselleni juuri sopiva, varsinkin cha cha:n. Joitakin lajeja osaan paremmin, joitakin keskinkertaisemmin, toisia en lainkaan. En uskalla kehua että osaisin jotakin lajia täydellisesti, enkä usko että kovin moni muukaan uskaltaa. Vaikka luulee hallitsevansa jonkin lajin hyvin, niin aina riittää uutta opittavaa ja oman itsensä kehittämistä. Kenestäkään ei tule koskaan täydellistä. Mutta siinä se tanssiharrastuksen hienous ehkä onkin!

Harrastuksen alkupuolella esiintyjillä ei ollut niin suurta merkitystä. Pääasia oli varmaankin siinä rytmin ja viennin opettelussa. Sittemmin ovat tietenkin jotkut artistit alkaneet kiinnostaa enemmän kuin toiset. Samalla olen toki myös huomannut, että tietyt artistit vetävät paikalle tietynlaisen yleisön. On olemassa paljon mainitsemisen arvoisia orkestereita, mutta vuosien varrella mieliesiintyjiksi ovat nousseet ainakin Finlanders, Sinitaivas, Taikakuu, Hurma ja Neljänsuora. Viimeksi mainitun keikat alkoivat takavuosina muistuttaa pop-konsertteja, mistä en itse oikein välittänyt. Ilokseni he ovat viime aikoina muokanneet ohjelmistonsa paremmin tanssittavaksi, mistä löytyy ihan riittävän monipuolisia kappalepareja. Lisämausteensa lavojen ohjelmistoon tuovat myös 
vanhan liiton konkarit, kuten vaikkapa Reijo Taipale, joka edelleen karismallaan vetää lavat täyteen tanssiyleisöä.

Vuosien aikana olen vieraillut lukuisilla lavoilla ympäri Etelä-Suomen, ja joskus harvoin vähän pohjoisemmassakin. Jotkut paikat ovat omassa mielessä nousset suurempaan suosioon kuin toiset. Muutamia mainitakseni: Esakallio, Riutanharju, Kuikan lava, Syvälahti, Kapakanmäki, Jenkkapirtti ja Pavi. Lisäksi voisi mainita paikkoja, jotka ovat sekä mieluisia että sijaitsevat hyvin kauniilla paikoilla: Särkkä, Kolmilammi, Saukonkallio, Tirva, Kyllikinranta ja Valasranta. Varmasti muitakin hienoja paikkoja on, mutta en valitettavasti ole kaikilla lavoilla ehtinyt käymään. Välimatkojen takia joillakin näistä mainituistakin pääsee käymään vain satunnaisesti.

Mitä kirjoittaja on sitten tästä harrastuksesta kostunut? Asiaan liittyy monenlaisia positiivisia aspekteja. Yksi on ainakin kunnon ylläpitäminen. Samalla kun kunto kohenee, myös motoriikka kehittyy tanssitaidon myötä. Toinen hyvin tärkeä on sosiaalinen ulottuvuus. Olen vuosien aikana erilaisten kurssien, leirien ja tanssipaikkojen myötä tutustunut monenlaisiin ihmisiin ympäri valtakuntaa; joihinkin pintapuolisemmin, joihinkin hieman enemmän. Ilman tätä harrastusta olisi moni mielenkiintoinen henkilö jäänyt tapaamatta. Näissä merkeissä olen tutustunut myös tämän blogin omistajaan! Kolmas merkittävä tekijä tanssin ohella on itse musiikista nauttiminen. Musiikkimakuni on melko laaja, mutta varsinkin tiettyjen orkestereiden ohjelmisto on hyvin lähellä omaa sydäntä.

Miinuspuolet. Jos harrastuksesta haluaa joitakin haittapuolia hakea, niin oleellisimmat ovat varmaankin rahanmeno ja menetetyt yöunet. Fakta on kuitenkin, että lähes kaikki harrastukset maksavat jotakin. Satunnainen univelkakaan ei ole kuolemaksi. Vaikka ajomatkoilla palaakin naftaa, ja pääsylippuihin ja kursseihin menee vuoden mittaan pieni omaisuus, on harrastus kuitenkin melko tervehenkinen. Alkoholi ei omalla kohdalla, kuten yleisestikään lavoilla, kuulu tanssiharrastukseen, joten siltäkin osin rahat säästyvät. Ihmisten käyttäytymisessäkään tanssipaikoilla ei ole suurempaa huomauttamista. Tämä on tietysti subjektiivinen käsitys, mutta harvoin olen törmännyt huonosti käyttäytyviin naisiin. Naisnäkökulma miehiin nähden saattaa olla vähän toisenlainen.

Summa summarum. Tämä ainutlaatuinen lavakulttuuri on kaikkien näiden vuosien aikana antanut paljon enemmän kuin mitä olen siihen sijoittanut. Jatkakaamme siis Åke Blomqvistin ja kollegoiden viitoittamalla tiellä, ja pidetään kulttuuri elävänä!

- J.Kallio -