Tanssiin tutustuin jo 4-5.v.ikäisenä tätini tanssittaessa minua
ympäri tupaa ihanassa tanssimekossaan. Kotimme vieressä n. 300m päässä oli
lammen rannalla sijaitseva tanssilava. Jo niin pienen tytön korviin soi
50-luvun tanssimusiikki todella houkuttelevana. Tilaisuuden tullen livahdin
katselemaan tanssivia ihmisiä aidan raosta, lapsilla kun ei ollut pääsyä
alueelle. Paljoa ei siis tarvittu, kun jäin tanssikoukkuun. Se tapahtui ehkä n.
13-vuotiaana, saatuani kinuttua vanhemmiltani luvan lähteä naapurintytön kanssa
läheiselle Perävaaran lavalle.
On vaikeaa kuvailla sitä hurmiota, jonka musiikki ja tanssi tuo ihmiselle, jolle tanssiparketti on vieras: Sinne oli ihan pakko päästä, vaikka
ei aina ollut rahaakaan. Liftasimme lähimmälle lavalle ja jopa pummasimme rahaa
tanssilippuun!
Minua on tosiaan ollut vaikea saada pysymään pois tansseista.
Ruotsiin muutto 17-vuotiaana merkitsi kurssien jälkeen laajempaa
tanssivalikoimaa ruotsalaisten vanhojen tanssien myötä. Siihen aikaan Bugg oli
vasta alkumetreillä sielläkin.
Lasteni isä ei tanssinut, joten se merkitsi väheneviä
tanssitilaisuuksia niinä vuosina, mutta ah sitä onnea, kun siihen tuli
tilaisuus! Yksi tärkeimmistä jutuista oli tyttöjen kanssa laittautuminen
musiikin soidessa ja laulun raikuessa. Sama ihana kutittava tunne vatsan
pohjassa tuntuu EDELLEEN tansseihin valmistautuessa!
Eron jälkeen päätin tanssia niin paljon kuin haluan, ja niin on
tapahtunut. Terveysvaikutusten merkitys on ehkä nykyään muuttunut tärkeämmäksi
kriteeriksi suhteessa harrastukseeni. Luulempa, että tanssi on pitänyt ja myös
pitää minut liikkuvaisena etten ole jähmettnyt enkä jäykistynyt. Se taas
mahdollistaa enemmän tanssia. En osaa kuvitella, että mikään muu laji saisi
minua liikkumaan 4-5 tuntia yhteen menoon! Tanssimaan minun ei ole koskaan
tarvinnut houkutella itseäni.
Tiedän sen olevan myös vertaansa vailla olevaa aivojumppaa, joka
ulottuu koko kehon hallintaan. Eikä siinä vielä kaikki: Minun mielestäni
tanssiva ihminen on kaunis! Jotain taianomaista tapahtuu, kun ihminen alkaa
liikkua musiikin tahtiin, kasvot ja keho alkavat kertoa musiikin ilmentämää
tarinaa...
Tanssi on ollut minulle myös mitä tehokkainta terapiaa. Elämässä
voi tapahtua myös murskaavia asioita, joista koen eheytyneeni tanssin avulla.
Olen joutunut hautaamaan monta läheistäni, oman tyttäreni mukaan lukien.
Lapseni kuolema on ollut kamalin kokemani asia. Luulen, etten
olisi edes järjissäni ilman tanssia. Musiikki, liike, niihin ja vientiin
keskittyminen vapauttivat musertavista ajatuksista.
Lasten muutettua kotoa ja elämä sinkkuna olisi ollut kovin
yksinäistä, joten myös siihen oli tanssi oivallinen lääke. Tansseissa tapaa
ihmisiä, saa olla lähellä toista , tapaa samoin ajattelevia ystäviä ja tuttuja.
Ulkomailla käydyilla tanssimatkoilla olen saanut ystäviä myös kansainväisellä
tasolla.
Minuun on iskenyt pakkomielteen kaltainen halu viedä
tanssiperinnettä eteenpäin. Aluksi kävin kursseja, sitten kouluttauduin
tanssipedegogiksi, seuratanssin ohjaajaksi. Opetan ja ohjaan aikuisia. Olen
puhunut varmasti kyllästymiseen asti tanssin vaikutuksista ja ihanuudesta
työssäni päiväkodin johtajana. Haluan niin jakaa tämän ihanuuden kaikkien
ulottuville. Tulin kyllä pian huomanneeksi, että maailma on jo täynnä niin
paljon kaikkea muuta, ettei tanssi välttämättä mahdu enää kaikkien elämään,
mutta olen silti vakuuttunut, että tiedon lisääntyessä, myös harrastajien määrä
kasvaa. Siksi en edelleenkään aio vaieta aiheesta. Olen kokenut onnistumista jo
sen verran, että tanssi on kirjattu oman paikkakuntamme varhaiskasvatukseen,
muutamat koulut ovat halukkaita saamaan demopäiviä jne.
Onneksi olen löytänyt myös kumppanin, jolle tanssilla on yhtä
suuri merkitys. Olen vakuuttunut, että kaikki oppivat tanssimaan aivan kuten
esim. ajamaan autoa. Oma halu ja asenne ratkaisevat. Tanssia monipuolisempaa,
terveellisempää ja antoisampaa harrastusta on vaikea keksiä.
-Maija-Liisa-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti