Saanko luvan - vai tanssitaanko ensin?: Vieraskynä: minun tanssitarinani

Ensimmäinen vieraskynäpostaus on tietysti rakkaan siskoni Ellin kirjoittama. Hän on seikkaillut blogissani monen monta kertaa, mutta nyt annetaan ensimmäistä kertaa vapaa sana hänelle! :)

Meillä on ollut Hetan kanssa puhetta jo moneen kertaan, että voisin kirjoittaa blogiin jonkun vieraskirjoituksen. Minua ei ole kuitenkaan siunattu ollenkaan niin näppärällä kirjoitustaidolla kuin rakasta pikkusiskoani. Nyt on kuitenkin pakko aktivoitua, kun Heta keksi näin mainion idean tanssitarinasarjasta. Kotoisin olen siis Hetan tavoin läntiseltä Uudeltamaalta, mutta myöhemmin olen päätynyt ensin opiskelemaan ja sitten työskentelemään pääkaupunkiseudulle. Ikää on mittarissa melkein 30 vuotta ja tanssitaivalta takana hieman reilut kymmenen vuotta.

Lavatansseihin lähdin ensimmäistä kertaa lukion vanhojen tanssien jälkeisenä kesänä kaverini houkuttelemana. Sitä ennen lavatanssimaailma oli minulle täysin tuntematon eikä oikeastaan muutakaan tanssiharrastusta ollut takana. Ala-asteikäisenä kävin muutaman vuoden balettitunneilla, mutta siitä ei jäänyt paljon jälkipolville kerrottavaa. Alkuun suhtauduinkin ideaan lavatansseista vähän epäileväisesti, mutta itsellenikin yllätyksenä jäin ihan heti ensimmäisestä kerrasta koukkuun.

Ensimmäisiin lavatansseihin mennessä en myöskään osannut yhtään tanssia. Minulla oli jonkinlainen käsitys valssin perusaskeleesta ja menomatkalla autossa kaveri osasi kertoa, että suurimman osan kappaleista voi tanssia foksina, jonka perusaskel mene hidas-hidas-nopee-nopee. Heta kiitteli vuolaasti minua ja Tommia opastuksesta lavatanssin maailmaan ja minä haluaisin esittää kyllä vähintäänkin yhtä runsaat kiitokset tälle kaverille, vaikka jätänkin hänet tässä nyt nimeltä mainitsematta. En tiedä, olisiko ilman häntä tullut ikinä lähdetyksi tansseihin ja luulen, että elämäni olisi melko lailla erilaista nyt jos näin ei olisi käynyt :)

Koska minulla ei ollut lavoille mennessä juuri mitään käsitystä tanssimisesta, opin siis alun pitäen tanssimaan ihan vain seuraamalla. Suuri kiitos siitä kärsivällisille viejille tuolloin tanssiharrastukseni alkumetreillä! Ensimmäiselle tanssikurssille osallistuin muistaakseni ensimmäisen lavatanssikesän jälkeisenä syksynä ja sekin oli vain yhden päivän mittainen. Siellä muistan kuitenkin oppineeni fuskun perusteet. Lavoilla kuitenkin valtaosa kappaleista tanssittiin silloin (tai minä tanssin/minua vietiin) foksina ja mitään kädenalitansseja pääsin tosi harvoin tanssimaan.

Ensimmäiset pari tanssivuottani kävimme ahkerasti tämän jo aikaisemmin mainitun kaverin ja muutaman muunkin kanssa lavoilla tanssimassa. Olimme koko ajan hakurivissä ja tulimme hyvin haetuiksi ja usein tanssimme koko illan. Silti minusta jotenkin tuntuu, että itse tanssiminen ei ollut silloin se pääasia. Lavatanssit olivat vain hauska tapa viettää kaverien kanssa aikaa. Oleellinen osuus tanssi-illan hauskuutta oli myös kotimatka, jolloin illan tanssit käytiin perusteellisesti läpi.

Pieni kipinä oppia tanssimisesta lisää oli kuitenkin koko ajan läsnä ja muutettuani opiskelemaan Helsinkiin avautuivat myös paremmat mahdollisuudet osallistua tanssikursseille. Kävin Hämäläis-Osakunnan Tanssikerhon ja Cometsin viikkotunneilla. Lisäksi maalaistyttö oli ihmeissään, kun tansseihin lähtemiseen ei tarvinnut enää kinuta isiltä autoa vaan tanssipaikoille pääsi bussilla. Pavi tuli erittäin tutuksi. Viikonloppuina oli kuitenkin lähdettävä takaisin kotikulmille tanssimaan, sillä opiskelujen aloittamista edeltävänä kesänä tapasin tansseissa mukavan pojan, johon toivoin törmääväni aina uudelleen.

Jossain vaiheessa tulimme tämän pojan eli Tommin kanssa siihen tulokseen, että voisimme viettää aikaa muutenkin yhdessä kuin tanssien. Kävimme kuitenkin paljon yhdessä tanssimassa ja pääsääntöisesti tanssimme vain toistemme kanssa. Emme tehneet siitä mitään erityistä periaatepäätöstä, mutta jotenkin se vain tuntui todella luontevalta silloin. Tommin päästyä armeijasta hän muutti kanssani Helsinkiin ja ryhtyi käymään kanssani samoilla tanssikursseilla. En muista kauanko kävimme viikkotunneilla, mutta jossain vaiheessa ne jäivät ajan puutteen takia pois ohjelmasta. Myös lavoilla käyminen väheni jonkun verran. Oikeastaan Hetan innostuminen tanssimisesta sai meidätkin innostumaan uudelleen ja ryhdyimme käymään taas enemmän lavoilla. Tanssikurssien puolella löysimme myös viikonloppuleirit, jotka sopivat paljon viikkotunteja paremmin meidän elämäntilanteeseemme.

Seuraava käännekohta minun tanssitarinaani tuli keväällä 2014, kun Tommin työkuvioihin tuli iso muutos, eikä hän enää päässyt niin usein kanssani tansseihin. Jouduin taas opettelemaan uudestaan olemaan hakurivissä. Aluksi se tuntui vähän karulta. Silloin, kun olin viimeksi ollut enemmän rivissä, olin paljon nuorempi kuin suurin osa muista, joten erotuin joukosta ja tulin varmaan siksi haetuksi lähes koko ajan. Nyt olin toki myös vanhentunut, mutta mielestäni myös tanssimisesta on tullut suositumpaa nuorten keskuudessa (mikä on tietysti pelkästään hyvä asia!), joten en ollut rivissä enää millään tavalla poikkeava. Voi myös olla, että joidenkin miesten hakuintoa myös laski havainto siitä, että aiemmin olin lähes koko ajan tanssinut oman mieheni kanssa. Joka tapauksessa jouduin totuttelemaan nyt siihen, että aina ei välttämättä haetakaan. Totuin kuitenkin nopeasti ja olihan minulla rivissä tukena myös ihana sisko <3

Nyt, kun tätä uutta vaihetta on takana jo reippaasti yli kaksi vuotta, voin kyllä todeta olevani todella tyytyväinen tähän tilanteeseen. Oman miehen kanssa tanssiminen on edelleen parasta, mutta nyt kun se on harvinaisempaa herkkua, se tuntuu entistä paremmalta. Tällä hetkellä minun ensisijainen syyni käydä tansseissa on ihan puhtaasti hauskanpito. Kymmenen tanssivuoden aikana on tullut aika paljon tanssituttuja, joiden kanssa on todella mukava vaihtaa kuulumisia. Lavoilla käy aivan huipputyyppejä! Toinen minua motivoiva tekijä on kehittyminen paremmaksi tanssijaksi sekä oppisen ilo. Tanssikursseilla (lähinnä viikonloppuleireillä) käymme Tommin kanssa edelleen aina kun vain suinkin mahdollista. Lisäksi tansseissa saatava liikunta on toki myös mainio bonus kaikkien muiden tanssin hyvien puolien oheen.

Tämän tarinan kirjoittaminen oikeastaan vasta sai minut tajuamaan, miten paljon tanssi on antanut minulle. Loppuosa tanssitarinastani on aika pitkälti yhteistä Tommin kanssa, mutta todennäköisesti ilman tanssia mitään meidän yhteistä tarinaa ei olisi ikinä kirjoitettu. Toivottavasti molempiin tarinoihin kirjoitetaan jatkossa vielä paljon uusia lukuja.

Tanssitaan kun tavataan!

-Elli-