Vieraskynä: minun tanssitarinani - Kalle

Kiitos Heta, kun pyysit minua kirjoittamaan ”tanssitarinani” yhdeksi blogisi vieraskynäpostauksista! Olen Kalle, 36-v, Turun lähistöltä ja minulla tulee kohta kolme vuotta täyteen tanssiuraa - ja tässä kohtaa on hyvä hieman pohdiskella itsekseen mistä tässä jutussa on oikein kysymys.

Aloitin tanssimisen siis kolme vuotta sitten. Päälimmäinen syy oli työ. Teen sijaisuuksia ikäihmisten päivätoimintayksikköön ja siellä on tapana tanssia perjantaisin. Kyllähän minä nyt osasin jotenkin musiikkiin tallata, mutta jotenkin toivoin, että olisin pystynyt antamaan asiakkailleni enemmän. Pienessä mielessäni pohdin, että voisinko oikeasti viedä eri tanssilajeja oikeilla askelilla? Idea kypsyi hetken. Tiesin siskoni halajaneen tanssikurssille, mutta hänellä projetki roikkui kaverin puutteesta – yksin kun on jotenkin hankala lähteä, vaikka itse kurssille ei paria tarvitakkaan, kiitos nykyisen jatkuvan parinvaihtokäytännön. Niinpä ehdotin Nirpulle, että pitäisikö ottaa yhdessä itseään niskasta kiinni. Tammikuussa 2014 löysin itseni foksin alkeistunnilta.

Alkuun en kuvitellut lähteväni koskaan varsinaisiin lavatansseihin. Ajattelin, että opettelen nämä perinteisemmät lajit ja that's it. Mutta tanssi sujui kursseilla jotenkin siedettävästi ja oli ihan kivaakin, joten kesän tultua löysin itseni juhannuksen aatonaattona Littoisten lavalta. En voi sanoa, että olisin heti ensimmäisten tanssieni jälkeen ollut aivan myyty, mutta riittävästi olin saanut koukkua nieltyä... Harrastus jatkui - viikkotreenimäärä kasvoi ja lavatansseista tuli minulle pian normaali tapa viettää viikonloppua. 

Liikunta, taidollinen kehittyminen, hauskanpito ja sosiaalisuus samassa paketissa, sitä tanssiminen oli minulle ensimmäisen tanssivuoteni aikana. Pian mukaan tuli musiikkiin eläytyminen ja sitten mentiinkin jo syvemmille tasoille. Vapaasti viedyssä paritanssissa minussa kiehtoi mahdollisuus tunneilmaisuun. Lähdin tietoisesti sulattelemaan sydänjäätäni, käsittelemään estojani... Luovuttamaan valtaa kontrollin jatkuvaan ylläpitoon pyrkivältä järjeltä heittäytyvälle ja virrassa elävälle tunteelle. 

Olen ehdottomasti paritanssija. Minua kiehtoo viennin ja seuraamisen perinpohjainen epäsymmetria. Tanssiroolit ovat tiettyllä tavalla kuin mystiset yin ja yang. Täysin erilaiset ja samalla täysin riippuvaiset toisistaan, muodostaen yhdessä kokonaisuuden. Lisäksi perinteiset tanssiroolit rinnastautuvat mielenkiintoisella tavalla sukupuolistereotypioihin. Stereotypiat ovat aina stereotypioita, yksilöiden väliset erot suurempia kuin ryhmien väliset jne., mutta silti paritanssi tällaisena aikuisten roolileikkinä tuntuu antavan ihmisille jotain erityistä. Meidän yhteiskunnassamme sukupuoliroolit ovat väljähtyneet – ja hyvä niin. Mutta tanssissa ne elävät vahvoina. 

Käyn edelleen mielelläni tanssitreeneissä, se on kivaa, enkä usko, että asia tulee koskaan siitä miksikään muuttumaan. Toisin kuin ilmeisesti joskus on ollut, tänä päivänä treenaaminen tuntuu usein kuuluvan olennaisena osana tanssiharrastukseen. Jossakin vaiheessa pidin treeneistä jopa enemmän kuin lavoilla käymisestä. Pidän siitä, että minulle näytetään kuinka jokin asia ”pitäisi oikeasti tehdä” - ja sitten saan itse päättää kuinka lujaa yritän hampaat irvessä ja kuinka paljon ihan vain biletän fiiliksellä. Aika usein vaaka kallistuu jälkimmäiseen suuntaan, on vapauttavaa antaa pedanttiudelle hiukan lomaa. 

Paritanssin yksi hienoista puolista on se, että välitön sylintarve on aina runsain mitoin tyydytetty. Tanssijoita on monenlaisia, mutta ihanan usein sitä kohtaa toisen ihmisen hyvin intiimisti. Eikä se tarkoita mitään sen enempää. Tanssi on suurta teatteria. Tunteet jylläävät, kevyt flirtti kuuluu peliin mutta kun musiikki hiljenee on näytös ohi. Tämä tunne-elämän testilaboratorio nostaa pintaan paljon ihmeteltävää ja käsiteltävää. Taivaiden syleilyn vastapainona saa välillä maistaa turhautumista ja aina silloin tällöin tulee tietoiseksi omassa päässä tapahtuvista, vähemmän imartelevista ajatuskuvioista. Pidän tätä kaikkea äärimmäisen kehittävänä.

Kuin varkain jo ensimmäisen tanssivuoteni aikana tanssista tuli pääharrastukseni. Lavatanssi-lajien rinnalle on tullut west coast swing sekä satunnaisesti joitain lattari-kokeiluja. Mutta kovin innostuksen huippu lienee jo koettu, nyttemmin pahin vimma on hiukan jo laantunut. Enää ei ole pakko ehtiä kaikkeen mukaan. Riemukseni huomaan omaksuneeni hieman runsauden mentaliteettia ja siinä ohessa hoksanneeni, että vähemmän on enemmän. Lukeudun silti edelleen aktiiviharrastajaksi ja sellaisena aion pysyä. Analyyttinen mieleni löytää jatkuvasti kehittämisen kohteita – niin fyysisiä kuin henkisiä. Korkein tavoite on kuitenkin edelleen pitää hauskaa, ja pitää harrastaminen hauskana.

Hitaan valssin treenausta TanssiStartissa itse bloggaajan kanssa