maanantai 3. syyskuuta 2018

Linnanmäki 30.8.2018

"Kesän viimeinen" tanssi-ilta pisteltiin menemään viime viikon torstaina Linnanmäellä. Linnanmäellä on ollut koko kesän niin hyviä tansseja, että siitä on tullut oikeastaan melkeinpä suosikkitanssipaikkani. Mikä muka voisi voittaa ulkoilmatanssit popparintuoksussa, lasten riemunkirjahduksia kuunnellen?

Ennen viime viikon tansseja olin hieman huolissani, tuleeko paikalle ylipäänsä ketään - koulut ovat tietysti jo alkaneet, ihmisillä on jo syyskiireitä, ja ilmakin vaikutti aamulla sen verran kolealta ja sateistelta, että en ollut itsekään varma, onko minusta lähtemään tansseihin (okei, ketä yritän huijata, ihan kuin minut saisi pysymään poissa ilmaisista Sinitaivas-tansseista). 

Mutta vielä mitä. Juuri sopivasti ennen soitannan alkua pilvet kaikkosivat ja ilta-aurinko alkoi lämmittää - minä olin varautunut viileään iltaan ja jouduin kärvistelemään pitkähihaisessa paidassani. Vaikka alussa vaikutti, ettei ihmisiä ollut juurikaan, niin pikku hiljaa paikalle valui jos jonkinlaista tuttua ja tuntematonta tanssittajaa, ja sain tanssia koko illan! 

Sinitaivas soitti melko perinteisen setin - jäin kovasti kaipailemaan rumbaa ja cha chata, mutta onneksi sentään salsat saatiin kuulla. Sinitaivas soitti kaksi settiä putkeen ja parin encoren jälkeen sai lähteä tyytyväisenä kotimatkalle. Minä tosin kävin ennen kotiinlähtöä vielä maailmanpyörässä tunnelmoimassa Helsingin pimenevää iltaa. Huvittelijoita oli liikkeellä aivan uskomattoman vähän - olisi kannattanut mennä tuona päivänä ihan rannekkeen kanssa Linnanmäelle, sillä varmasti jokaiseen laitteeseen olisi päässyt jonottamatta!

Linnanmäen tanssit todella vakuuttivat minut tänä kesänä. Toivon, että ensi kesänäkin minulla on mahdollisuus päästä Lintsille tansimaan - toivottavasti ensi kesänäkin luvassa on yhtä hyviä bändejä!

Ei kommentteja: