tiistai 27. syyskuuta 2016

Takaisin tanssitreeneihin!

Vihdoin, pitkän pohtimisen, vertailun ja googlettelun jälkeen olen löytänyt itselleni viikottaiset tanssitreenit, joihin osallistua. Turkuun muutettuani oli todella hienoa huomata, että vaihtoehtoja on hirvittävän paljon. Monet esimerkiksi salsakouluista ovat kuitenkin melko kalliita, joten niiden tunneille osallistuminen tuntui vähän nihkeältä. Muut tanssikoulut keskittyvätkin sitten nykytanssiin ja muihin lajeihin, jotka eivät tunnu ihan siltä omimmalta. Lavatansseja on tarjolla melko rajoitetusti. Eilen kuitenkin löysin uuden kotiseurani: lavatanssiseura Sekahaun.

Sekahaulla on Turussa monet treenit viikossa, ihan kaikkia lavatanssilajeja alkeista jatkoon. Ilokseni huomasin, että heillä on myös iltatansseja sunnuntaisin treenien päälle - tosin en tiedä, kuinka suosittuja nämä tanssit ovat oman ikäluokkani keskuudessa. Täytyy mennä jonain sunnuntaina kokeilemaan!

Eilen menin ensimmäistä kertaa mukaan Sekahaun treeneihin, ja samalla liityin seuran jäseneksi. Heillä on nyt syyskuun ajan tarjous, jolla kaikki alle 25-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi treeneihin. Muutenkin treenit ovat alle 25-vuotiaille puoleen hintaan, mikä on mielestäni todella hienoa. En olisi uskonut, että täältä löytyy noin hyvät tanssitreenit niin edulliseen hintaan!

Ensimmäisen iltani tanssina oli salsa ja tasona alkeisjatko. Ihmisiä oli valtavan paljon - en ollut odottanut, että treenit olisivat noin suosittuja. Oli hienoa nähdä myös nuoria kasvoja mukana - nimenomaan nuoria miehiä, nuoria naisia olikin sitten vähemmän. Yleensä tilanne on päinvastoin! Opettajana toimi Antti-Ville Heikkilä, jonka tunneilla olen ollut aikaisemminkin. Kuviomateriaali oli melko helppoa ja yksinkertaista, mutta oli hauskaa päästä tanssimaan pitkästä aikaa!

Ja mikä parasta, treenien myötä saan myös vihdoinkin kirjoitettavaa tänne blogin puolelle, kun tanssi on taas kiinteänä osana elämääni. Tanssireissut ovat nyt opiskelujen alkaessa jääneet anteeksiantamattoman vähälle. Onneksi ensi viikonloppuun mahtuu tanssisuunnitelmia, ehkä jopa kaksin kappalein! :)

Ihanaa viikkoa kaikille!


Ei kommentteja: