maanantai 6. helmikuuta 2017

Sunnuntain levytanssit Pyrkivällä 5.2.2017

Nyt olisi luvassa sellainen ei-niin-hetamainen postaus; kerrankin jotain muuta kuin "paras ilta ikinä" -hehkutusta. Eilen oli nimittäin tanssi-ilta, joka ei todellakaan vastannut odotuksiani.

Mietin pitkän aikaa, lähdenkö Tanssipuodille viiden tunnin salsatreeneihin (olisinpa mennyt!) vai Pyrkivälle west coast swing -treeneihin ja levytansseihin. En ollut koskaan ollut noissa sunnuntain meiningeissä Pyrkivällä, joten kiinnosti kovasti nähdä, millainen tapahtuma on kyseessä. Lopullisesti päätökseni ratkaisi kuitenkin se, etten jaksanut lähteä pyöräilemään 6 kilometrin päähän joten valitsin vain kilometrin päässä olevan Pyrkivän.

West coast swing -treenit olivat tosi mukavat! Olen nyt niillä alkeistunneilla, joilla olen käynyt, päässyt hiukan sisälle lajin maailmaan ja nyt westien tanssiminen ei enää tunnu niin omituiselta kuin aluksi. Pyrkivän treeneissä oli ihan hirveän paljon ihmisiä, ja koska naisia oli yli kaksinkertainen määrä miehiin verrattuna, hyppäsin parinvaihtorinkiin viejäksi. Vieminen oli yllättävän helppoa - koska olen tanssinut west coast swingiä naisena niin vähän, en ole vielä kauhean urautunut naisen askeliin ja miehen askeliin siirtyminen ei tuottanut ongelmia. Myös vienti tuntui helpolta, koska liikkeet ovat hitaampia ja rauhallisempia kuin esimerkiksi buggissa ja fuskussa - vientiä ehti jopa ajatella! Toki osaltaan tähän vaikutti se, että kurssilla soivat melko hidastempoiset biisit.

Treenien jälkeen oli ohjelmassa kolme tuntia tanssia. Tanssit alkoivat bussipysäkkisysteemillä, jossa miehet hakivat naisia vuorollaan jonosta, niin että kaikki pääsivät tanssimaan. Naisia oli todellakin melkoinen ylivoima, ja omaa vuoroa joutui odottelemaan aika kauan. Bussipysäkkisysteemi on minulle edelleenkin melko vastenmielinen, joten olin tyytyväinen, kun bussipysäkkimerkki otettiin pois ja alkoi miesten haku.

Jouduin kuitenkin pettymään. Biisipari toisensa jälkeen kului odotellessa hakijoita, mutta koska naisia oli niin paljon, onnea juuri ollut. Tutut tuntuivat tanssivan keskenään, enkä minä kokenut tuntevani ketään - ainakaan niin hyvin, että olisin kehdannut naisten haulla hakea. Varsinkin, kun haku olisi edellyttänyt juoksuaskelia, niin paljon enemmän meitä naisia oli! Lopulta tyydyin vain katselemaan muiden menoa penkiltä ja keräämään kamppeeni jo tuntia ennen tanssien loppumista. 

Illalla kotiin kävellessä mietin, että "pitäkää tanssinne" ja suunnittelin jo korvaavan harrastuksen etsimistä. Yön yli nukkuneena voin kuitenkin todeta, että huonomminkin olisi voinut mennä - jouduin maksamaan vain euron narikasta, sillä alle 25-vuotiaat pääsivät ilmaiseksi sisään, en siis menettänyt juuri mitään. Ja sain kuitenkin tanssia illan aikana parhaat bachatat ikinä. Ja hei, tällaista tanssiminen on. Joskus pääsee tanssimaan, joskus ei. Ei siinä auta kuin katsoa peiliin ja tsempata seuraavalla kerralla :) Tänään illalla on suuntana jälleen Pyrkivä, tällä kertaa salsatreenien merkeissä.

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille lukijoille ja tanssi-ihmisille! <3

3 kommenttia:

Jossu kirjoitti...

Siis tuo tunne on kyllä tuttu kun tanssi-ilta on ollu nii kehno että tosiaan on meinannu lopettaa koko harrastuksen! :D Onneksi on malttanu kumminki nukkua seuraavaan aamuun ennen kohtalokkaan päätöksen tekemistä ;) Mut niitä vaan tulee vastaan pakosti... sit tulee taas se paras ilta ikinä ja tanssihehkutus jatkuu niiku ei ois koskaan kolhuja saanutkaan! P.S. mäki oon opetellu olemaan westissä viejänä ja se on tosi hauskaa! Vieminen auttaa kyllä ymmärtämään miesten näkökulmaa :D

Heta Ilona kirjoitti...

Joo, ei tuollainen epätoivo koskaan sitä yhtä iltaa kauempaa kestä :) Ja eiköhän niitä oo joka lajissa, mikään ei voi olla aina parasta ikinä! Mut hei, toihan on hienoa! Seuraavan kerran kun nähdään ni voidaan sit westailla yhdessä! :) <3

Jossu kirjoitti...

Joo ku meidän musiikintulkinnat ja improvisaatiot laitetaan yhteen nii lopputulos ei voi olla muuta ku jotain uskomatonta! :D