sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Tanhuhovi 31.1.2015

Perjantain jälkeen ajattelin, ettei lauantain tanssi-ilta voi millään yltää perjantain tasolle, mutta niin vain lauantaina oli vieläkin hauskempaa! Eli ehdottomasti taas kerran paras ilta ikinä :)

Finlanders oli vetänyt Tanhuhoville paljon ihmisiä, ja tanssimaan pääsi tosi hyvin. Pienen alkunihkeyden ja naistenhaku-ujouden jälkeen tanssin melkein jokaisen kappaleen, ja illan päätteeksi alkoi jo pikkuhiljaa tuntua siltä että en pysty tanssimaan enää askeltakaan. Mutta ai että, ei ole kyllä ikinä ollut niin hauskaa!


Finlanders oli - tapansa mukaan - aivan ihana. Heillä on niin hyviä biisejä ja niitä on vieläpä niin paljon, että joka kerralla kun heitä kuuntelee, ohjelmisto on erilainen. Eilen tykkäsin erityisesti Kultakutrista (ja pistin bugiksi niin pahuksesti että parilla oli kyllä kestämistä - pahoittelut vielä siitä!) ja En kasvojas muista -tangosta. Ja viimeisenä biisinä ennen encorea Finkut soittivat ihastuttavan Tuo onni pukee sua. Kyllä on myönnettävä, että Finlanders on ehdottomasti Suomen tällä hetkellä toisiksi paras tanssiorkesteri (sitä parasta lienee turha edes mainita)!

Toinen bändi oli Amorada - täysin uusi tuttavuus. Heillä ei tainnut olla omia biisejä ollenkaan, mutta hyvin soittivat kaikkia perinteisiä tanssibiisejä - ohjelmisto olisi voinut olla vähän liiankin perinteinen, mutta koska eri tanssilajeja tuli monipuolisesti, olin tyytyväinen. Musiikin äänenvoimakkuus oli erittäin hyvä (lue: ei liian kovalla), välillä jopa tuntui siltä että volyymia olisi saanut olla enemmänkin :) Sambat juuri ennen viimeisiä valsseja oli kyllä erittäin mielenkiintoinen veto - jätin suosiolla välistä!

Tanhuhovin wc-tilat ja illan tanssiasu, joka oli minusta tosi kiva! Elliltä peritty hame pääsi ensimmäistä kertaa iltatansseihin - eikä kyllä jää ainoaksi kerraksi! Huomatkaa, että paidassa näkyvä harmaa tahra ei ole paidassa, vaan peilissä :o

Tänä viikonloppuna on ollut niin hauskaa, että nyt tekisi vain mieli jatkaa tanssimista maailman loppuun saakka. Mutta ehkä on keskityttävä välillä kouluun ja neljän päivän päässä häämöttävään tekstitaidon yo-kokeeseen - apua! Toivottavasti teillä muillakin on ollut hyvä viikonloppu ja olette pääseet tanssimaan :)

5 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Siis aivan ihana toi sun hame!! Mistä oot ostanu sen? :O

Heta Ilona kirjoitti...

Hih, kiitos! Se on tosiaan Ellin vanha, ostettu varmaan muutama vuosi sitten - lapussa lukee Ginatricot :)

JKallio kirjoitti...

¡No pasa nada! La culpa es yo. Antes de la próxima vez tengo que comer un poco de magnesio, ¡o Super Maníes de Super Goofy! Esa noche tuve numerosos calambres en mis piernas.

Pero a pesar del dolor, ¡la noche de baile era excelente!

Anonyymi kirjoitti...

siis ei vitsi mikä lookki nainen!! Niin kaunis olet :*

-kuplaprinssi

Heta Ilona kirjoitti...

JKallio: Tengo que decir que eres un tío muy divertido :D Pero qué bien que tuviste una noche excelente - y espero que tu piernas estan bien ya!

Kuplaprinssi (arvaa hajosinko nimimerkillesi): Olet paras <3 En malta odottaa että saadaan sutkin nappailemaan kuvia tanssivessoihin! :D