Minä olin torstai-iltana vähän liian innokas kuntosalilla ja jotenkin onnistuin vatsalihaspenkissä vauhkoilemaan niin että teloin selkäni. Älkää edes kysykö, miten se on mahdollista, niin vain sattui tapahtumaan. Perjantai meni siis erittäin kovan säryn saattelemana ja oli muutenkin melkoisen anaalista - pahoittelut näinkin brutaalista ilmaisusta. Illalla olin tosi väsynyt, ja kun vielä matkaseurallekin perui äkillisesti tulonsa, meinasin heittää pyyhkeen kehään ja viettää iltani kotona Serranon perheen seurassa.
Jokin voima sitä kuitenkin vetää tanssilavalle, vaikka kaikki muu olisikin pielessä. Joten päätin pitää suunnitelmani ja suunnata Teeriharjulle. Enhän ollut nähnyt ihanaa Markku Aroa pitkään aikaan! Mies ei varsinaisesti ole mikään lattarikeisari, joten ajattelin että selkään pahiten sattuvia lattaritansseja tulee todennäköisesti vähän. Päätin myös skipata joitain biisejä ja ottaa muutenkin rauhallisesti.
Siispä seitsemältä viimeiset buranat naamaan ja matkaan. Matkalla manasin huonoa päivääni, huonoa ajokeliä ja ihmiskuntaa noin yleensäkin. Soittimesta soi tietenkin Markku Aro, ja pikku hiljaa fiilis alkoi parantua - loppuilta olikin sitten sitä kuuluisaa parasta iltaa ikinä!
Teeriharjulla ei ollut ihmisiä juuri nimeksikään. Alussa jo meinasi iskeä epätoivo, kun keski-ikä lähenteli kuuttaviittä ja ainoatakaan alle kolmekymppistä ei näkynyt mailla halmeilla - minä ja kunnioitettavat kahdeksantoista ikävuottani tunsimme olomme hieman eksyneiksi :D No, tanssimaan pääsi kuitenkin tosi hyvin, ihmiset olivat mukavia, sitten Aro aloittikin jo settinsä ja paikalle eksyi se toinen alle kolmekymppinen: Erittäin herttainen mieshenkilö, jonka kanssa tanssin muun muassa ehkä elämäni parhaat bugg-biisit.
Mites se himmailu? No, alussa selkä oli aika kipeä ja tuntui, ettei kyllä pysty tanssimaan. Mutta sitten se vain jotenkin jäi taka-alalle, kun tuli niin hyviä tanssibiisejä että oli vain pakko tanssia. Eikä pian tuntunut enää missään. Ja sinne se himmailukin sitten jäi, ei siinä enää mitään biisejä ehtinyt skippailemaan! Tanssi kyllä parantaa kaikki vaivat. Tänään herätessäni selkä tuntui jo erittäin inhimilliseltä :)
Aah. Markku Aro. Eiköhän jo ole tullut selväksi, miten paljon häntä fanitan, joten pidänpä tämän tekstin täysin kypsänä ja asiallise...Iiiiik! Se on niiiin ihana! Ei ole mitään ihanampaa!!! Erityisen hyvin mieleeni jäi hänen toinen encore-kappaleensa, Bond-leffasta tuttu Thunderball. Olen minä sen varmaan ennenkin Aron esittämänä kuullut, mutta ai että. Kylmät väreet vain juoksivat selässä. Sori, mutta joku Tom Jones jää ehdottomasti kakkoseksi. Hiukan kirpaisi, kun en kuullut lempparibiisejäni Ollaan lähekkäin ja Keskiyön aikaan, mutta mitäpä tuosta. Ensi kerralla sitten!
Markus Sextet oli toki hyvä, mutta hiukan... valju. Hyvin he soittivat ne kappaleet jotka soittivat, mutta aivan liikaa tuli valssia ja tangoa ja hidasta foksia - ensimmäinen setti taisi olla pelkkiä hitaita kappaleita. Monipuolisuus jäi siis haaveeksi, mutta ainakin he soittivat polkat ja jenkat!
Teeriharjun peileistä minun piti mainita jo viimeksi, kun Teeriharjusta kirjoitin, mutta unohdin. Sinne on nimittäin ilmestynyt toiselle seinälle tosi mukavat peilit, joista voi tuijotella itseään ohi tanssiessaan. Minusta peilit on ihan tosi hyvä juttu, koska siitä voi vähän nähdä, miten hölmöltä sitä näyttäkään jotain liikettä tehdessään :D Ja tuovathan ne sellaista tilan tuntuakin lavalle.
No johan tuli pitkät sepustukset. Nyt on kyllä päällä ihan jäätävä tanssi-hii! Vaan pitäisi tutkailla vähän koulukirjoja, ennen kuin illalla pääsee taas tanssahtelemaan - suuntana Tanhuhovi!
Yritin ihan tuskissani ottaa jonkinnäköistä asiallista tansseihinlähtökuvaa, mutta ei. Nauttikaa siis tästä muikeasta hömppäilykuvasta...
 |
| Yöllinen kuskinpiristysjuoma! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti