maanantai 14. elokuuta 2017

Ämyri 10.8.2017

Tämä tanssiraportti on nyt auttamatta myöhässä! Viikonloppu oli sangen kiireinen ja sen lopuksi kevyt kesäflunssa kellisti minut sängynpohjalle, mutta nyt on aika kertoa Ämyrin tämän vuoden viimeisistä naistentansseista, jotka ainakin minun osaltani olivat oikea unelmien täyttymys.

Ihmisiä oli huomattavasti enemmän kuin viime lauantaitansseissani, mikä oli varsin positiivinen yllätys. Olihan väki ehkä hieman vanhanpuoleista, mutta paikalle oli eksynyt suorastaan ihastuttavia tanssittajia ja heidän kanssaan pääsin tanssimaan aivan kaikkea mahdollista! Uskaltauduin jopa hakemaan jenkoille ja polkille, ja masurkatkin pääsin tanssimaan - vaikka olin yksin liikkeellä ja Elli ei ollut kansantanssiseuranani! Ja hymy nousi korviin viimeistään siinä vaiheessa, kun minulle vietiin mainiot cha chat aivan oikeaan rytmiin <3 

Jo siis illan tanssit takasivat sen, että kotiin ajaessani en voinut lopettaa hymyilemistä. Aivan uusiin sfääreihin illan nosti kuitenkin musiikki! Finlanders oli aivan mainiossa vedossa, vaikka pitkä keikkakesä alkoikin ehkä hieman näkyä soittajista (huomioon pistin myös, että he näyttivät t-paidoissaan ja shortseissaan suoraan rannalta revityiltä, mutta ehkä kesäisenä hellepäivänä saakin pukeutua hieman rennommin). Biisit olivat valtavan hyviä ja musiikkia tuli laidasta laitaan - sydäntä lämmitti erityisesti lattareiden runsaus sekä se, että kaikki kolme kansantanssia soitettiin läpi (vaikkakin kuulin erään leidi-ihmisen valittavan naistenrivissä, että on ikävää kun soitetaan kansantansseja, kun kaikki eivät niitä osaa :D Tällä logiikalla ei varmaan saa soittaa mitään lajia, kun aina on joku, joka ei jotain lajia osaa...?). Myös välilevyt olivat täynnä hyviä lattarikappaleita ja nopeita jive- ja fuskubiisejä. Musiikki oli siis aivan napakymppi! Myös Finlandersin tangoista pidän kovasti, vaikka tango ei välttämättä ole minulle sei kaikkein omin laji.

Ämyrillä olen viettänyt tänä kesänä kaiken kaikkiaan aivan unohtumattomia iltoja - kesän parhaita tanssi-iltoja, luulen. Soisin kyllä, että vielä useammat - varsinkin nuoret - tanssijat löytäisivät Ämyrin ja ottaisivat sen vakipaikakseen. Ympäristö on hurjan kaunis, lava on tunnelmallinen ja tilaakin tanssimiseen on runsaasti. Ehdottomasti yksi parhaita kesälavoja! Harmi, että se jo kahden viikon kuluttua sulkee taas ovensa talveksi. Mutta onneksi pian aukeavat myös mainiot talvilavat...odotan jo Auraan pääsyä ihan innoissani! :)

Hyvää alkavaa tanssiviikkoa kaikille lukijoille! Minne päin tanssikengät vetävät tällä viikolla? Esakalliolle perjantaina kenties, Sinitaivasta kuulemaan? Vaiko tanssimessuille Helsinkiin? Saattaapi olla että noista mainituista tapahtumista voi bongata myös minut! ;)

ps. Imeisesti niin hauska ilta oli, etten tajunnut edes yhtä kuvaa napata...Pahoittelut tylsän kuvattomasta tekstistä siis!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Normaali kesän kiintiöreissu Ämyrille tuli suoritettua muutama viikko sitten naistentansseissa, markkina-arvo ei vaikuttanut olevan ainakaan noususuunnassa sielläpäin. Viime lauantain myrskytunnelmat ja paikallinen tarjonta saivat kuitenkin vielä suuntaamaan Somerniemelle sadetta pakoon. Aika niukasti oli autoja parkissa mäntypuiden katveessa. Mutta kyllä täytyy kerrankin sanoa, että parhaat tanssit ikinä...Ämyrissä. Musiikki hyvää ja parani illan loppua kohti kuten yleensä tuppaa käymään, kun perinnehölkät ja muut tanhut on saatu soitettua alta pois. Muutaman kerran tullut jo havaittua, että oma aktiivisuus korreloi käänteisesti väkimäärän suhteen.

Finkkuja en ole kuullutkaan sitten viime talven. Jotenkin tuntuu, että nämä suosikkiorkat ovat vähän terästäneet otettaan semmoisen seesteisen vaiheen jälkeen. Tosin oma otanta on niin satunnaista. Ja etenkin väliaikamusiikki on esimerkiksi Hurman ja Taikakuun keikalla ollut tosi hyvää, viemättä mitään pois varsinaiselta liveosuudelta.

Heta Ilona kirjoitti...

Oi, hauskaa että pääsit kokemaan parhaat tanssit ikinä Ämyrillä! <3 Joskus sitä vaan yllättävästi käy niin, että vaikka ihmisiä olisi vähän niin tansseista tulee ihan mahtavat, ei se varmaan sitten se määrä, vaan se laatu, niin kuin pruukataan sanoa :D

Minä en ole pitkään aikaan kuullut Hurman ja Taikakuun väliaikamusiikkia, joten en osaa siitä sanoa, mutta viimeksi kuullut Sinitaivas ja Finlanders olivat kyllä osanneet koota varsin mainiot välilevyt. Mitä tuohon terästäytymiseen tulee niin se on hyvin mahdollista. Nyt viime aikoina on noussut niin paljon uusia, tosi hyviä ja tosi lupaavia tanssiorkestereita, että vanhojen konkarien on syytäkin pistää parastaan, jotta pysyvät edelleen tanssiorkestereiden tähtitaivaalla ;)