perjantai 21. elokuuta 2015

15 päivää lähtöön - kysymys blogin jatkosta!

Niin se kesä vain meni menojaan. Äsken sitä seisottiin koulun salissa ja painettiin yo-lakit päähän, ja nyt siitä hetkestä on kulunut jo melkein kolme kuukautta. Aika lähteä uusia seikkailuja kohti. 

Minun tapauksessanihan uudet seikkailut tarkoittavat lentämistä Espanjaan au pairiksi (tämän te lukijat jo tiedättekin). Lähtöön on enää 15 päivää ja alan olla aivan pähkinöinä. Tanssi tietysti jatkuu maisemanvaihdoksesta huolimatta. Kysymys kuuluu, mitä tapahtuu SLVTE:lle sen jälkeen?

Osa minusta haluaa jatkaa bloggaamista. Vaikka olenkin viime aikoina postannut melkoisen laiskasti ja postausten kirjoittaminen on ollut työn ja tuskan takana, on tämä silti hauskaa puuhaa :) Varmaankin uutta intoa löytyisi taas sen jälkeen, kun on asettunut Espanjaan eikä koko ajan ole jotain järjesteltävää, siivottavaa, suunniteltavaa tai mietittävää niin kuin nyt. 

Toinen osa minusta miettii, onko mitään järkeä jatkaa postailua Espanjasta käsin. Tämä on kuitenkin alusta asti ollut nimenomaan tanssiblogi - kuoleeko osa blogin ideasta, jos en kirjoita enää tanssireissupostauksia? Tanssiminenhan ei tietenkään Espanjassa lopu - olen jo katsellut erästä salsakoulua uuden kotini lähellä... Tanssijutut keskittyisivät siis todennäköisesti lattarien opetteluun ja syvällisempiin pohdintoihin tanssimisesta.

Heitän pallon teille, rakkaat lukijat. Mitä mieltä olette, haluatteko minun jatkavan blogia vai pistävän sen vuodeksi tauolle ja palaavan taas ensi kesänä uudella innolla? :) Olen miettinyt myös kaikenlaisia vieraskynä-tyyppisiä ratkaisuja, niin että myös tanssiraportteja olisi luettavissa tulevaisuudessakin. Arvostaisin kovasti, jos kertoisitte mielipiteitänne ja ehkä myös vinkkejänne tai toiveitanne! Sillä turhaahan minun on jatkaa kirjoittelua, jos lukijat kaikkoavat sitä mukaa kun päivät Espanjassa karttuvat :D


Tänään on vuorossa näillä näkymin viimeinen tanssi-ilta Suomessa ennen lähtöä. Orkesterina itseoikeutetusti Sinitaivas, paikkana Pappisten lava. Saan siis vielä korkattua ihan uuden lavankin tässä viime hetkellä!

7 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Tietenkin me halutaan kuulla kaikki sinun kokemukset salsa ym. tanssipaikoista, joita onnistut Espanjasta löytämään.

Anonyymi kirjoitti...

Halutaan kuulla Espanjan kuulumisia! Mutta myös ois kiva lukea vieraskynä kirjoituksia ja tanssikavereidesi kokemuksia suomalaisista lavatansseista :)

Roosa Vilkanen kirjoitti...

Jatka kirjoittelua, itse ainakin haluaisin lukea millaisia tanssikokemuksia löydät Espanjasta. Myös tuo vieraskynäidea kuulostaa hyvälle! Kirjoittele vaikkapa itse harvemmin ja vieraskynäkirjoittajat voisivat kirjoitella välillä. Turvallista ja hyvää reissua sinulle!

JKallio kirjoitti...

Jos blogi on vuoden tauolla, niin allekirjoittanuthan joutuu jo nirhaamaan ranteet auki! Mä joudun taas ihan tuuliajolle, kuten keväälläkin :) No okei, ei nyt sentään kuitenkaan...

Jatka ihmeessä kuulumisien kertomisia Espanjasta! Ei varmaan tule yllätyksenä, että minua ainakin kiinnostavat Espanjan asiat. Eikä niiden välttämättä tarvitse olla tanssimiseen liittyviä. Analysoi minun puolesta vaikka parlamenttivaaleja, tai mitä tahansa arkipäiväisiä edesottamuksia. Tee omia huomioita ja vertaile vaikka kulttuurieroja. Aiheita Espanjassa riittää, se on varma!

Inna Vaara kirjoitti...

Olisi kiva lukea kommenttejasi tanssista Espanjassa ja muistakin kokemuksistasi Espanjan vuodestasi. Jatko, jos vaan suinkin muilta asioiltasi ehdit ja jaksat. Toivoo eläkeikäinen tanssinharrastaja, jonka yksi tytär on parhaillaan parin vuoden työkomennuksella Espanjassa.

Irokeesimies kirjoitti...

Moi!

Kiitos, kun pääsin eilettäin kanssasi buggille, oli hauskaa. Mietin pääni puhki millaisen musiikintulkinnan voisi toteuttaa säkeelle "silmäripset yhteen solmitaan", mutta kaikki, mitä tuli mieleen, olisi ollut joko hyvin tai erittäin vaivaannuttavaa aivan kaikille osapuolille, sivustakatsojat ja bändi mukaan luettuna. :)

Olen lukenut näitä postauksia aika vähän aikaa ja vielä pihimmällä säästöliekillä, kuin mitä sinä olet niitä kirjoitellut, joten en koe sanaani tässä kovinkaan painavaksi, mutta sanon sen silti:

Minun puolestani postaile ihan mitä vain. Erityisesti mainitsemiasi salsajuttuja ja pohdintoja. Jälkimmäiset kiinnostavat aina, koska näissä tanssihommeleissa vallitsee syvä roolien epäsymmetria ja itse pystyn kokemaan vain toisen puolen tästä maailmasta. Olen ylianalyyttinen, joten pohdiskelen itsekseni näitä asioita kuitenkin vaikka kuinka ja paljon - ihan kiva joskus lukea millaisia ajatuksia tuo tai tämä ilmiö siellä seuraajapäässä herättää.

Mutta ei tosiaan kannata mitään paineita ottaa. Elämme valmiissa maailmassa, eikös niin? Jos tuntuu siltä, että ajatukset kaipaavat jäsentelyä tekstimuotoon, aikaa tälle jäsentelylle löytyy ja koet, että olisi kiva näitä jäsentelyjä jakaa, niin go for it, ihan niinkuin tähänkin asti?

Elämysrikasta - ja hauskaa - reissua!

Minna kirjoitti...

Jatka ihmeessä postailua jos jaksat. Mua ainakin kiinnostaa tanssijuttujen ohella myös kaikki muukin, eli kiinnostaisi kovasti lukea myös arjestasi Espanjassa. :)