sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Auran nuortentalo 1.11.2014


Ehdottomasti parhaat tanssit koskaan ikinä! Nyt olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä, että Aura on paras talvipaikka, mitä voi olla. Vaikka V2:lla on myös aina hirveän hauskaa ja vaikka Teeriharjun lattia onkin ihan rakkautta, niin silti Aurassa on aina jotenkin aivan ihana tunnelma, ihmiset ovat niin mukavia ja aina pääsee tanssimaan!


Illan bändit hoitivat hommansa erittäin tyylikkäästi. Ajattelin, että luvassa on varmaan ihan todella hyvät tanssit pelkkää musiikkiakin ajatellen, ja olin kyllä oikeassa. Hurma aikoi soittaa polkat jo ensimmäisen setin lopussa, mutta sitten aika ei riittänytkään siihen ja päästiin tanssimaan Sinitaivaan Juhannuspolkka seuraavalla setillä. Jee! :) Masurkkaa ja jenkkaa tuli myös, ja lattareitakin sopivasti. Minä rakastan Hurman salsaparia Kylmästä lämpimään ja Ai se eu te pego. Ja Sinitaivaalta saatiin kuulla ihana rumba Historia de un amor ja ihana cha cha Sinä minussa. 


Ihmisiä oli todella paljon, vaikka samaan aikaan oli käynnissä Satulinnan Halloween-leiri ja V2:llakin oli Taikakuu ja Heikki Koskelo. Oli hauskaa päästä pitkästä aikaa tanssimaan vanhojen tuttujen kanssa ja vaihtamaan kuulumisia :) Toki uusiakin tuttavuuksia tuli vastaan illan aikana.


Ellin loihtima ihana lettikampaus <3 Eipä tarvinnut miettiä kertaakaan illan aikana, että ovatkohan ne hiukset nyt hyvin...
Hakurivi tuotti minulle paljon päänvaivaa. Koska naisia oli niin hirvittävän paljon, naisten rivi pakkautui aina sellaiseksi todella tiiviiksi massaksi. Sitten kun mies palauttaa sinut siihen rivin eteen, niin sinun on aivan mahdotonta päästä taaemmas. Yleensä taktiikkani on, että livahdan vähintäänkin ensimmäisen rivin taakse kun minut palautetaan, koska tuntuu jotenkin todella epäkohteliaalta jäädä siihen muiden eteen (vaikka eikö se vähän ole pelin henki että jotkut ovat edessä ja jotkut takana...). Eilen tämä taktiikka oli kuitenkin mahdoton toteuttaa, ja siinä minä sitten pönötin monta kertaa ihan eturivissä ja minusta tuntui että kaikki katsoivat minua murhaavasti tyylillä "mitä se nyt tuohon eteen änkesi..." :(


Naistenhaku kuumotti aluksi, mutta onneksi ihmisiä oli niin paljon että sai ihan rauhassa valmistautua hakemaan eikä tarvinnut koko ajan juosta pää kolmantena jalkana. Vastahaut olivat kyllä ihan pois laskuista, koska ihmisiä oli vain niin paljon ja kun kerran olit katsonut että "tuota minä haen" niin samalla sekuntilla joku toinen haki juuri sitä samaa miestä :D Auran hakujärjestely on kyllä todella kiva, sillä naistenhakua on vain tunnin verran ja vasta kaksi tuntia tanssien alkamisen jälkeen. Loppuillasta on sitten sekahaku, mikä oli eilen kyllä ihan hauska juttu koska halusin hakea paria tuttua joiden kanssa en ollut vielä tanssinut. Ehkä se sekahaku ei ole niin paha kuin olen aikaisemmin manannut...

Tanssijan yöpala: pizzaa ja maitoa!
Kaiken kaikkiaan todella onnistunut ilta, täynnä tanssia ja naurua ja hyvää musiikkia, hyvästä seurasta puhumattakaan. Tämän päivän ohjelmassa on tanssikrapulasta toipumista Serranon perheen, golfpallon ja Ben & Jerry's -jäätelön kanssa. (Huomautus sanasta tanssikrapula: tiedättehän sen fiiliksen kun on vähän väsynyt, päätä särkee pienesti ja jalat ovat kipeät tanssi-illan jäljiltä? En tiedä käyttääkö tuota termiä kukaan muu kuin minä :D Mielestäni se kuvaa tätä olotilaa ihan täydellisesti - usein yhtenä oireena on myös jäätävä polte taas tanssimaan!)

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tanssikrapula on sanana aika kuvaava, taidan alkaa käyttää sitä itsekin! Selailin päiväkirjaani ja löysin tanssi-iltojen päätteeksi tehtyjä aamuöisiä merkintöjä, joissa luki: "nyt on aika kuollut olo!" Se varmaan yritti kertoa, että nyt on tanssikrapula :D

Anonyymi kirjoitti...

Tanssikrapula-sana on meidän tanssiystäväpiirissä paljon käytetty. Se kuvaa niin hyvin tanssien jälkeisen päivän olotilaa. Joskus krapula on erityisen voimakas, joskus taas lievempi. Ja juuri haaveilu seuraavan viikonlopun tanssimenoista kuuluu ehdottomasti krapulan oireistoon ;D

Heta Ilona kirjoitti...

Jep, ihan selkeä tanssikrapulahan tuo on :D

Heta Ilona kirjoitti...

Noniin, ilmeisesti termi onkin sitten yleisempi kuin luulin :) Hauskaa on, että tanssidarrassa päällimmäinen tunne on "koska uudestaan?!" kun normaalissa se varmaan yleensä on "ei enää ikinä" :D