Viime viikon pettymys karvastelee (onko tuo edes sana?) vielä mielessä. Pelottaa lähteä lavalle, kun miettii, tuleeko tästä samanlainen floppi-ilta. Asiaa ei auta se, että Esakalliolla on tänään Kake Randelin, jota ainakin iso osa tanssijoista tuntuu välttelevän, koska musiikin monipuolisuus nyt on mitä on. Olen myös kuullut, etteivät ihmiset pahemmin innostu Esakallion juhlaorkesterista. Esakalliolla on kuulemma muutenkin ollut tosi vähän ihmisiä viime aikoina.
Mutta jestas sentään. Enhän minä olisi minä, jos en kuitenkin lähtisi tanssimaan. Huonoja iltoja voi olla aina, eikä yhden sellaisen takia todellakaan kannata heittää hanskoja tiskiin! Minähän menen tänään tanssimaan, enhän ole Esakalliolla vielä tänä vuonna ollutkaan. Ja pyhästi vannon, että istun siellä vähintään kahteentoista, vaikka mikä olisi :D Luovuttamaan ei enää lähdetä!
Tansseihin valmistautuminen on vain niin vaativaa! Suihkussakin pitäisi käydä. Okei, nyt ryhdistäydyn. Ehkä hii-mielentila näyttäytyy viimeistään sitten, kun istun autossa ajamassa ilta-auringossa kohti Someroa, Sinitaivas kaiuttimista soiden ja sormet naputellen tahdissa auton rattia.
Toivottavasti nähdään Esakalliolla! Minä olen se, jonka naama ja käsivarret helottavat kauniin kirkuvanpunaisina - ne vähän kärähtivät tänään töissä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti