sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Ämyri 28.6.2014

Jee! Eilen oli huippuilta :) Olin käynyt Ämyrillä viimeksi kaksi vuotta sitten, joten odotin tätä iltaa todella innoissani. Minusta Ämyri on aivan ihana paikka, niin romanttinen ja täynnä sellaista aitoa tanssilavatunnelmaa!

Ihmisiä oli paljon, muttei kuitenkaan liikaa. Koko ajan mahtui hyvin tanssimaan, ja tanssimaan myös pääsi. Paikalla oli tosi hyviä ja mukavia tanssittajia :) Tosin omaa tanssimistani hiukan vähensi naistenhaku-ujous. Siitä pitäisi yrittää päästä eroon! Ämyrin hakujärjestelmä oli minusta tosi kiva, kun ensin oli kolme tuntia miestenhakua, ja sitten vasta joutui itse hakemaan :D

Musiikista vastasivat Neljänsuora ja Sinitaivas. Mielestäni siis kaksi Suomen parasta tanssibändiä. Ja musiikki oli kyllä sen mukaista :)

Sinitaivas veti tosi hyvän keikan. Monipuolista tanssimusiikkia ja ihania biisejä, muutama uusi tuttavuuskin :) Minusta on tosi hauskaa, että vaikka olen ollut nyt näiden kahden viikon aikana melkein kaikilla Sinitaivaan keikoilla, silti tuntuu että heillä on aina vähän erilainen ohjelmisto ja aina jotain uutta!

Neljänsuora oli myös tosi hyvä! He ovat kyllä vähän enemmän sellainen bilebändi, ja äänenvoimakkuus lähenteli jo liian korkeaa, mutta pidän heistä silti tosi paljon :) Ihanaa, kun bändi on koko ajan ihan messissä tekemisessään ja näyttää siltä, että myös heillä on hauskaa. Erityisen paljon pidin eilen Neljänsuoran bugg-osastosta :D

Innostunut tansseihin lähtijä :)

Yksi uusista hameista pääsi heti tositoimiin!

Kampaus oli jälleen Ellin käsialaa :)  Tykkään tosi paljon tuosta lettikampauksesta!

Ja matka taittuu... Tosi hyvä sää oli!

Ämyrin hämmentävä parkkipaikka - puita kaikkialla :D



 
Tänään meidän Sinitaivas-maratonimme päättyy Uittamon lavalle Turkuun. Se on myös tosi kiva paikka, saa nähdä onko siellä tanssi-ihmisiä! :)

Ei kommentteja: